Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Vapaaksi häpeästä

1.12.2013 ilmestyy uutuuskirja, jonka on kirjoittanut Mika Jantunen:
"Sydämelleni tuli polte kirjoittaa kirja häpeästä. Suomalainen ongelma, jota olen saanut maistaa kovalla kädellä. Tämä kirja paljastaa kaiken. Kirja julkaistaan 1.12. TV7 Joulukuun kiertueen yhteydessä Turun Konserttitalolla."

Tietoa kirjailijasta:

Tästä linkistä voit katsoa Joyce Meyerin videon häpeästä

Hebr. 12:2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

Ps. 34:6 Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.



Profeetallinen sana Suomelle! 22.11.2013
"UUDEN SADON HUNAJAA on sanat, jotka Herra eilen antoi. Syksyllä Israelissa Tom Hessin Jerusalem kokoontumisessa Herra sanoi Suomelle ja Pohjoismaille, että saamme syödä hunajaa. Saul oli kieltänyt sodan väsyttämiä miehiään syömästä hunajaa, mutta Joonatan maistoi ja virkistyi. Uskonnolliset henkivallat ovat kieltäneet maassamme syömästä Jumalan Sanan antamaa hyvää eli hunajaa, mutta Herra itse kehottaa vastaanottamaan Sanansa Hyvää!
Nyt siihen on oiva mahdollisuus, kun David Herzog tulee kiertueelle Suomeen. Saamme syödä uuden sadon hunajaa, ottakaa purkit mukaan Suomen talvea varten! Virkistytään Jumalan kirkkauden ilmapiirissä, täytytään Hänen Hengellään ja otetaan vastaan Hänen Hyvyyttään myös ihmeiden ja voimallisten tekojen kautta; ne kaikki ovat meidän parhaaksemme ja Jumalan Nimen kunniaksi!" (Päivi Heikkilä)

1 Sam.14:24-30
24 Israelin miehet olivat sinä päivänä ylen rasitetut, mutta Saul vannotti kansan ja sanoi: "Kirottu olkoon se mies, joka syö mitään ennen iltaa ja ennen kuin minä olen kostanut vihollisilleni." Ja koko kansa oli ruokaa maistamatta.
25 Ja kun he kaikki tulivat metsään, oli maassa hunajata.
26 Kun kansa tuli kennokakkujen ääreen, niin katso, niistä vuoti hunajata, mutta ei kukaan vienyt kättään suuhun, sillä kansa pelkäsi valaa.
27 Mutta Joonatan ei ollut kuulemassa, kun hänen isänsä vannotti kansan; niin hän ojensi sauvan, joka oli hänen kädessään, pisti sen kärjen kennokakkuun ja vei sitten kätensä suuhunsa, ja silloin hänen silmänsä kirkastuivat.
28 Mutta eräs mies väestä puhkesi puhumaan ja sanoi: "Sinun isäsi vannotti väen ja sanoi: 'Kirottu olkoon se mies, joka tänä päivänä syö mitään'." Ja väki oli näännyksissä.
29 Joonatan vastasi: "Isäni on syössyt maan onnettomuuteen. Katsokaa, kuinka minun silmäni kirkastuivat, kun vähän maistoin tätä hunajata.
30 Jos myös väki olisi tänä päivänä saanut syödä vihollisiltaan ottamaansa saalista, niin eiköhän filistealaisten tappio olisi ollut vieläkin suurempi?"


Siinä sivussa voisit hankkia myös kirjan: Hengellisestä orjuudesta - Hengelliseen lapseuteen, Jack Frost
Kannattaa lukea, kirjaa saa TV7-kirjakaupasta.

Antoisia lukuhetkiä kirjojen parissa!



Joyce Meyer jaksoja voi katsoa tästä linkistä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuuliaisuuden siunaus

1Sam. 15:22
Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.

Room. 1:1-5 erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,


- Meidät on erotettu myös julistamaan evankeliumia
- Kuuliaisesti Herran äänelle

5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,

- Mutta miten minä voin julistaa?
- Eihän minulla ole voimaa?
- Mutta Herra ei sitä kysy, sillä meidän ei tarvitse julistaa omassa voimassa!
Gideon on hyvä esimerkki siitä, miten me emmimme lähteä julistamaan. Keksimme verukkeita:
- Ei minusta ole tekemään …sitä ja tuota…

Tuom.6:14 Silloin Herra kääntyi häneen ja sanoi: "Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista; minä lähetän sinut." 6:15 Hän vastasi hänelle: "Oi, Herra, millä minä vapautan Israelin? Minun sukunihan on heikoin Manassessa, ja minä itse olen kaikkein vähäisin isäni perheessä."

6:16 Herra sanoi hänelle: "Minä olen sinun kanssasi, ja sinä voitat midianilaiset niin kuin yhden ainoan miehen."


- Mene tässä voimassasi, niin kuin Herra sanoi Gideonille!
- Silloin ei tarvitse mennä omassa voimassa – vaan Jumala antaa voiman!
- Uskon kautta me voimme mennä eteenpäin
- Kuuliaisesti ja tottelevaisesti Herran äänelle

Heb. 11:7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.

Heb. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

2 Kor. 5:7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

Gal. 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.


- Ja uskon kautta me pystymme Jeesuksessa toimimaan niin kuin Hän tahtoo.

Room. 8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"


Vielä uutinen Israelista

Sama suomeksi

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuollut kansa herää eloon

Israelista on kysymys tässä videossa:

Jer. 31:31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;

Jer. 32:40 Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu.

Hebr. 8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään


Hes. 34:4 ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.

Ilm. 3:2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.


Herätyksen aika on nyt!

Sillä ihmisiä paranee sairauksistaan, vapautuu siteistään ja pelastuu! Raamattu sanookin: Mark. 16:15
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

Kol. 1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

Saimme olla Savonlinnassa kertomassa tästä ilosanomasta.

Erään naisen kivulias selkä parani tilaisuudessa ja miehen käsi parani.
Nämä ovat todellisia kiitos aiheita ja me annamme kaiken kunnian Jeesukselle Kristukselle!

**********************************
12.11.2013

Ulkona tuulee ja sataa, mutta entä sitten?

Ap.t. 2:2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
2:3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
2:4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi

Ap.t. 4:31 Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti.