Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

perjantai 30. toukokuuta 2014

Tiedemiehen todistus



Kesäkuun 26. päivänä vuonna 2000 Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton piti historiallista tiedostustilaisuutta Valkoisessa talossa. Pääministeri Tony Blair oli mukana satelliittiyhteydellä ja tilaisuus välitettiin ympäri maailmaa. Clinton sanoi, että ihmiskunta oli ottanut tärkeän askeleen uuteen aikakauteen, sillä ensimmäinen luonnos ihmisen genomista, meidän käyttöohjekirjastamme, oli kyetty saamaan valmiiksi.

Presidentti vertasi tätä ihmisen genomikarttaa tutkimusmatkailija Meriwether Lewisin presidentti Thomas Jeffersonille kaksisataa vuotta aikaisemmin esittelemään karttaan. Clinton jatkoi: "Ilman mitään epäilystä tämä genomitutkimus on tärkein ja ihmeellisin kartta, joka ihmiskunnalle on koskaan esitelty." Clintonin puheessa herätti kuitenkin eniten yleistä mielenkiintoa puheen hengellinen osuus. Hän sanoi: "Tänään me olemme oppineet jotain kielestä, jolla Jumala loi maailman. Olemme kyenneet tavoittamaan entistä enemmän sitä monimutkaisuutta, kauneutta ja ihmeellisyyttä, joka on Jumalan kaikkein suurenmoisin ja pyhin lahja."

Presidentti Clintonin vieressä seisoi Human Genome Project -hankkeen johtaja, Francis S. Collins. Omassa vastauspuheenvuorossaan tämä maailmankuulu lääkäri ja geneetikko jatkoi Clintonin aloittamalla linjalla ja sanoi: "Tämä on todella onnellinen päivä maailmalle. Se tekee minut nöyräksi ja olen täynnä hämmentynyttä pyhyyden tuntoa, kun ymmärrän, että olemme saaneet ensimmäisen pienen välähdyksen omasta käyttöohjeestamme, jonka tähän asti on tuntenut vain Jumala."

Kuinka on mahdollista, että eräänä ihmiskunnan tieteellisten saavutusten merkkipäivänä pidetään tällaisia hengellisiä puheita? Collins on paljastanut, että hän oli mukana työstämässä Clintonin puhetta. Mutta miten tiedemaailman huipulta voidaan lausua tällaisia sanoja?

Kerrotaanpa vähän taustaa. Päästyään 16-vuotiana opiskelemaan kemiaa Francis Collins oli tiedemiehen urasta haaveileva agnostikko. Hengelliset asiat eivät olleet koskaan häntä erityisesti kiinnostaneet. Päästyään tohtoriohjelmaan hän kiinnostui myös fysiikasta ja matematiikasta. Hän ihaili fysiikan suuria hengen jättiläisiä ja oli vakuuttunut, että kaikki maailmassa voitaisiin selittää matematiikan ja fysiikan lakien avulla. Vähitellen hän liukui agnostisismista ateismiin ja pyrki haastamaan kaikkia, jotka uskoivat johonkin yliluonnolliseen.

Muutaman vuoden opintojen jälkeen pelkkä matematiikka alkoi sittenkin tuntua liian teoreettiselta. Collins siirsi opintojensa painopistettä biokemian puolelle. DNA-tutkimuksessa oli juuri tehty uusia löytöjä ja niin tuo ala imaisi hänet mukaansa. Melkein valmiina tohtorina tuli seuraava elämänmuutos. Tarve tehdä jotain hyödyllistä ihmisten hyväksi sai hänet vaihtamaan alaa ja hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä. Siellä hän sai yhdistetyksi aiemmat osaamisensa ja lääkärinä hän voisi paremmin hyödyttä yhteiskuntaa.

Työskennellessään sairaalassa Francis Collins havahtui aivan uudenlaiseen todellisuuteen. Monilla potilailla oli usko, joka näytti antavan heille syvän rauhan ja rohkeuden kohdata vaikeita asioita. Collins kertoo ajatelleensa, että jos kyseessä on vain jokin psykologinen kainalosauva, se on kuitenkin hämmästyttävän vahva. Kerran vakavasti sairas naispotilas kysyi Collinsilta, mihin tämä uskoo. Nainen oli kertonut, että hän uskoo Jeesukseen. Lääkäri joutui vastaamaan: "Minä en todellakaan tiedä." Keskustelu sai Collinsin ensimmäistä kertaa elämässään vakavasti miettimään, voiko hän tiedemiehenä uskoa johonkin, josta ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Hän alkoi ihmetellä, kuinka oli voinut elää tähän asti ajattelematta kysymystä, olisiko Jumala todella olemassa. Vähitellen hänen ateistiset argumenttinsa alkoivat tuntua varsin köykäisiltä.

Aluksi uusi tapa ajatella tuntui pelottavalta. Olenko elämästäni vastuussa jollekulle muulle kuin itselleni, hän mietti. Collins päätti kaiken uhallakin ottaa selvää, onko uskomisen takana järkeviä perusteluja. Hän kävi läpi eri uskontojen perusteita, mutta ne eivät tuntuneet rationaalisesti kestäviltä. Sitten hän meni puhumaan metodistipapille ja kysyi, onko kristilliselle uskolle järkeviä perusteita. Pappi kuunteli kärsivällisesti ja antoi kyselijän käteen C. S. Lewisin kirjan Mere Christianity (suomennettu nimillä "Ehyt elämä" ja "Tätä on kristinusko"). Lewisin kirjan syvälliset ja älykkäät pohdinnat vaikuttivat Collinsiin niin, että hän koki oman ateistisen elämänkatsomuksensa olevan kuin kimppu koulupojan todisteluja.

C. S. Lewis, tuo legendaarinen Oxfordin oppinut, tuntui käsittelevän kirjassaan kaikkia niitä kysymyksiä, joita Collins oli pohtinut ja vastaavan niihin järkevällä tavalla. Kun hän vielä havaitsi, että Lewis oli myös entinen ateisti, hän tajusi, että hän kulkee nyt samaa polkua, jota kirjailija oli aikanaan kulkenut. Kaikkein voimakkaimmin kristinuskon puolesta puhui se, että moraalinen laki ja oikean ja väärän taju on ihmiskunnan universaali piirre ja sen täytyy kertoa syvemmästä kuin tämä näkyvä maailma. Tämä älyllinen pohdinta johti Collinsin sisälle kristinuskoon ja sen jälkeen Jeesuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen.

Francis S. Collinsin tiedemiehen ura johti moniin huipputehtäviin. Kun hänet yllättäen vuonna 1991 kutsuttiin johtamaan Human Genome Project -hanketta, hän kertoo menneensä pieneen kappeliin rukoilemaan ja pyytämään Jumalalta viisautta, voisiko hän ottaa tehtävän vastaan. En kuullut mitään Jumalan ääntä, hän sanoo, mutta noiden tuntien aikana sisäinen rauha laskeutui päälleni ja päädyin vastaamaan kutsuun myöntävästi.

Tämän edellä kerrotun Collins kertoo kirjassaan The Language of God - A scientist presents evidence for belief (2006). Heinäkuussa 2009 presidentti Barack Obama nimitti Collinsin National Institutes of Healthin johtoon. Collins johtaa myös perustamaansa BioLogos Foundationia, joka pyrkii edistämään uskon ja tieteen välistä vuorovaikutusta. Hänen kirjansa on ollut bestseller Yhdysvalloissa usean vuoden ajan. Se kertoo selkeästi ja oppineesti, kuinka kristitty tiedemies voi ottaa uskon ja Raamatun vakavasti ja harjoittaa luonnontieteellistä tutkimusta maailman huipputasolla. Kirja on ollut minulle viime aikojen vahvimpia lukuelämyksiä ja saatanpa kertoa siitä jatkossa hiukan lisääkin.

Eero Junkkaala
seurakuntalainen.fi

maanantai 26. toukokuuta 2014

Tuli palaa jo!

26.5.2014


Tänä aamuna kun luettiin sanaa, jäi mieleen tämä sanan kohta:

Luuk.9:52-54
9:52 Ja hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa.
9:53 Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia.
9:54 Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: ”Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?” (viittaus 2 Kun. 1:10,12)
9:55 Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä.

( 2 Kun.1:10 Mutta Elia vastasi ja sanoi viidenkymmenenpäämiehelle: "Jos minä olen Jumalan mies, niin tulkoon tuli taivaasta ja kuluttakoon sinut ja sinun viisikymmentä miestäsi." Silloin tuli taivaasta tuli ja kulutti hänet ja hänen viisikymmentä miestä )
Tämä toistui uudestaan vielä toisen kerran jae 12 (katso mitä siitä kerrotaan " Kun.1:12-18 tekstin jälkeen luettavissa)

Mutta Uudessa testamentissa
• Jumala ei ole kutsunut meitä tuhoamaan – vaan pelastamaan ihmisiä.
• Viemään hyvää sanomaa pelastumattomille
• Jeesus sanoi opetuslapsille:

• Mark. 16:15 "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."


• Tänä päivänä tämä sama sana velvoittaa meitä viemään sanomaa eteenpäin ja siinä sanassa on voima. 1Kor. 4:20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa

• Luuk.10:2 Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

10:3 Menkää; katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle.

Luuk.12:49 Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!

• Ja nyt tämä tuli palaa jo, sen huomaa siitä kun kuohunta on alkanut Suomessa. Vastustusta on paljon.
• Jeesus sanoi: Lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle! Mutta meillä ei ole mitään pelättävää, sillä:

• Luuk. 1:17 Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."

• 1Kor. 4:20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa

• 1Kor. 2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista

• 1Piet. 5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.


Ef.6:10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
6:13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.


