Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

torstai 31. lokakuuta 2013

Juhlia tiedossa

Lauantaina juhlimme TV7:n 10 vuotistaivalta, Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa lauantaina 2.11.2013 klo 17 alkaen.
Seuraavassa kopio TV7:n ohjelmasta:
"Taivas TV7 on suomalaisen kristillisen television uranuurtaja. Kanava syntyi toimitusjohtaja Martti Ojareksen jäätyä eläkkeelle Sanoma Osakeyhtiön varatoimitusjohtajan tehtävästä. Tyhjästä liikkeelle lähteneellä kanavalla on toimintaa neljässä maassa ja sillä on noin 70 työntekijää. Koko toiminnan rahoitus perustuu yksityishenkilöiden antamiin lahjoituksiin. Kanavan kautta Jumala on pelastanut ihmisiä, parantanut sairauksia, korjannut avioliittoja ja rohkaissut yksinäisiä.

Kymmenes juhlavuosi huipentuu lämminhenkiseen juhlaan, joka televisioidaan ja esitetään kanavan varsinaisena syntymäpäivänä 15.12. klo 19. Luvassa on musiikkia, juhlapuheita, tuttuja kasvoja, videokooste kanavan vaiheista sekä TV7 Kauppa.

Juhlapuhujina sisäministeri Päivi Räsänen ja europarlamentaarikko Hannu Takkula sekä TV7:n Israelin, Viron ja Ruotsin työn päälliköt Jonathan Hessen, Päivi Pitko ja Daniela Persin.

Musiikista vastaavat viulisti Serguei Popov perheineen, mezzosopraano Helen Lokuta, Kamariorkesteri Credo! ja henkilökunnan orkesteri Sound of Heaven.

Juhlapaikan osoite on Kulttuuriaukio 2, Espoo.

Tervetuloa mukaan!

Martti ja Mirja Ojares"



Sitten lauantaina 9.11. klo 13-21 Kansanjuhla Savonlinnassa.
Tulkaa kaikki Savonlinnalaiset ja kauempaakin Kansanjuhlaan lauantaina klo 13.00 alkaen jatkuen aina iltaan saakka!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Suosikki musiikki kappaleita

Michael W. Smith laulaa:




Terry MacAlmon:




Matt Redman:




Chris Tomlin:


Hillsong:


TV7 Plus voit katsoa suoria ohjelmia sekä nauhoitettuja

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Nostalgiaa ja suuria tunteita



Kuva otettu -60 luvulla Kaavin Maarianvaarassa. Tämä on minun oma valokuvani, jonka otin silloin. Nostalgisia kuvia ja tunteita löytyy myös Faceboogista.


Ps. 143:5-8
5 Minä muistelen muinaisia päiviä, tutkistelen kaikkia sinun töitäsi ja ajattelen sinun kättesi tekoja.
6 Minä levitän käteni sinun puoleesi. Niinkuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa sinua. Sela.
7 Vastaa minulle pian, Herra, minun henkeni nääntyy. Älä peitä minulta kasvojasi, etten tulisi niiden kaltaiseksi, jotka hautaan vaipuvat.
8 Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.


Ps. 86:11 Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin
12 Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ja kunnioitan sinun nimeäsi iankaikkisesti;


Ps. 4:4, 7-9
4 Tietäkää: ihmeellinen on Herra hurskastansa kohtaan, Herra kuulee, kun minä häntä huudan.
7 Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.
8 Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä.
9 Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.


Hyvä uutinen kaikille:

Good News For Everyone:
2.11. La. 17.00. TV7 Kymmenenvuotisjuhla. Espoo Kulttuurikeskus.
3.11. Su. 15.00. Vuosaaren Vapaaseurakunta.
9.11. La. 13.00. & 16.00. & 18.00. Savonlinna Kansanjuhla. Musiikkiopisto.
Järjestäjinä: Vapaaseurakunta ja Good News For Everyone.

Tämäkin on hyvä uutinen. Jeesus kuoli sinun puolestasi!
Joh.1:1-12
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,


Joh.1:29-34
29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.'
31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.'
34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."


Rukoilen, että jokainen Suomalainen ja Suomessa asuva voisi löytää Jeesuksen elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi!
Matt. 16:25-27
25 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.


Ethän tahdo jäädä ilman tätä pelastusta? Pyhä Henki puhuu sinun sydämellesi juuri nyt, ota vakavasti tämä sana sydämellesi ja tee ratkaisu, Jeesus tahtoo sinut pelastaa!

Uudestisyntyminen


Trumpet of Salvation



perjantai 25. lokakuuta 2013

Miksi Haluan Seurata Jeesusta ?

Julkaistu 28.02.2013

Todistus: Jaakko Kuoppasalmi
Miksi Haluan Seurata Jeesusta ?
& Ajatuksia aiheeseen liittyen.


Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Joh. 11:25-27
25Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."
Luuk. 11:9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.10 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.


Jos kuolisit nyt, niin tiedätkö varmasti meneväsi taivaaseen?

Kerron sinulle mitä Raamatussa tästä sanotaan. Siellä sanotaan, että:

Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, ja että synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Raamattu sanoo myös, että jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu.

Jumalan iankaikkisen elämän lahja on
sinua varten tänään. Voit hyväksyä sen
rukoilemalla näin:

Sano tämä rukous ääneen:

JEESUS TULE SYDÄMEENI. ANNA SYNTINI ANTEEKSI. KIITOS, ETTÄ KUOLIT PUOLESTANI. USKON, ETTÄ NOUSIT YLÖS KUOLLEISTA JA ETTÄ TULET JÄLLEEN TAKAISIN MINUA VARTEN. TÄYTÄ MINUT PYHÄLLÄ HENGELLÄ. ANNA MINULLE HÄTÄ SIELUISTA. JA NÄLKÄ SINUN ASIOITASI KOHTAAN. OLEN NYT PELASTUNUT, OLEN UUDESTISYNTYNYT, OLEN SAANUT ANTEEKSI JA MATKALLA TAIVAASEEN, KOSKA JEESUS ASUU SYDÄMESSÄNI. KIITOS JEESUS!



Kun pyysit Jeesusta sydämeesi ja antamaan sinulle anteeksi, Hän kuuli sinua ja teki sen. Jumalan palvelijana julistan kaikki sinun syntisi anteeksi annetuksi. Muista aina kääntyä Jumalan puoleen eikä pois Hänestä, sillä Hän rakastaa sinua ja Hänellä on hyvä suunnitelma elämällesi.

Vaimoni todistus:

Tutki asiaa tarkemmin tästä linkistä

lauantai 19. lokakuuta 2013

Taistelu käy kuumana...

Mm. Facebookissa käydään kuumana keskustelua enkeleistä epäraamatullisina asioina. Vaikka Raamatussa on kaksisataakolmekymmentä (230) kertaa puhetta enkeleistä.

Jaak. 5:9-11
9 Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
10 Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
11 Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.

Fil. 4:6-8
6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;


1Moos. 28:12
Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas


Jos tänään puhutaan enkeleistä, se heti tyrmätään ja sanotaan epäraamatulliseksi sanomaksi. Raamatussa on kuitenkin paljon puhetta enkeleistä.Myös uudessa testamentissa.

Joh. 1:51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."

Tai yliluonnolliset parantumiset, niistä puhuminen tai sairaiden parantumiset tänä päivänä saavat uskonnolliset henget puhumaan vastaan, niillä tahdotaan "lyödä" kanssapalvelijoita.
Puhutaan ja kritisoidaan tuntematta totuutta, jos oma palvelutyö ei tuota hedelmää kannattaisi mennä rukoukseen eikä kritisoida toisia.

"Kritisoijien soisi tarkkailevan välillä myös oman elämänsä hedelmää. Kun yhden puun hedelmä on kymmenet, sadat ja tuhannet pelastuneet/ parantuneet/ vapautuneet sekä ihmisten sydänten kiinnittyminen Herraan, toisen hedelmä on kritiikkiä, arvostelua ja panettelua em. puuta kohtaan -eipä olisi kaukaa haettua lisätä kateuttakin tähän "epähedelmien satoon". Nämä "puhtaan teologian" omaavat arvostelijat varmasti elävät itse jatkuvan herätyksen keskellä niittäen "sielujen satoa" vasemmalta ja oikealta ja näkevät sairasten parantuvan, masentuneiden vapautuvan ym. kun ovat niin kovin tietäväisiä kaikesta... not.. Sarkasmia -tiedän, mutten nyt malttanut välttää sitä... Toi on kaverin kommentti yhteen toiseen juttuun ja kopioin sen nyt tähän" ("lainattu ajatus" kopioitu)

"Olen samaa mieltä, että täydellisiä emme ole. Mutta jos opetuksessa on selvästi epäraamatullisia juttuja ja sykretismiä kuten sekoitusta New Ageen tai sitten liberaaliteologiaa niin siihen on reagoitava. Esimerkiksi suuri parantajaevankelista William Branham harhautui pahasti ja kielsi viimein kolminaisuuden ja kastatti uskovia uudestaan vain Jeesuksen nimeen. Ja hän aloitti uransa hyvin, kunnes tuli mukaan enkelit."("lainattu ajatus" on kopioitu)

Matt. 13:49 Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista.
Matt. 25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.


"Tarvitsemme tasapainoa " Sanotaan mutta silti kritisoidaan toisia ja ummistetaan silmät omasta puheesta. On niin "tervettä" puhua toisten teologisista opeista tai Raamatullisista puheista, mutta jää selvästi omat puheet kritiikittömiksi ja vaillinaisiksi. Ollaanko täällä kateellisia? Vai mistä lähteestä nämä aiheet ponnistavat? Puhdasta ja täydellistä oppia ei ole olemassakaan, jossa ihmiset on esittämässä. Jeesus yksin oli ja on täydellinen ja synnitön. Mutta kun me ihmiset olemme vajavaisia, silloin on helppoa ylpeydestä käsin nuhdella toisia ja korottaa omaa egoaan.

Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.(Jaak. 5:9-11)
Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.( Jaak. 3:2) Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.(1Joh. 1:8)

Seuraavasta voit itse katsoa ja kuunnella mitä David Herzog puhuu:

Sisälle kirkkauteen David Herzog:

" Julkaistu 9.01.2013

Jumalan kirkkauden keskellä on myös hänen parantava voimansa. Haluatko sinäkin oppia tuntemaan Jumalan kirkkauden? Jumala on luvannut, että ne, jotka häntä etsivät, löytävät hänet."

torstai 17. lokakuuta 2013

Odotus palkitaan!

Odottavan aika on pitkä, mutta odottaminen kannattaa kun on kysymys Jumalan johdatuksesta! Monesti me hätäilemme aivan suotta, mikä aiheuttaa vain ja ainoastaan pään vaivaa ja hermoilua. Sananl. 10:28 Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomien toivo hukkuu.

Äidin ja isän odotus lapsesta, kestää normaalisti sen 9 kuukautta. Mutta joskus sekin aiheuttaa ongelmia, jos ei tulekaan raskaaksi vaikka olettaa, että kaiken pitäisi olla kunnossa. Silloin tuskastuu ja huolehtii, mikä tässä nyt on vialla? Onneksi siihen on saatavissa usein apua, mutta ei aina, jolloin on paikallaan mennä rukoukseen ja pyytää apua Jumalalta.

Jumalan apu voi olla toisenlainen kuin mitä olisi toivonut, mutta silloin Hän auttaa muuten elämässä eteenpäin. Vaikka meillä on Raamatusta tietoa Jumalan puuttumisesta näihin ongelmiin mm.1 Moos.11:30 Mutta Saarai oli hedelmätön, hänellä ei ollut lasta. Saara sai iällisenä ollessaan vielä pojan. 1 Moos.17:19 Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä . Elisabeth sai myös iällisenä lapsen Luuk.1:7 Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.
1:13 Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.


Jumala on voimallinen antamaan lapsen, vaikka olisi jo fyysisesti liian vanha saamaan lasta tai muuten ei ole mahdollista saada lasta. Jumala voi parantaa ihmisen olipa hän miltä elämän alueelta tahansa sairas.

On myös olemassa adoptiomahdollisuus lapsen saamiseksi.

Nämä ovat esimerkkejä lapsen saamisesta, mutta monesti joudumme odottamaan myös muissa asioissa. Jumala usein koettelee miten me reagoimme eri asioihin. Meistä se saattaa tuntua silta, että odotamme mielestämme liian kauan. Mutta Jumalan huolenpito ylettyy niin syvään tietämiseen, meidän kyvystämme hoitaa joitain asioita. Silloin Hän opettaa meitä niin kauan, että olemme valmiita.
"Kypsyminen" saattaa joillain kestää pitempään kuin toisilla, mutta olla turvallisella mielellä tarkoittaa sitä, että emme huolestu asioista.
Habakuk:2:3 Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.

Ps.25:3 Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.

1 Kor.13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan
.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Muuli

Joko näin unen tai näyn viime yönä, jossa tuli sana muuli. Aloin tutkia sitä tarkemmin mitähän se mahtaa tarkoittaa. Ja seuraavassa poimintoja Wikipediasta ja Raamatuntietosanakirjasta.

Muuli on aasioriin ja hevostamman risteytys. Ominaisuudet ja käyttö:
Muuli perii vanhempiensa hyvät ominaisuudet: se on vähään tyytyvä, kestävä, pehmeä- ja varma-askelinen (aasin ominaisuuksia) ja voimakas, rohkea ja kylmyyttä hyvin sietävä. Muuleja kasvatettiin aikaisemmin kanto- ja vetojuhdaksi sen varmajalkaisuuden ja vaatimattoman ylläpidon takia. Muuleja on myös pidetty paljon eri maiden sotavoimissa raskaammissa tehtävissä. Välimeren maissa muuli on arvostettu eläin, se pystyy kantamaan jopa 150 kilon kuormaa 25-30 kilometriä päivässä ja tulee toimeen ravinnolla, jota hevonen ei edes suostuisi syömään.(Lähde: Wikipedia)

Muuli (päräd) on aasioriin ja Hevostamman risteytys. Kestävä, sitkeä luotu kulkemaan karussa ja kuivassa ilmassa, vuorisessa maastossa ja sillä on hevosen parhaat ominaisuudet. (Lähde Raamatuntietosanakirja osa 4)

"Muuli" on siis tyytyväinen, kestävä, varma-askelinen, voimakas, rohkea ja sitkeä. "Muuli" ei anna helposti periksi kun on saanut näyn, mitä kohti kulkea.

Tähtäimenä Jeesuksen sovitustyössä pysyminen, Pyhän Hengen johdattamana.

2Kor. 5:19
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Hebr. 10:19
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
Joh. 10:9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Jos tarvitsee tehdä parannusta, tekee parannuksen ja ottaa suunnan kohti ristiä!
Room. 6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.


Kun "muulia" kuvaava uskovainen ihminen elää, hän on vähään tyytyvä, kestävä, sitkeä, pehmeä- ja varma-askelinen, voimakas, rohkea ja kylmyyttä hyvin sietävä, ei anna helposti periksi kun on saanut näyn, mitä kohti kulkea.
Nämä ovat hyviä puolia uskovan elämässä. Kun kulkee vielä Pyhän Hengen johtamana, hän siis kulkee todella kestävällä pohjalla elämässään.


torstai 10. lokakuuta 2013

Muutoksen uudet tuulet

Uudet tuulet puhaltavat täydellä vauhdilla - sen tähden myös sivuni uudistuivat!

Jes. 43:19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.

Ilm. 3:7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.

Ilm.3:20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani


Ovi on avautunut hedelmälliseen työhön, jossa saamme palvella niillä lahjoilla, mitä Jumala on meille antanut. Ja pyyntömme on vielä se, että anna väkevä Pyhän Hengen aaltosi tulla koko Suomen maahan sekä kaikkialle maailmaan, jossa sairaat paranevat ja ihmiset vapautuvat kaikenlaisista sidoksista, jotka heitä pidättelevät palvelemasta elävää Jumalaa ja ennenkaikkea pelastuvat! Täytä Pyhällä Hengellä ja tulella!

Kirkkauden ilmapiiri vallatkoon elämämme jokaisena päivänä ja hetkenä niin, että jokainen ihminen saa kuulla evankeliumin ilosanoman. Sillä Jeesus sanoo sanassaan: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankelimia kaikille luoduille. (Mark. 16:15)
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kol. 1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.


Minun toinen nimeni on Paavali, joten tämä sana sopii myös minulle, (Kol.1:23)

Blogini sivuilla nimenä on Pyhän Hengen tulva. Sen tähden koska muutamia vuosia sitten näin näyn, jossa Pyhän Hengen tulva pyyhki Suomen yli valtavana aaltona.

Unia ja profetioita:

Näin unen, jossa oli suuri tulva tulossa. Mutta tulva oli padottu omatekoisin estein. Pato oli valmistettu omatekoisilla asioilla. Monenlaisia asioita oli, jotka estivät tulvan tulemista.
Herra puhuu tästä, että meidän tulee jättää kaikki omatekoiset valmistelut herätykseen. Ei Herra anna herätystä, jos me omilla teoilla ja omilla vaikuttimilla yritetään saada herätystä aikaan. Herätys tulee vain ja ainoastaan kun me etsimme Herran kasvoja! Ja annamme virran vapaasti tulla, niin kuin Hän haluaa. Laitetaan pois kaikki omat pyyteet, omat tavoitteet ristille. Annetaan Pyhän Hengen vaikuttaa elämässämme. Puhdistaudutaan kaikesta omatekoisesta. Annetaan virran virrata vapaasti. Järvenpäässä 27.9.2006 Kari Kärkkäinen

10.9.2006 profetioita: Tulet olemaan työssä ja uusi profeetallinen voitelu tulee olemaan työssäsi, Sana aukeaa uudella tavalla, auktoriteetissa. Sinulla tulee olemaan tiimi, joka on todella kanssasi jne.


No, sellaisia unia ja profetioita, mutta aika näyttää miten kaikki menee. Uskon kuitenkin siihen, että herätys on jo alkanut!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Tätä tarkoittivat minun sanani

Ap.t. 28:23-28
23 Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta.
24 Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet.
25 Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,
26 sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
27 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
28 Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen."

Luuk.24:44-48
44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa."
45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista
48 Te olette tämän todistajat


Evankeliumia on julistettava kaikille kansoille, heidän on saatava kuulla tämä ilosanoma. Sillä Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta Golgatan keskimmäisellä ristillä ja vuodattanut verensä minun ja sinun syntien tähden, uskomalla Jeesukseen. Kun tunnustamme syntimme ja pyydämme ne anteeksi - Jeesus pyyhkii kaikki syntisi verellään, sillä Hän on jo sen maksanut vuodattamalla verensä.

Olimme julistamassa Mänttä- Vilppulan alueella evankeliumia pe 3.10 -la 4.10.2013. Viisi henkilöä antoi elämänsä Jeesukselle keskellä kirkasta päivää, toreilla ja aitovierillä. Niin kuin Jeesus sanookin sanassaan: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille! (Mark.16:15)

Jumalan kirkkaus laskeutui tuolla Kansanjuhlilla ihmisten keskellä ja ihmisiä parani kokouksissa. Oli ilo olla palvelemassa ja julistamassa sanaa kaduilla. Matt.28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Voit auttaa tätä työtä antamalla varoistasi!

Kiitos!


Blogiani on lukenut ihmisiä 29 eri maasta, minusta se on melko suuri luku ja annan suuret kiitokset siitä teille hyvät lukijat!