Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

lauantai 30. joulukuuta 2017

Haastattelu, vähän erilainen

Vähän erilaista, haastattelussa sellisti Jussi Makkonen


Suomalaisen säveltäjän töistä,,...


Hyvää uutta vuotta 2018!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Osmo Haavisto puhuu

Hampaiden paraneminen

Toinen puhe

Uutisia liittyen Israeliin

05. Debkafile julkisti lauantaina 23.12. artikkelin, jossa se sanoo Valkoisen Talon kaikessa hiljaisuudessa katkaisevansa kaikki siteensä Ramallahissa toimivan PA/PLO:n ja Abbasin kanssa. Debkafile kertoo omiin lähteisiinsä perustuen, että Trumpin hallitus on saanut kyllikseen Abbasin venkoilusta, ja on päättänyt lopettaa kaikki yhteytensä PA/PLO:n johdon kanssa sen USA:n presidentti Donald Trumpin ja hänen Jerusalemin politiikkansa vastaisen kampanjan vuoksi. USA on antanut Abbasille useita varoituksia, joita hän ei ole huomioinut.
Debkafile kertoo, että viime viikolla Abbas kävi tapaamassa sekä Saudi Arabian kuningasta Salmania että kruununprinssi Mohammed bin Salmania (MBS) ja UAE:n kruununprinssi Sheikh Muhammed bin Zayedia (MBZ), jotka molemmat opastivat Abbasia lopettamaan USA:n ja Israelin vastaisen kampanjansa, mutta ilman tulosta.
Tämän johdosta Trumpin hallitus aloittaa 8 kohdan PA/PLO:n vastaisten sanktioittensa toteutuksen.
• Työn alla oleva rauhansuunnitelma esitetään Israelilla ja arabivaltioille, mutta ei PA/PLO:lle.
• USA:n ja PA/PLO:n väliset yhteydet katkaistaan sekä johtaja- että päiväkohtaisissa yhteyksissä. USA on informoinut PA:n arabeja ja muita arabiryhmiä, ettei USA:n Jerusalemin lähetystö vastaa enää poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin.
• PA/PLO:n toimiston asema Washingtonissa otetaan uuden tarkkailun alaiseksi sen toiminnan lopettamiseksi.
• USA:n hallitus, ulkoministeriö ja valtiovarain-ministeriö eivät enää kutsu PAS/PLO:n virkailijoita Washingtoniin.
• He eivät ole tervetukkeita Valkoiseen Taloon ja Kansallisen Turvallisuusneuvoston tiloihin, joissa USA:n ulkopolitiikka suunnitellaan. PA/PLO:n johtava rauhanneuvottelija Saeb Erekat, jonka keuhkoja operoitiin USA:ssa ja on nyt toipumislomalla, ei myöskään ole tervetullut Valkoiseen Taloon.
• Trumpin hallitus ei enää anna julkisia ilmoituksia taloustuen leikkauksista PA/PLO:lle, sillä varat on merkitty erillisiin kohteisiin, ja päätökset tehdään erikseen kussakin kohteessa.
• USA lopettaa vuosittaisen tukensa UNRWA:lle arvoltaan 1 miljardi USD/vuosi.
• USA:n hallitus kehotti Saudi Arabian, UAE:n Abu Dhabin ja Qatarin hallituksia jäädyttämään tai hidastamaan taloustukeaan PA/PLO:lle.
Trumpin hallituksen päätös tuen lopettamiseksi
raunioittaa PA/PLO:n talouden, joka keikkui ennen tätäkin vararikon partaalla syvän korruption, huonon suunnittelun ja nepotismin vuoksi. UAE kieltäytyi DF:n mukaan avustuksista.


Trump administration to snap ties with Palestinians, no peace plan, no more monetary aid - DEBKAfile
The White House has decided to quietly withdraw from all its ties with the Ramallah-based Palestinian Authority and Mahmoud Abbas.

DEBKA.COM




tiistai 26. joulukuuta 2017

Muurinmurtajat | Arabit ja juutalaiset ystäviä keskenään?



"
Hurttimurtti
Julkaistu 24.12.2017


Vihaa, katkeruutta ja kostoa. Niitä voi nähdä kaikkialla. Ne suojaavat meitä muurina, kun tunnemme itsemme uhatuksi, sivuutetuksi tai loukatuksi. Yksi muuri on arabien ja juutalaisten konflikti. Muurinmurtajat on dokumentti sen voittamisesta hyvin mullistavalla tavalla."


Mielenkiintoinen dokumentti Jeesuksen muuttavasta voimasta!

****************

Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

Room. 5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet

Room. 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Room. 12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

Jaak. 5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

1Joh. 1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.




lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulun rauhaa ja vuotta 2018


Rauhallista Joulua ja Siunattua uutta vuotta 2018
Copyright: Kari Kärkkäinen valokuvassa Rajamäen kirkko

maanantai 18. joulukuuta 2017

Onko kaikki kunnossa?

Aam. 4:12 Sentähden minä teen sinulle, Israel, näin. Koska minä tämän sinulle teen, niin valmistaudu, Israel, kohtaamaan Jumalaasi.
4:13 Sillä katso: hän on se, joka on tehnyt vuoret ja luonut tuulen, joka ilmoittaa ihmiselle, mikä hänen aivoituksensa on, joka tekee aamuruskon ja pimeyden ja joka kulkee maan kukkulain ylitse - Herra, Jumala Sebaot, on hänen nimensä.


Psalmi
65:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi, laulu.
65:2 Jumala, hiljaisuudessa kiitetään sinua Siionissa, ja sinulle täytetään lupaus.
65:3 Sinä kuulet rukouksen: sinun tykösi tulee kaikki liha.
65:4 Minun syntivelkani ovat ylen raskaat, mutta sinä annat anteeksi meidän rikoksemme.
65:5 Autuas se, jonka sinä valitset ja otat tykösi, esikartanoissasi asumaan! Salli meidän tulla ravituiksi sinun huoneesi hyvyydellä, sinun temppelisi pyhyydellä.
65:6 Ihmeellisillä teoilla sinä vastaat meille vanhurskaudessa, sinä, meidän autuutemme Jumala, sinä, kaikkien maan äärten ja kaukaisen meren turva,
65:7 joka voimallasi vahvistat vuoret ja olet vyötetty väkevyydellä;
65:8 sinä, joka asetat merten pauhinan ja niiden aaltojen pauhinan ja kansojen metelin,
65:9 niin että ne, jotka niiden äärillä asuvat, hämmästyvät sinun ihmeitäsi; aamun ja ehtoon ääret sinä täytät riemulla.
65:10 Sinä pidät maasta huolen, kastelet sen runsaasti, sinä teet sen ylen rikkaaksi. Jumalan virta on vettä täynnä. Sinä valmistat heidän viljansa, sillä niin sinä valmistat maan.
65:11 Sinä kastelet sen vaot, sinä muhennat sen multapaakut, sadekuuroilla sinä sen pehmität ja siunaat sen laihon.
65:12 Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläsi, ja sinun askeleesi tiukkuvat lihavuutta.
65:13 Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.
65:14 Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan


Matt. 3:1 Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi taivasten valtakuntaa Juudean erämaassa
3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
3:3 Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi.'


Nyt on vielä parannuksenteon aika, joten onko kaikki kunnossa? Jos on, niin ei mitään hätää, mutta jos ei ole, niin nyt on korkea aika laittaa asiat oikeaan järjestykseen.
Parannuksenteon oikeita hedelmiä, on pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, niin toisille kuin itsellekin.

Sillä Jumala on armahtava ja laupias Jumala, hän antaa synnit anteeksi, jos me tunnustamme ja hylkäämme ne, niin me saamme armon avuksemme oikeaan aikaan.

1Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä,

Sananl. 28:13 Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.


Evankeliointi avain

Laita minulle viestiä, jos olet saanut itsellesi jotain rohkaisua näistä kirjoituksista tai olet tehnyt uskon ratkaisun!


Ole siunattu!



perjantai 15. joulukuuta 2017

Jeesus tulee pian, valmistaudu!

Ilm.11:1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
11:2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.
11:3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
11:4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
11:5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
11:6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
11:7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.
11:8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
11:9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
11:10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
11:11 Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
11:12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.
11:13 Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupunkia kukistui, ja maanjäristyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta henkeä, ja muut peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle kunnian.
11:14 Toinen "voi!" on mennyt; katso, kolmas "voi!" tulee pian.
11:15 Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti."
11:16 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta, jotka istuivat valtaistuimillaan Jumalan edessä, lankesivat kasvoillensa ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
11:17 sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
11:18 Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."
11:19 Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.


Tätä kaikkea mitä Ilmestyskirjassa puhutaan tulevista tapahtumista. Tänään ja tulevina päivinä kansat valmistautuvat näihin tapahtumiin, mistä ilmestyskirja puhuu.

Muslimi-kansat etsivät yhteistä "hiiltä" johon voisivat puhaltaa, siitä kertoo mm. TV7Israelnews uutiset.
MM. Iranin johtaja peräänkuuluttaa yhtenäisyyttä muslimimaiden kesken ja pyytää heitä dialogiin Israelia vastaan.
Israel pieni demokraattinen valtio suurten muslimimaiden saartamana on näennäisesti yksin.
Mutta suuri Jumala Kuningasten Kuningas on Israelin suojelija!

Tänä iltana on varmasti mielenkiintoinen ohjelma IsraelStudio, klo 20.30 Suomen aikaa, jossa keskustellaan Israelin Pääkaupungista Jerusalemista, jonka tunnusti USA:n presidentti Donald Trump.
(20.30 Jerusalem studio: Jerusalem - Israelin pääkaupunki
Israelin parlamentti, Knesset, hyväksyi 1950 julistuksen Jerusalemista Israelin pääkaupunkina. 1995 USA:n kongressi hyväksyi lain nimeltä Jerusalemin suurlähetystö. Siitä huolimatta vasta Donald Trump julisti 6.12., että oli aika tunnustaa Jerusalem juutalaisvaltion pääkaupungiksi. ( Jakso: 291 ))


Ilm.1:1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
1:2 joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
1:3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

torstai 7. joulukuuta 2017

Jerusalem Israelin pääkaupunki

Jerusalem tunnustettiin Israelin pääkaupungiksi Suomen itsenäisyyden 100 vuotisjuhlapäivänä 6.12.2017
Hieno lahja meille Suomalaisille, jotka ovat rukoilleet sitä jo vuosia, että USA tunnustaisi sen minkä on luvannut. Ja nyt siellä on presidentti, joka teki sen mitä oli luvannut.

Niin eivät ole tehneet toiset ennen häntä, vaikka ovat luvanneet, vaan eivät ole pitäneet lupaustaan.

Arabimaailmalle ja erityisesti Abbasille ja Hamasille tiedoksi, he eivät ole halunneet rauhaa tai maata omakseen. Heille on ollut tärkeämpää poliittinen peli - pitää Israelia pilkkanaan. Koska heidän akendansa on ollut ajaa Israel mereen.

Sitä samaa puolueellista peliä on ajanut YK sekä Unesco, ajamalla muslimien painostuksesta. Jerusalen on ollut jo ikuisesti Israelin pääkaupunki, sitä ei heidän valheellisella julistuksellaan voi mitätöidä.

HISTORIALLINEN PÄIVÄ: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tunnusti keskiviikkona 6.12.2017 Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.


Jeremia 3:14 Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin.
3:15 Ja minä annan teille paimenet oman sydämeni mukaan, ja he kaitsevat teitä ymmärryksellä ja taidolla.
3:16 Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä.
3:17 Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa.
3:18 Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi


Ps. 122:6
Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.


Psalmi:
122:1 Matkalaulu; Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen."
122:2 Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem;
122:3 sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen,
122:4 jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.
122:5 Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet.
122:6 Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
122:7 Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
122:8 Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
122:9 Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi



tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta

SUOMI 100 vuotta 6.12.2017


5Moos. 30:20
Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi ja pitkä ikäsi, ja niin sinä saat asua siinä maassa, jonka Herra sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut heille antaa."






perjantai 1. joulukuuta 2017

Terrorismia Israelissa juutalaista sotilasta vastaan...

"Maailma on hiljainen, kun islaminuskoiset terroristit hyökkäävät Israelia vastaan, "Islamistit iskivät bussia odottaneen sotilaan kuoliaaksi Aradin ostoskekuksen ulkopuolella torstai-iltana, poliisi sanoi sen olevan islamilaisen terrori-iskun.

Miksi sinun pitäisi jakaa tämä? Koska tiedotusvälineet kieltäytyvät ilmoittamasta tästä, jotta he eivät vahingoita islamin kuvaa.
Islamilaiset perustelevat väkivaltaaan lainaamalla jakeita Koraanista, mutta länsimaalaiset poliitikot väittävät aina, että "islam on rauhan uskonto". Jokaisella länsimaalla on oikeus puolustaa itseään."

Juuri näin, miksi Media on hiljaa terrorismista Israelia kohtaan?



Radikaalit muslimit terroristit ympäri maailmaa suorittavat terrori-iskut "Allahin nimessä".
He perustelevat väkivaltaa lainaamalla jakeita Koraanista.
Länsi-poliitikot väittävät aina, että "islam on rauhan uskonto"
Huolimatta siitä, että jotkut muslimit ja jopa entiset muslimit, kuten Ayaan Hirsi Ali, Sandra Solomon väittävät, että on olemassa jakeita Koraanissa ja islamilaisissa pyhissä kirjoituksissa, jotka vaativat väkivaltaisia ​​uskovia vastaan, jotka usein johtavat väkivaltaan ja terrorismiin, muslimeja.

Kristityt ovat maailman kaikkein vainostunein uskonnollinen ryhmä tutkimusten mukaan
Kristittyjä ja muita ei-muslimeja olevia vähemmistöjä koko muslimimaailmassa vainotaan vain, koska he ovat ei-muslimeja.
Irakissa ja Syriässä kristitty yhteisö kuoli täysin radikaalien muslimit, kuka tahansa, joka ei voinut paeta ja kieltäytyi muuntamasta islamiin, teloitettiin.
Läntinen maailma ei ota huomioon kristittyjen julmaa vainoa muslimimaailmassa.
Missä ovat kaikki YK: n ihmisoikeusjärjestöt? Missä ovat kaikki länsimaiden ihmisoikeusjärjestöt?
Rukoile kristillisten vähemmistöjen puolesta muslimimaailmassa

Länsimaissa olevat liberaalit ja vasemmistolaiset käyttävät "islamofobiaa" kutsuttua ilmaisua kaikille, jotka arvostelevat islamiä "rasistisena".
He jättävät huomiotta sen, että islam on ideologia, jolla ei ole mitään tekemistä rodun kanssa.
Länsirannalla pyritään asettamaan sharia-jumalanpilkakoodi kriminalisoitavaksi islamin kritiikistä.
Se alkoi, kun Saudi-Arabia ja muslimimaat yrittivät siirtää YK: n päätöslauselmaa pakottamaan länsimaat kriminalisoimaan islamin kritiikkiä.
Kanadan parlamentti hyväksyi "Motion M-103" tuomitsemaan niin sanotun islamofobian (islamilainen pelko) Kanadan jumalanpilkakirjan valmistelussa.
Sharia-jumalanpalveluslain mukaan jokaisen, joka kritisoi islamiä tai profeetta Muhammedia, olisi tapettava.
Saudi-Arabiassa ja Iranissa sharia-jumalanpalveluslain nojalla muslimeja suoritetaan, jos heitä syytetään jumalanpilkasta.
Pakistanissa tilanne on vielä pahempi, radikaalit muslimit käyttävät jumalanpilkakäytäntöä vainontaa kristittyjä vähemmistöjä.
Onko tämä länsimaiden liberaalien lupa hyväksyä?

Lähde

torstai 30. marraskuuta 2017

Israel tänään, totuus!

Kuwaitilainen lehtimies tyrmistytti yleisöään myöntämällä, ettei Israel ole miehittäjävaltio
Maanantai 27. marraskuuta 2017. | Israel Today Staff

Israelin ja maltillisempien arabivaltioiden välisten suhteiden hiljalleen lämmetessä johtava kuwaitilainen toimittaja herätti tässä kuussa julkista tyrmistystä, kun hän uskaltautui puhumaan totuutta juutalaisvaltiosta.
Kirjailija Abdullah Al-Hadlaq osallistui Kuwaitin Alrai-TV: n paneelikeskusteluun, jossa hän ei ainoastaan hylännyt ajatusta Israelista ”miehitysvaltiona”, vaan meni niin pitkälle, että hyväksyi juutalaisten paluun muinaiseen kotimaahansa laillisena.
Hän jatkoi kehuen edistyksellistä juutalaista valtiota, joka saattaa häpeään suurimman osan naapuri arabivaltioista.
Lähi-idän media-tutkimuslaitoksen (MEMRI) käännös Al-Hadlaq sanoista:

"Kun Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, ei ollut olemassa valtiota nimeltä " Palestiina ". "Pidätpä siitä tai et, Israel on itsenäinen suvereeni valtio, joka on olemassa ja sillä on paikka Yhdistyneissä kansakunnissa, ja useimmat rauhaa rakastavat ja demokraattiset valtiot tunnustavat sen. Ne valtiot, jotka eivät tunnusta sitä, ovat valtioita, joissa vallitsee tyrannia ja sortaminen.
"Esimerkiksi Pohjois-Korea ei tunnusta Israelia, mutta se ei mitenkään vähennä Israelia tai sen olemassaoloa, pidämmekö siitä vai emme. Israelin valtiolla on tieteellisiä keskuksia ja korkeakouluja, jollaisia jopa vanhimmilla ja voimakkaimmilla arabimailla ei ole. Israel on valtio eikä terrori-organisaatio.

"Siellä ei ole miehitystä, siellä on ihmisiä, jotka palaavat heille luvattuun maahan. Oletko tietoinen siitä, että israelilaisten historia on muinaista ja peräisin ajalta ennen islamia? Meidän muslimien on tunnustettava, että israelilaisilla on oikeus kyseiseen maahan, ja etteivät he ole ryöstäneet sitä. "

Kuwaiti Journalist Sparks Outrage by Admitting Israel's Not an Occupying Power
Leading media figure says Jews had a right to return to the Land, and have since put Arab states to shame
ISRAELTODAY.CO.IL




Lisään tähän myös kirjoituksen Risto Huvilan blogi

Ajankohtainen, tämän maailmanajan ihmisille

Jaak.5:1 Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
5:2 Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;
5:3 teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
5:4 Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
5:5 Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.
5:6 Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.

5:7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
5:8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
5:9 Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
5:10 Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.

5:11 Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.
5:12 Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan "on" olkoon teillä "on", ja "ei" olkoon teillä "ei", ettette joutuisi tuomion alle.
5:13 Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.
5:14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
5:15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
5:17 Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
5:18 Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
5:19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
5:20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.


Raamattu puhuu tässäkin hyvin ajankohtaisesti, aivan tämän päivän ihmisille. Mikä on tärkeintä!
Kaikki mitä teette - tehkää se niinkuin Herralle. Ei oman edun tavoittelua, vaan kaikkien ihmisten hyvinvoinniksi.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Ihmeitä



Ihmeiden aikoja

Herrain Herran nimeä ollaan poistamassa Ruotsin kirkosta

Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.
Roomalaiskirje 15:5‭-‬6 FB38


Meillä on hyvä Isä ja Poika, Jeesus Kristus sekä Pyhä Henki.

Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa.
Psalmit 29:2 FB38

Ihmettelen miten Kirkko alkaa olla vajoamassa pimeyteen. mm Ruotsin ev.Lut kirkossa ei saa sanoa Jeesusta Herraksi.

Ruotsin kirkko alkaa käyttää Jumalasta sukupuolineutraalia nimitystä

Ilm.22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.


Tämä on vakava sana jokaiselle. Toivottavasti Suomessa ei mennä tuolle asteelle!

5Moos. 10:17
Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta


2Aikak. 19:7 Hallitkoon siis teitä Herran pelko. Ottakaa vaari siitä, mitä teette, sillä Herrassa, meidän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puolueellisuutta, eikä hän ota lahjuksia."

Ap.t. 10:34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön

maanantai 20. marraskuuta 2017

Osmo Haavisto


Tämä kannattaa katsoa kokonaan, vaikka se kestää tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia.

Olkaa siunattuja!

torstai 16. marraskuuta 2017

Pitkämielinen Jumala

Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.
2. Pietarin kirje 3:9‭, ‬14‭-‬15‭, ‬17‭-‬18


Jumala on pitkämielinen ja suuri armossa, hän odottaa kärsivällisesti, sillä Jeesus kuoli jokaisen ihmisen puolesta.
Että jokainen voisi löytää pelastuksen.

Mutta pitäkää huoli, ettei mikään vie pelastusta.

Pysykäämme tässä toivon tunnustuksessa, Jumala ei hylkää lastaan joka ehyellä sydämellä vaeltaa! Ole siunattu tänään!

Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa,
Tituskirje 2:11‭-‬12

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.
Heprealaiskirje 13:8

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isän päivänä

1 Piet 5:5-9
Samoin te nuoremmat, olkaa kuuliaisia vanhemmille. Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallaan korottaisi teidät.
Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.
Olkaa raittiita, valvokaa. teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä uskossa lujina! tehän tiedätte, että samat kärsimykset täytyy veljiennekin kestää maailmassa.

Tänä isien ja isättömien lasten päivänä ajatukset tämän Raamatun tekstin kautta kohtaa Taivaallisen Isän; Luojamme, suunnittelijamme ja ylläpitäjämme. Paljon puhutaan juuri nyt isyydestä! Kaikilla on isä, mutta toisaalta on myös paljon isättömyyttä, orpoutta. Ei vain siksi, että isät ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen, vaan myös siksi, etteivät isät ole paikalla, syystä tai toisesta.

Lasten kipua isättömyydestä yritetään lievittää lähimmäisyys-ajatuksella, mikä ensivaikutukselta saattaa tuntua hyvältä, mutta ei voi poistaa sitä tosiasiaa, että jokaisella on, ja kuuluu olla isä! Jos nyt olisi kaksi naista vanhempina, lapsen isänkaipuu ei voi pohjimmiltaan tyydyttyä maskuliinisemmankaan naisen hoivan kautta, sillä kun meidät on luotu miehiksi ja naisiksi, Jumalallinen täyteys huutaa täyttymystään lapsen sielullisen identiteetin kehittymisessä. Olisi parempi hyväksyä realiteetit, miksi isä on poissa ja selittää ne lapselle sopivalla tavalla, kuin yrittää ympätä ajatteluun, että ikään kuin pelkkä lähimmäinen riittää olemassaolon selitykseksi. Millaista sekavuutta tällainen lapsen sisäiseen maailmaan aiheuttaakaan, ja seuraukset tulevat näkymään tulevassa yhteiskunnassamme.

Lasten ajattelu on suoraa, yksinkertaista ja selkeää! Jos Taivaallinen Isä saa ilmentää olemassa olollaan isyyttään, opimme tuntemaan hänet aikanaan todellisena Isänä ja huolenpitäjänämme. Huolimatta fyysisen isämme vajavaisuuksista tai laiminlyönneistä, Jumala-Isä tulee korvaamaan isän kaipuumme.

On huomioitavaa, että juuri Jumala-Isän vastustaja on varjojemme alkuperäinen alkuunpanija. Siksi vanha yksinkertainen totuus ymmärrettynä ja nöyrästi vastaanotettuna oikaisee helposti tiemme suunnan.

Olemme kaikki niin sanotusti ”samassa veneessä” soutamassa elämämme aalloilla rantaan, jossa Isä on luvannut pyyhkiä kaikki kyyneleemme! Ne, mitkä nyt joudumme vuodattamaan ja jotka tässä ajassa jäävät pyyhkimättä. Matka voi silti olla tyydyttävä, jos suostumme Isän väkevän ohjauksen alle, hänen vahvistamakseen ja lujittamakseen.

Minun vaimoni kirjoitus näin Isän päivänä!

Kirjasuositus: Jumala on hyvä - Bill Johnson

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kolmen lammin kierto



Kolmen lammin kierto lenkkillä tänään noin 16,6 kilometriä. Rajamäki - Sääksjärvi - Vihtilammi - Kakari - Märkiö - Rajamäki

Tämä oli jo toinen yli 16 kilometrin lenkki tällä viikolla, ja eilen myös 7 kilometriä vaimon kanssa, tällä viikolla jo noin 40 km.

Kaunista Suomalaista maisemaa,,,

maanantai 6. marraskuuta 2017

Ristin merkitys

Cityseurakunnan kokous 5.11.2017

Ristin sanoman ydin on se, että Jeesus kantoi meidän syntimme.


Seppo Pehkonen saarnaa aiheesta "Rakkauden ja pyhyyden tulta!". Ylistykseen johdattaa Kingdom sound Atro Hietalan johdolla.
Cityseurakunta - Helsinki

Pyhän ja epäpyhän ero.


Kristillisiä elokuvia

lauantai 4. marraskuuta 2017

Rakkaus on tärkein





keskiviikko 1. marraskuuta 2017

"Tuntematon sotilas"



Minun isäni oli myös ihan todellisessa sodassa. Ja kertoi sodasta kotiin palattuaan eli sodan loputtua. Ja aina kun meille tuli naapureita kylään tai he kävivät kylillä sodasta puhuttiin. Ja me lapset kuulimme siitä todella paljon.
Minun oma kokemus sodan julmuudesta oli vain ja ainoastaan kertomusten kuulijan osa. Mutta minulle siitä jäi sellainen painajaisunien muodossa.
Näin usein painajaisia pommikoneista tai laskuvarjomiehistä, jotka laskeutuivat kotipihaamme. Pommikoneiden jylinä jo aiheutti pelkoa.
Painajaisunia kesti tuonne vuoteen 1977, jolloin annoin elämäni Jeesukselle. Uskoontulon myötä painajaiset loppuivat.
Kiitän siitä Jumalaa!

Monissa perheissä sodasta ei ole puhuttu ollenkaan, vaan se on sitten ilmennyt alkoholisoitumisena ja riitoina.

Vaikeistakin asioista täytyisi puhua, jolloin ne traumaattiset kokemukset voi jättää taakseen. Puhua, puhua ja puhua.

****

Vielä on tulossa sotia, mutta on saarnattava evankeliumia kaikille kansoille! Evankeliumi vapauttaa ihmisiä pelon vallasta.

Mark. 13:7-10
13:7 Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu
13:8 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.
13:9 Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille.
13:10 Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Joona - Pysähdyn




JOONA
Julkaistu 29.10.2017

Pysähdyn Säv./San. JOONA

Kappale johdattaa kuuntelijan pysähtymään, hiljentymään ja kuuntelemaan syvää sanomaa. Mitä sä kuulet kun pysähdyt?

Saatavilla myös Spotify, iTunes, Deezer, jne.

Some:
FB |
IG |

Kuuntelin ja koen tämän puhuttelevana kun pysähdyn kuuntelemaan Jumalaa!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Tällaista Suomi tukee!?

(Lainattu erään kirjoittajan ja Israelin ystävän facebook seinältä )

"26.-27.10. Suomessa vieraili kaksi israelilaista IMPACT-SE -järjestöstä tapaamassa suomalaisia poliitikkoja. Järjestö monitoroi opetusjärjestelmiä ja he tulivat esittelemään PALESTIINALAISHALLINNON uutta elokuussa julkaistua OPETUSSUUNNITELMAA, JOSSA SUOMI ON PÄÄRAHOITTAJANA Belgian kanssa ja ollut mukana opetussuunnitelman taustatyöryhmässä. Mulla oli etuoikeus osallistua yhteen tapaamiseen Eduskunnassa suoraan Israelin matkani jälkeen. Heidän raporttinsa on kylmäävää luettavaa: lapsia opetetaan ensimmäisestä luokasta lähtien vihaan, pyhään sotaan ja marttyyriuteen. Koko opetussuunnitelmassa ei mainita sanaa rauha, puhumattakaan rauhanomaisesta kasvatuksesta tai rinnakkaiselosta israelilaisten kanssa. Siinä opetetaan, että sota on päättymätön tila, johon lapsia valmistetaan ensimmäisestä luokasta lähtien.
Suosittelen lämpimästi lukemaan oheisen raportin, jossa on poimittu esimerkkejä oppikirjoista. Tässä kuvassa katkelma kolmannen luokan oppikirjassa opetettavasta runosta/laulusta, jossa 9-vuotiaille lapsille siis opetetaan verenvuodattamisesta isänmaan puolesta.
Rukoillaan myös meidän päättäjien puolesta, että Suomi jäädyttää rahoituksen tällaiselle materiaalille. Vastaanotto Eduskunnassa oli hyvä, UM:ssa ei kaikilta osin niinkään, vaikka onneksi kaikista korkein virkamies, jota tapasi at otti asian vakavasti ja sanoi vievänsä asiaa eteenpäin. Suomen Suurlähetystö ei suostunut edes ottamaan näitä vieraita vastaan."
(Vahvistus tekstiin minun)
Tässä linkki raporttiin: "

Palestiinalaisten koulutusohjelma, jota Suomi mm ylläpitää

Eikö olisi jo korkea aika Suomen pitäytyä maksamasta tällaista opetusta Palestiinalaisille???

Helsingin Cityseurakunta, Seppo Pehkosen puhe 22.10.2017



Seppo Pehkonen, Cityseurakunta 22.10.2017

Seppo Pehkonen kertoo, miten Jumalan antamat talentit saadaan käyttöön. Salaisuus on ajankäytössä. Anna Jumalalle kymmenykset myös ajastasi!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Harhat ja usko

Entinen jehovan todistaja kertoo elämästään

Tiituksen kirje:
3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
3:11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

2.Pietarin kirje: 2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon


Hebr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
11:3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
11:4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
11:5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.



Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Johannes 3:16

Positiivinen uutinen nyös tämän ajan ihmisille!
Tänä päivänäkin on tarjolla ikuinen elämä, niille jotka uskovat.
Mutta joka ei usko, hän: on itse itsensä valinnut ulkopuolelle. Hän ei voi mitään muuta tahoa syyttää kuin itseään.
Mutta tarjous on voimassa vielä tänään!

vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
Heprealaiskirje 3:13


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kehoituksen sana sinulle!

2 Tim.1:5-14
1:5 kun mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella ja joka, siitä olen varma, on sinullakin.
1:6 Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
1:7 Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
1:8 Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
1:10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
1:11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.
1:12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.
1:13 Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
1:14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.


Tämän kehoituksen Apostoli Paavali sanoi Timoteukselle mutta tällä sanalla haluan kehoittaa sinuakin.

Pyhä Henki valaiskoon mielesi ja ajatuksesi kirkkaaksi, että voit kertoa evankeliumin salaisuutta kaikille ihmisille.
Sillä evankeliumissa on voima, joka vaikuttaa ihmisissä tahtomista ja tekemistä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja etenkin sinulle!

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Seta ja sen kujeet

Tämä kannattaa lukea


Pasi Turusen kirjoitus

"Mies raskaana ja muita valtakunnan vauvauutisia

Viime viikonvaihteen aikana mediat ovat olleet raskaana hätkähdyttävistä vauvauutisista. "Mies on ensimmäistä kertaa raskaana Suomessa" (YLE 7.10.2017) uutisoi YLE viitaten Lännen Median juttuun. "Isä on ensi kertaa raskaana Suomessa," uutisoi Ilkka (7.10.2017) paperilehdessään. Maakuntalehdet Aamulehti, Turun Sanomat, Savon Sanomat samoin Iltalehti kuin yhdestä suusta julistivat samaa.

Kyse oli siis ns transmiehestä, naisesta, joka kesken sukupuolenkorjausprosessin halusi tulla raskaaksi ja keskeytti hormonihoidot tullakseen raskaaksi. Hänelle oli kuitenkin jo myönnetty miehen henkilötunnus ja terveydenhuollon tietojärjestelmälle tämä oli uusi tilanne."
(Lainattu kirjoitus Pasi Turusen blogista linkki yllä)

Tämmöisiä uutisia tai uutisointia! Media muokkaa ihmismieliä jota Seta tai setalaiset lietsovat muka tasa-arvosta tai muusta sellaisesta.

Kaiken takana on pirullinen järjestelmä, joka halutaan ajaa muka laillisin keinoin...


1Kor. 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,


3Moos. 18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

3Moos. 18:23 Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys.

Gal. 5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,

Gal. 5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,

Gal. 5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Gal. 6:7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

Ef. 5:5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.

Kol. 3:5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,

Kol. 3:6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,

Hebr. 12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

Hebr. 13:4 Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.

Ilm. 22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.


Kol. 3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
3:2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
3:3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
3:4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
3:5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
3:6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
3:7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
3:8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
3:9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
3:10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.
3:11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.
3:12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
3:14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
3:15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
3:18 Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa.
3:19 Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat.
3:20 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.
3:21 Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi.
3:22 Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peljäten Herraa.
3:23 Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille,
3:24 tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.
3:25 Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota

perjantai 29. syyskuuta 2017

Hamasin poika YK:ssa

Tässä videossa näemme palestiinalaishallinnon YK:n edustajien ja muidenkin hölmistyneen hiljaisuuden, kun Hamasin perustajan poika osoittaa todellisen palestiinalaisen kansan vihollisen. Hän selittää, miten palestiinalaisjohtajat syyttävät Israelia kääntääkseen huomion pois heidän ihan omista julmuuksistaan.
Normaalistihan tämä ”karhukopla” olisi nostanut mekkalan salissa mutta Mosab Hassan Yousefin totuuden julistus palestiinalaisvalheita vastaan tyrmäsi heidät kerta heitolla. Tämä Hamasin perustajan pojan puhe on yksi niistä harvoista kerroista, kun YKssa on julistettu totuutta palestiinalaisista. Ja samalla myös yksi niistä harvoista tilaisuuksista, jolloin YK ssa nähdään demokratian toteutumista. (suom. huom)
Tässä PLOn, Syyrian, Iranin, Pohjois-Korean, Qatainr, Pakistanin, Venezuelan tyypillistä valheellista retoriikkaa (eli potaskaa), jota tähän asti on kuultu noissa istunnoissa - JUURI NIIDEN HALLITUSTEN TAHOILTA, JOTKA ITSE KYLLÄKIN HARJOITTAVAT NOITA KAUHEUKSIA, JOISTA SYYTTÄVÄT ISRAELIA (suom. huom.): ”Israel, miehittäjä- ja apartheidvaltio, jatkaa koloniaalista politiikkaansa ja päivittäisiä rikkomuksiaan, ihmisoikeusrikkomuksia, mielivaltaisia pidätyksiä toteuttaen rotusortoa ja etnistä puhdistusta, hajottaa taloja, varastaa ja takavarikoi maata, väärinkäyttää luonnonvaroja, varastaa rahaa, juutalaistaa Jerusalemia. Tälle kolonialistiselle hallinnolle on laitettava piste”.
Tätä Israel on joutunut kuuntelemaan vuosikymmenien ajan ja EU:kin on vain vaiennut ja mikä vielä pahempaa, läntiset maat ovat liittyneet tuohon valheelliseen kuoroon ajattelematta omilla aivoillaan ….tai juurikin omista poliittisista intresseistään johtuen. (suom.huom.)
Mitä sanoo YK:ssa YK:n ”tarkkailukomitean” (UN Watch) nimissä Yousef Mossab Hassan, Hamasin perustajan poika:
”Nimeni on Mosab Hassan Yousef, kasvoin Ramallahissa, Hamasin jäsenenä. Osoitan sanani palestiinalaishallinnolle, joka väittää olevansa ainoa laillinen palestiinalaisen kansan edustaja. Kysynkin: Mistä laillisuutenne on peräisin? Palestiinalaiset eivät valinneet teitä, eivätkä he nimittäneet teitä edustajakseen. Olette itse nimittäneet itsenne. Ette osoita vastuullisuutta omalle kansallenne – tämän todistaa teidän oma kokonaisvaltainen heidän ihmisoikeuksiensa rikkominen.
Itse asiassa palestiinalaisten yksilöllinen ja heidän inhimillinen kehityksensä eivät ole teidän huolen aiheenne, te kidnappaatte omia yliopisto-opiskelijoitanne ja kidutatte heitä vankiloissanne, te kidutatte poliittisia kilpailijoitanne. Palestiinalaisten kärsimykset ovat omien itsekkäiden poliittisten etujenne tulos. Te itse olette omienne, palestiinalaisten, suurin vihollinen.
Jos Israelia ei olisi olemassa, teillä ei olisi ketään, jota voisitte syyttää. Ottakaa vastuu omista teoistanne. Te lietsotte konfliktin liekkejä ylläpitääksenne omien väärinkäytöstenne valtaa ja käytätte tätä (YK:n) areenaa johtaaksenne harhaan kansainvälistä yhteisöä ja johtaaksenne harhaan palestiinalaisten yhteisöä uskomaan, että Israel on syyllinen niihin ongelmiin, jotka te itse olette luoneet.”

Tässä videossa



Israel
Jumalansilmäterä

Kirjoja myytävänä

torstai 28. syyskuuta 2017

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Toisenlaiset äidit

Toisenlaiset äidit


Edellä linkissä Toisenlaiset äidit sarjassa toisessa osassa on Pastori Jimmy Huhtalan perhe

Toisesta linkistä pääsee hänen blogille, jota hän kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Läpimurto!

Kappale löytyy linkistä!

Kun sateet peittää maan


Kun sateet peittää maan,
niin Herran kunniaa
saa kansat julistaa,
hänen voimassaan.
Kun sateet peittää maan
niin Herra ilmestyy
ja elonkorjuuseen jo joutukaa!

Enkelkuoro laulaa, Herran kunniaa.
Enkelkuoro laulaa, Herran kunniaa!

Kun sateet peittää maan
niin silloin tapahtuu
kun Herra voimassaan
saa kaiken kukkimaan.
Kun sateet peittää maan,
niin Herran kunniaa
saa kansat julistaa
hänen voimassaan.

Kaikki kansat laulaa, Herran kunniaa.
Kaikki kansat laulaa, Herran kunniaa!

Sanoitus Copyright

Kari ja Eija Kärkkäinen 30.07.2007

perjantai 15. syyskuuta 2017

Hääiloa!



Maanpäälliset häät on tässä kuvattuna, mutta me odotamme Karitsan häitä, jotka on luvattuna Raamatussa.
Ilm.19:1 Sen jälkeen minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa sanovan: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme.
19:2 Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren."
19:3 Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.
19:4 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta ja neljä olentoa lankesivat maahan ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, joka valtaistuimella istuu, ja sanoivat: "Amen, halleluja!"
19:5 Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret."
19:6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.
19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.


Nämäkään häät eivät voi olla kovin kaukana, ollaan siis valmiina joka hetki!

Eija Kärkkäinen 15.9.2017

Matt. 24:30
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
1Tess. 4:17
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa
Puhutaanko tässä samasta tapahtumasta? Näyttää siltä, että Matteuksen evankeliumin kuvaamaa näyttämöä valmistellaan ennen näkemättömällä tavalla. Viha ja valtapolitiikka liennytysyrityksistä huolimatta vain lisääntyy ja laajenee. Rauhanliikkeet, luonnonsuojelu tai rakkauden nimissä leviävä suvaitsevaisuuden aalto ei näytä yrityksistä huolimatta vaikuttavan maailman valtaapitäviin asti.
Lapsuudessani, ja myöhemminkin puhuttiin pelottavasta maailmanlopusta. Myöhemmin itse Raamattuun paremmin tutustuttuani ymmärsin, että kyseinen tapahtuma olisi ainakin 1007 vuoden päässä. Nyt näyttää, että maailma on valmis tuhottavaksi koska tahansa. Vallanhimon sokaiseman ydinasevaltion johtajan toimintaa yritetään pakotteilla hillitä, mutta riittääkö se vain kiihottamaan varustelua puolin ja toisin.
Mikä vielä pidättää? Jälleen käännyn Raamatun sanan puoleen! Uskon kirjan auktoriteettiin ja todenperäisyyteen osin omankokemuksen, ennustuksellisuuden ja ajankohtaisuuden sekä ainoan perusteltavissa olevan totuuden perusteella.
2Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää.
Mikä on se joku, joka pidättää laittomuuden julkeaa ilmestymistä?
1Tess. 4:17
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Tässä kirjeessään Tessalonikassa asuvalle Kristukseen uskovalle seurakunnalleen apostoli Paavali opettaa edesmenneiden uskovien sekä kyseisen tapahtuman aikaan maan päällä elävien osasta. Selventää asiaa vielä toisen kerran heille kirjoittaessaan.
2Tess. 2:8
niin silloin ilmestyy tuo laiton.
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2.Tessalonikalaiskirje:
2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä.
Kyseessä on siis kaksi eri tapahtumaa. Koska näyttämöä ihmiselle, jonka esiin tulo tapahtuu pahuuden ja valheen isän vaikutuksesta valmistellaan kiihtyvällä vauhdilla, aivan oven edessä on tapahtuma, jolloin seurakunta, Kristukseen omana Vapahtajanaan uskovien joukko temmataan Herraa vastaan.
Silloin vasta kyseinen saatanan vaikutuksesta esiin nouseva antikristus pääsee pahuudessaan tekemään ihmeensä, joiden tähden juutalaiset päästävät hänet rakentamaansa temppeliin, mutta huomaavat tulleensa petetyiksi.
Joh. 19:37
Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet."
Sak. 12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Tietoa Islamista...

Indonesian muslimijohtaja: "Lopettakaa eurooppalainen itsepetos, väkivalta liittyy Islamiin

"Indonesian suurinta muslimiyhteisöä johtava Yahya Cholil Staquf suuntaa sanansa lännen johtaville poliitikoille ja intellektuelleille: ”Lopettakaa teeskentely, väkivalta ja Islamin traditio liittyvät toisiinsa”. 50:n miljoonan muslimin hengellinen johtaja varoittaa islamismista, ja ihmettelee läntisten mielipidevaikuttajien itsepetosta."

Muslimityöntekijä Timo Keskitalo: "Tämän hetken toimivin työväline Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajien tavoittamiseen ja opettamiseen."

Tiitus 2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
2:13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
2:15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Hurricane Irma

Livenä Hurrikaani Irma Floridasta

Florida live

Rajuja säänmuutoksia ja maanjäristyksiä
”Rajut säänmuutokset rikkovat ennätyksiä ympäri maailmaa”, kirjoittaa Wilkerson. Maanjäristykset, tulvat, hirmumyrskyt, raemyrskyt ja muut luonnonkatastrofit lisääntyvät. Sen seurauksena avustus- ja onnettomuusrahastot tyhjenevät ja vakuutusyhtiöt kärsivät suunnattomia tappioita.
Wilkerson toteaa, että luonto villiintyy niin, että asiantuntijat sanovat luonnon menettäneen tasapainonsa; luonto ei ole enää hallittavissa. ”Säätä on vaikeampi ennustaa. Äkillisiä myrskyjä esiintyy varoittamatta. Eteläisimmät alueet ovat ennätyksellisten kylmien aaltojen kourissa, ja pohjoisemmat seudut joutuvat kokemaan erikoisen kuumia aaltoja.” ”Voimakkaimmat hirmumyrskyt ovat tulossa. Maailman monia osia kohtaavat kaikkien aikojen ankarimmat talvet. Eurooppa kokee mitä pahimmat talven iskut.” David Wilkerson, Näky (1973)

Tulee vielä aika, jolloin tapahtuu ....

Ilmestyskirja:
13:1 Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
13:2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
13:3 Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
13:5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
13:6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
13:7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
13:9 Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.


torstai 7. syyskuuta 2017

Tänään nähdään mitä aikaa elämme...

Hurrikaani Irma

Sirkkeli-Irma

Pohjois Korea ampuu ohjuksia

Matt. 24:6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
24:7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
24: 8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua


Tulivuori

Trump Ylen uutisissa ja kannattajien kommentteja

Me kannatamme Trumppia Yle Puheen - ohjelma 1.9.2017

Patmos Blogi Juha Ahvio

Donald Trump Ylen uutisissa

Room. 13:1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.

Sananl. 8:15 Minun avullani kuninkaat hallitsevat, ruhtinaat säädöksensä vanhurskaasti säätävät.

Sananl. 8:16 Minun avullani päämiehet vallitsevat ja ylhäiset, maan tuomarit kaikki.

Dan. 4:22 Sinut ajetaan pois ihmisten seasta, ja kedon eläinten parissa on sinun asuinpaikkasi oleva; sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja sinä olet kastuva taivaan kasteesta; ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo.

Joh. 19:11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi."

Tiit. 3:1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,

1Piet. 2:13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin


keskiviikko 23. elokuuta 2017

USA.n uutisia

Suomenkielisellä tekstillä uutisia Amerikasta

Älkää entisiä muistelko!

Jes. 43:18 Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.
19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan



Kun Jumala alkaa tekemään uutta elämässäsi, sinä muutut!
Mutta muutokseen tarvitaan juuri sinua, sinun tahtoasi muuttua.
Menneet asiat ja entinen elämä tai elämäntyyli ei ole enää se josta ammennat, vaan uusi ajattelutapa. Tai ajatusmalli, jossa olet antautunut Jumalan Pyhän Hengen johdatukseen.

Ensin on puhdistettava pöytä, siivottava mieli ja ajatukset. Peseydyttävä Jeesuksen veressä, sillä veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä kun tunnustat syntisi.


Ilm. 7:14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Jes. 1:18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

Hebr. 9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!



Sen jälkeen pystyt muuttumaan ja kasvamaan.

Kun luemme ja tutkimme Jumalan sanaa, se muuttaa meitä.

2Kor. 3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.


1Joh. 3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on


Room. 8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.


2Tim. 1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,

lauantai 19. elokuuta 2017

Tänä päivänä Jeesus kutsuu meitä parannukseen!

Kymmenen ihmisen tietoinen vahingoittaminen on terrorismia!
Mitä muuta se voisi olla?
Uutisointi eilen tapahtuneesta puukotusiskusta oli ala-arvoista Suomessa, niin poliisin, poliitikoiden kuin Mediankin puolesta.

Nyt poliisikin vahvistaa

Nyt vasta uskallettiin sanoa, että se on terrorismia.

ON AIKA HERÄTÄ TODELLISUUTEEN!

Hebr. 3:7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
3:8 älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
3:9 jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
3:10 sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;


Luuk. 5:32 En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."

1Tim. 1:15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.


Saarnaaja:
3:2 Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
3:3 Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
3:4 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
3:5 Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
3:6 Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
3:7 Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
3:8 Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.


Mark. 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

maanantai 14. elokuuta 2017

Небеса TV7 Uutta Suomesta!

Uutta TV7


Taevas TV7 Taivas TV7 TV7 Plus/ Himlem TV7 Hebeca TB7

Kristilliset TV7-kanavat lähettävät ohjelmaa ympäri maailmaa...

Saarnaaja: 11:1 Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.


Voit myös tukea kanavia, silloin olet itsekin lähettämässä leipääsi vetten yli!

Biblia (1776)
Saarn. 11:1 Anna leipäs mennä veden ylitse, niin sinä sen pitkän ajan perästä löytävä olet.

Ruotsi (1917)
Saarn. 11:1 Sänd ditt bröd över vattnet, ty i tidens längd får du det tillbaka.

Englanti (KJV 1789)
Saarn. 11:1 Cast thy bread upon the waters: for thou shalt find it after many days.


Еккл. 11: 1 Отдайте свой хлеб по водам, в течение длительного времени, ты найдешь его снова

Kg. 11: 1 Enamus oma leiva vee peale, kaua sa pead leida seda uuesti



Eccl. 11: 1
שלח לחמך על פני המים, במשך זמן רב ועשית למצוא אותה שוב

Eclesiastés 11: 1 Echa tu pan sobre las aguas, durante mucho tiempo has de encontrarla de nuevo.

Ecclesiastes 11: 1 Cast dein Brot über das Wasser fahren, für eine lange Zeit wirst du es wieder finden.

Проповідник 11: 1 Cast хліб свій пускай по воді, протягом тривалого часу, ти знайдеш його знову.

Eclesiastes 11: 1 Lança o teu pão sobre as águas, por um longo tempo tu encontrá-lo novamente.



Tukeminen

Tartu haasteeseen!


Jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:11)


Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
2. Korittolaiskirje 5:10‭-‬11‭, ‬16‭-‬17 FB38


Halu meillä on tuoda evankeliumi kaikkien saataville tai kuultaviksi, ettei yksikään jäisi osattomaksi siitä mitä Jeesus Kristus on sovittanut.
Olemalla kuuliainen Kristukselle on myös kehoitettava teitä jokaista tutkimaan onko Jeesus jo sinun sydämessäsi?
Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus.

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Roomalaiskirje 8:28 FB38

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Tempaus, Pekka Reinikainen

Seurakuntalainen
Kopioitu Seurakuntalainen nettisivulta, jossa myös linkki Facebookiin eli yleiseen jakeluun...

KIRJOITTANUT

PEKKA REINIKAINEN

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. (1.Tess.4:16-17)

Tämä ei ole suosittu saarnateksti, vaikka tempaus voisi olla ajankohtainen jo tänään. Monet ylipapit ja kirjanoppineet kieltävät koko tempauksen vastoin Raamatun selvää kuvausta. Teologiset tiedekunnat ovat tuottaneet satoja hyllymetrejä keskenään ristiriitaisia ”selitysteoksia”. On myös absurdia väittää, että tempaus olisi erään katolisen kirkon jesuiitan 1600-luvulla keksimä ”harhaoppi” uskonpuhdistuksen torjumiseksi. Uskovan kannattaa ensisijaisesti katsoa, mitä Raamatussa lukee. Kirjeessään Paavali lohduttaa kuolleiden uskovien kohtalosta huolestuneita seurakuntalaisia. Kaikki uskovat saavat tempauksessa kuolemattoman ylösnousemusruumiin. (1.Kor.15:50s.)

Tempaus toteutuu silloin, kun sitä vähiten odotetaan, se tulee kuin varas yöllä. Valvomaton kristitty loikoo entisen sammakon tavoin kaikessa rauhassa paistinpannulla, eikä oudoksu helteen huomaamatonta lisääntymistä ennen kuin on liian myöhäistä.

Milloin tempaus tapahtuu?

Voiko valvova kristitty tietää, että tempaus on oven edessä? Vastaus on myönteinen: ” Te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas”. (1.Tess.5:4) Tekstissä todetaan, että tuolloin kuuluu trumpetin ääni.

Lopun ajan maailman moraali muistuttaa umpimätää omenaa. Ainoa vielä jäljellä oleva synti on pedofilia. Mutta, jos lapsi suostuu, ”tuomiota lievennetään”. Synneistä kerskataan: ”syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa”. (Jes.3:9) Evankeliumin julistus on lähes loppuun saatettu, pian kaikilla on, niin halutessaan, mahdollisuus kuulla se, kiitos modernin viestinnän.

Vihapuhe saa vallan

Kristinuskosta luopuneissa länsimaissa jäljelle jääneen pienen uskovien joukon (Luuk.12:32) vaino on verbaalista, muualla väkivaltaista. Kristittyjä ei ole koskaan surmattu niin paljon kuin vuonna 2016. Suosittu suomalainen skeptikko toteaa: ”Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti”. Hän myös kysyy, pitäisikö uskonnollinen kiihkoilija passittaa pakkohoitoon lääkittäväksi samaan tapaan kuin psykoosista kärsivät. Tämähän oli ”ongelman” ratkaisu Neuvostoliitossa. Valistuneet vanhemmat antavat uskovien vanhempiensa tavata lapsenlapsiaan vain sillä ehdolla, että he vaikenevat Jeesuksesta.

Uskovia pidetään toisen luokan jälkeenjääneinä kansalaisina ja heihin voi kohdistaa vapaasti vihapuhetta ilman, että kukaan reagoi! Voimme kuitenkin lohduttautua sillä, että tämä viha kohdistuu Kristukseen meissä ja on suurin kuviteltavissa oleva kunnia saada joutua sen kohteeksi.

Jos Kirkolliskokouksessa viittaan puheessani Raamattuun, minua mulkoillaan kuin muinaista muumiota. Pahin mahdollinen vihapuhe, jolla on iankaikkisia seurauksia, kuitenkin toteutuu, kun eräät piispat eivät enää saarnaa syntiä synniksi ja näin estävät parannuksen teon ja sulkevat syntisiltä taivaan portin.

Mikä vielä pidättää?

Neljä asiaa estää langenneessa ihmissydämessä asuvia kauhuja pääsemästä lopullisesti valloilleen: ” Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset”. (Matt.15:19)

Pidäkkeistä enää viimeinen on jäljellä, sillä omatunto on paadutettu lakeja muuttamalla, perhekäsitys on samoin tuhottu ja viranomaiset hyväksyvät synnin ja jopa suosittelevat sen harjoittamista. Jäljellä ovat enää uskovien rukoukset. ”Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä”. (1.Kor.12:27)

Kun Kristuksen ruumiin jäsenissä vaikuttava Pyhä Henki jättää tempauksessa tämän planeetan, ihmisen pahuuden toteutumista ei estä enää mikään.

Mikä on tapahtumien järjestys?

Se selviää Raamattua lukemalla. Kristuksen ruumis, seurakunta, on paikalla vielä Ilmestyskirjan kolmen ensimmäisen luvun teksteissä, sen jälkeen siitä ei enää puhuta, kun vaivan aika alkaa. Uskovat lähtevät ennen vaivan aikaa, sillä Raamatussa kuvattun tempauksen yhteyteen ei liity Ilmestyskirjan 4. luvusta alkavaa tapahtumien vyöryä. Uskovat palaavat 7 vuoden kuluttua, ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta: ” Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta”. (Ilm.20:6)

Nyt on aika valvoa ja huolehtia siitä, että lampussasi on öljyä

Jeesus puhui tulevasta tuomiosta enemmän kuin mistään muusta! Hän on varoittanut meitä: ” Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: ’Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.’ Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: ’Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: ’Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.’ Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.’

Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt.25:1-13)

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Lohdutuksen sana!

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
Johannes 14:1 FB38

Jesaja:
40:1 "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne.
40:2 "Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
40:3 Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
40:4 Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.
40:5 Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."


1 Tess. 4:9 Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;
4:10 niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa. Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän
4:11 ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet,
4:12 että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa.
4:13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
4:14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

4:18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Elämää Kristuksessa

1.Korinttolaiskirje:
2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
2:3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
2:6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
2:8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
2:9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat."
2:10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
2:15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
2:16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.


Älä katso luonnolliseen, mitä olen, vaan- Kuka minä olen Kristuksessa? Olen uusi luomus!
Jeesus ei ole luonnollinen ovi, josta kuljemme.
Jeesus on: Hänen verensä muuttaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen! Gal.4-luku

2 Kor.4:10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

1 Kor.2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

Heb.13:13 Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen;

1 Kor.3:7 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.


Ennen ristiä me emme ole vielä ottaneet Jeesusta elämäämme. Kuljemme omien halujemme ja mielitekojemme mukaan.
Mutta kun Pyhä Henki vetää ihmistä puoleensa, alkaa meissä syttyä ajatus: Missä vietän iäisyyteni? Kuka minä olen? Mistä olen tullut? Miksi elän täällä? Miksi kysymyksiä riittää!

Kun valitsemme Jeesuksen sydämeemme asumaan, (se on meidän oman tahtomme asia, valita Jeesus Kristus) Hän tulee sisimpäämme Pyhän Henkensä kautta. Olemme uusi luomus!

Meidän henkemme uudistuu siihen olotilaan mikä oli Jumalan alkuperäinen suunnitelma. Sillä Aadam ja Eeva lankesivat syntiin ja se synti on kaikkien ihmisten osa, ellemme tee parannusta. Raamattuhan sanoo: Roomalaiskirje: 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet


Efesolaiskirje: 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -


Jumala lahjoitti Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa meille iankaikkisen elämän. Ja uskomalla sekä ottamalla Jeesus omaan elämään, pääsemme osallisiksi tästä suuremmoisesta lahjasta.

Vaeltaminen ennen ristiä on samalla elämistä lihassa, omien ajatusten tai viisauden varassa. Mutta Jeesuksen ristin jälkeen, olemme uusi luomus - uusi ihminen- .

Sillä Jeesuksen veri on vuodatettu meidän syntiemme tähden. Samalla kun Jeesus meni ristille, Hän otti päälleen meidän sairautemme, - heikkoutemme, - syntimme, - kirouksemme ja niin edelleen. Jeesus kuoli siis sinun ja minun tähden, että sinulla/minulla olisi iankaikkinen elämä Hänessä.

Ristin jälkeen me vaellamme Jeesuksen kanssa yhdessä, Hän on myös sanonut, ettei jätä meitä yksin, vaan Hän lähettää Pyhän Henkensä meille, meidän avuksemme!
Apostolien teot: 1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

1 Kor.2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
2:3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.


Jumalan kanssa kulkiessamme meidän viisautemme ei auta, vaan se, että kuljemme Jumalan voimassa!
Vaikka olisi kuinka paljon kirjaviisautta, vaikka mistä asiasta tahansa, se ei meitä auta. Vaan yksinomaan mitä me olemme Kristuksessa!

- Ei se, mitä minä olen - vaan kuka minä olen Kristuksessa!

ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.


On eri asia tietää paljon asioita, se on maallista viisautta! Sillä viisaudella pärjää tietysti täällä maailmassa, mutta joka on ottanut Jeesuksen elämäänsä on uusi luomus ja voi kulkea yliluonnollisessa viisaudessa, mikä tulee Jumalalta.

Vasta sen jälkeen kun on ottanut Jeesuksen elämäänsä ja kun Pyhä Henki on tullut asumaan ihmisen henkeen, myös Raamatun sana aukeaa - saa ilmestystä sanasta.

1 Kor.3:7 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.

1 Kor.2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.


Ja näin me kasvamme Pyhän Hengen opettamina täyteen miehuuteen. Efesolaiskirje: 4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään

Jeesuksen risti - on meidänkin risti, kantaen ristin tuomaa pilkkaa, jota maailman ihmiset omilla asenteilla tai muilla tavoin saattavat antaa. Heb.13:13 Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen;


Pelastuneen ihmisen elämä on prosessi, jota hän käy. Monesti vaikeat asiat nuoruudessa tuovat uskovan elämään koukeroita, joissa saa oppia uudella tavalla elämään.

2.Korinttolaiskirje:
13:11 Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Seurakunnat kasvaa

Helsingin Cityseurakunta kasvaa:


Atro ja Pauliina Hietala siunattiin Ylistys-ja Nuorisopastoriksi


#Eteenpäin 2017

River Helsinki saarna Nico Reiss

Suosittelen kuuntelemaan!

Kuuntelin tänään ja siksi voin suositella!

Nuoret nousee!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Iloa arkeen, kuvien kera



Kesän ilon hetkiä luonnon keskellä

Copyricht Kari Kärkkäinen