2 Kun.1:12 Mutta Elia vastasi ja sanoi heille: "Jos minä olen Jumalan mies, niin tulkoon tuli taivaasta ja kuluttakoon sinut ja sinun viisikymmentä miestäsi." Silloin tuli taivaasta Jumalan tuli ja kulutti hänet ja hänen viisikymmentä miestänsä.
1:13 Hän lähetti vielä kolmannen viidenkymmenenpäämiehen ja hänen viisikymmentä miestänsä. Ja tämä kolmas viidenkymmenenpäämies meni sinne, ja kun hän tuli perille, polvistui hän Elian eteen ja anoi häneltä armoa ja sanoi hänelle: "Sinä Jumalan mies, olkoon minun henkeni ja näiden viidenkymmenen palvelijasi henki kallis sinun silmissäsi.
1:14 Katso, tuli on tullut taivaasta ja kuluttanut ne kaksi ensimmäistä viidenkymmenenpäämiestä ja heidän viisikymmentä miestänsä, mutta olkoon minun henkeni kallis sinun silmissäsi."
1:15 Ja Herran enkeli sanoi Elialle: "Mene alas hänen kanssaan, älä pelkää häntä." Niin hän nousi ja meni hänen kanssaan kuninkaan tykö.
1:16 Ja hän sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Koska lähetit sanansaattajia kysymään neuvoa Baal-Sebubilta, Ekronin jumalalta, ikäänkuin Israelissa ei olisi Jumalaa, jolta voisi kysyä neuvoa, sentähden sinä et astu alas vuoteesta, johon olet noussut, sillä sinun on kuoltava."
1:17 Niin hän kuoli, Herran sanan mukaan, jonka Elia oli puhunut. Ja Jooram tuli kuninkaaksi hänen sijaansa Jooramin, Joosafatin pojan, Juudan kuninkaan, toisena hallitusvuotena, sillä Ahasjalla ei ollut poikaa.
1:18 Mitä muuta on kerrottavaa Ahasjasta, siitä, mitä hän teki, se on kirjoitettuna Israelin kuningasten aikakirjassa.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kalansaalis

Luuk.5:1-10
5:1 Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla,
5:2 niin hän näki järven rannassa kaksi venhettä; mutta kalastajat olivat niistä lähteneet ja huuhtoivat verkkojaan.
5:3 Ja hän astui toiseen niistä, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkaa maasta; ja hän istui ja opetti kansaa venheestä.
5:4 Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: "Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle."
5:5 Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot."
5:6 Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät.
5:7 Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan.

5:8 Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen."
5:9 Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan,
5:10 ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä."


Olemmeko me antaneet veneemme Jumalan käyttöön?
Jumala tarvitsee meitä ja veneitämme tähän herätyksen aaltoon.
Oletko valmistautunut oikeaan asemaan tässä suhteessa Jeesuksen seuraajana?
Vai kuulutko niihin, jotka arvostelevat ja sanovat: Ei tule enää mitään herätystä?

Meidän uskovien on herättävä ja vain siten voi Jumala saada aikaan liikekannallepanon sielujen puolesta, jotka Hän tahtoo pelastaa!
Siihen tarvitaan useita venekuntia tekemään tarvittava työ, jota Jeesus juuri nyt kutsuu!

Jumala on puhunut monien ihmisten kautta suuresta "kalansaaliista", jonka Hän tahtoo korjata, ennen kuin tämä aika päättyy.
En tahdo itse olla niiden joukossa, jotka arvostelevat ja pitäytyvät oppikeskusteluissa, joista Jeesuskin varoittaa.

Luuk.5:17-26
5:17 Ja eräänä päivänä, kun hän opetti, istui siinä fariseuksia ja lainopettajia, joita oli tullut kaikista Galilean ja Juudean kylistä ja Jerusalemista; ja Herran voima vaikutti, niin että hän paransi sairaat.
5:18 Ja katso, muutamat miehet kantoivat vuoteella miestä, joka oli halvattu; ja he koettivat viedä hänet sisään ja asettaa Jeesuksen eteen.
5:19 Ja kun he väentungokselta eivät saaneet viedyksi häntä sisään muuta tietä, nousivat he katolle ja laskivat hänet vuoteineen tiilikaton läpi heidän keskellensä Jeesuksen eteen.
5:20 Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut."
5:21 Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?"
5:22 Mutta kun Jeesus tiesi heidän ajatuksensa,
vastasi hän ja sanoi heille: "Mitä te ajattelette sydämessänne?
5:23 Kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut', vai sanoa: 'Nouse ja käy'?
5:24 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," - hän sanoi halvatulle "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
5:25 Ja kohta hän nousi heidän nähtensä, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa.
5:26 Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he ylistivät Jumalaa; ja pelkoa täynnä he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä."


Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja tahtoo, että jokainen tulisi ja ottaisi lahjan: Iankaikkisen elämän joka on maksettu Golgatan keskimmäisellä ristillä, siilä Jeesus kuoli kaikkien ihmisten puolesta.
Älkäämme siis pitäkö tätä lahjaa arvottomana, sillä tuomio tulee.

Ilm.15:4 Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet."