Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

torstai 31. joulukuuta 2020

Uusi vuosi 2021

PSALMI 23

Herra on minun paimeneni

1. Daavidin psalmi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
2. Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.
3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden teillä nimensä tähden.
4. Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi ja paimensauvasi lohduttavat minua.
5. Sinä katat minulle pöydän minun vihollisteni nähden. Sinä voitelet minun pääni öljyllä, minun maljani on ylitsevuotava.
6. Sula hyvyys ja armo seuraavat minua kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Näkökyky on tärkeä!

Joh. 9:21 mutta kuinka hän nyt näkee, emme tiedä; emme myöskään tiedä, kuka on avannut hänen silmänsä. Kysykää häneltä; hänellä on kyllin ikää, puhukoon itse puolestansa."

Jos on vain kaukonäkö kunnossa, mutta ei näe lähelle on se yhtäkuin olisi kadottanut silmälasinsa. Silmälasit voivat olla todella tärkeässä osassa kun oikeasta näöstä on kysymys. Ei riitä, että näkee vain kauas ja toimii sen mukaan.

Lähinäkö on todella tärkeää, nähdä miten liikkuu ja elää toisten ihmisten kanssa.
Tarvitaan silmälääkärille menemistä tai hengellisessä mielessä ristin juurelle menemistä nöyrällä mielellä.
Ja pyytää anteeksiantoa Jeesuksen veren kautta.
Ihmisten kanssa toimiessa on oltava herkällä omallatunnolla. Jääräpäisyydessä ei voi toimia täysipainoisesti.
Jumalan tahto on ottaa asiat asioina ja toimia sen mukaan.

Majakan valo näyttää kauas, mutta paikallinen maasto pysyy pimeänä, koska valo suuntaa kauas.
Tässä on hengellinen tarkoitus, Majakan valo on suunnattu näyttämään tietä laivoille, jotka suunnistavat kauemmas.
Ja, ettei laivat ajaudu mantereelle tai kareikkoihin. Lähivaloja tarvitaan taas suunnistaessa maastossa.
Myös suuntautuessa seurakunnassa johonkin tiettyyn suuntaan, tarvitaan profeetallista näkökykyä. Mutta jos näkökyky on sumea, eikä näe oikein - voi mennä täysin metsään.

Silloin täytyy pysähtyä ja olla rukouksessa, että oikea suunta löytyy. Samoin on jos on kadottanut "silmälasinsa" eikä näe oikeaa suuntaa.
Lähinäöllä tarkoitan nyt mm seurakunnassa sitä, että onko kaikilla seurakuntalaisilla hyvä olla?
Vai pitäisikö laittaa asioita kuntoon mm keskustelemalla kaikkien kanssa. Ja tässä tarkoitan yhteistä keskustelua
tai ainakin useamman hengen ryhmissä, ettei tule väärinkäsityksiä.

Sananl. 22:6 Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.

Matt. 5:9 Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Trump/Biden

Tämä teksti kopioitu Heli Hartikaisen käännös:

Presidentti Trumpin lakitiimin Jenna Ellisin Facebook sivulla on mielenkiintoinen artikkeli koskien tammikuun 6. päivän vaalituloksen vahvistamiskokousta ja varapresidentti Pencen ratkaisevaa osuutta siinä. Varapresidentin tehtävänä on virkavalansa mukaan varmistaa, että liittovaltion perustuslakia ja muita lakeja noudatetaan. Mielenkiintoista, että Mike Pencellä on varattuna “huhujen” mukaan lentolippu Israeliin samana päivänä. 😊. Mielenkiintoista myös, että Rudy Giuliani vihjaisi videollaan joulun jälkeen tulevista “mullistavista” uutisista....
Mutta nyt itse artikkeliin lyhyesti:
“Seitsemän kiistanalaista valtiota rikkoi selvästi omia lakejaan. Meidän on otettava huomioon seuraavat seikat:
Vaalit ovat prosessi, jossa lasketaan ehdokkaiden saamat äänet. Vain kelvolliset, lailliset äänet voidaan laskea. Voimassa olevien lakien mukaan laillisen äänen on täytettävä seuraavat kriteerit:
Äänestäjä on vaalikelpoinen, vaalipiiriin asianmukaisesti rekisteröity henkilö (ei mitään laittomia henkilöitä eikä jo kuolleita äänestäjiä) valtion lainsäätäjän antaman lain mukaan.
Ääni on annettu lain mukaisessa ajassa oikeaan aikaan (äänestyspäivän kuluessa) valtion lainsäätäjän antamien lakien mukaisesti.
Ääni on annettu asianmukaisessa muodossa (esim. allekirjoitusten on täsmättävä ja vain yksi ääni per henkilö ) valtion lainsäätäjän antamien lakien mukaisesti. Vaalikoneiden ( Dominion), jotka on suunniteltu petokseen, käyttö on lain vastaista.
Äänet on laskettava valvonnan alla, mitä rikottiin rankasti vaa’ankieliosavaltioissa, kun republikaaneja estettiin monin tavoin valvomasta ääntenlaskemista.
Prosessi, joka ei noudata näitä sääntöjä, ei ole vaali. Paitsi että nämä tietyt osavaltiot eivät ole noudattaneet osavaltion vaalilakeja, ne jopa muuttivat kyseisiä lakeja viime tipassa ja perustuslain vastaisesti.
Koska Georgian osavaltio ei ole noudattanut lainsäätäjän perustuslain II artiklan 1 osan nojalla vahvistamaa vaalilakia, se ei yksinkertaisesti ole järjestänyt laillisia presidentinvaaleja. S
Siksi 6.1. kongressin kokouksessa senaatin puheenjohtaja eli varapresidentti Mike Pence voi päättää, että Georgia ei ole toimittanut yhtään laillista presidentinvaalien ääntä tälle elimelle. Georgia antaa nolla ääntä Donald Trumpille ja nolla ääntä Joseph Bidenille.
Keskeinen asia on se, että varapresidentillä puheenjohtajana ja lopullisena viranomaisena on kiistaton toimivalta julistaa, että kyseiset valtiot eivät ole järjestäneet laillisia presidentinvaaleja. Valittamista ja hampaiden kiristämistä tulee olemaan, mutta kenelläkään ei ole valtaa kumota hänen päätöstään.
Sen sijaan, että kyseiset osavaltiot olisivat noudattaneet omia lakejaan, kuten heidän omat lainsäätäjät ovat säätäneet, he ovat rikkoneet II artiklan 1. osaa. Siksi he eivät lain mukaan ole järjestäneet vaaleja, joten niiden tulokset on mitätöity.
Jos kaikkien seitsemän riitautetun valtion äänet rekisteröidään nollaksi, presidentti Trumpilla on 232 ääntä ja Joe Bidenillä 222.
Lain 12. lisäyksessä lukee: “Henkilö jolla on eniten ääniä, on presidentti.”
Katso tästä

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Christmas With The Chosen

Immanuel - Israel

maanantai 21. joulukuuta 2020

Jeesus - Pelastaja

Luukas 2:11
Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.

Sod Libech | סוד ליבך - Yaron Cherniak and Shai Sol

Silan Joulu! Finland

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Ryhmän kehitysvaiheet

1. Muodostusvaihe
2. Kuohuntavaihe
3. Vakiintumisvaihe
4. Toimintavaihe
5. Irrottautumisvaihe

"Tässä kehitysvaiheessa johtajan on tärkeää pitää kiinni johtajuudestaan, sillä se luo turvaa ja selkeyttä. Ryhmässä ilmenevää arvostelua ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, vaikkakin sitä on kuunneltava. Johtajan tehtäviin kuuluu raivata tilaa ristiriitojen ja tunteiden käsittelylle yhteisesti ja rakentavasti"

"Johtajan tehtäviin kuuluu raivata tilaa ristiriitojen ja tunteiden käsittelylle yhteisesti ja rakentavasti."

Tässä linkki

Ryhmän kehitysvaiheesta on tuossa linkissä

Jos jokin kehitysvaihe ei toimi, voi koko ryhmän toimivuus kärsiä. Johtajan taidot tulevat esille. Sulkeutunut johtaja ei ota koko ryhmää huomioon - vaan toimii itsevaltiaasti ja ryhmä voi pahoin.
Eikä siten koko ryhmä pysty toimimaan niin kuin oli alun perin suunniteltu.

Johtajalla on itsetutkistelun paikka. Miten saadaan takaisin ryhmä toimimaan ja alkuperäinen suunnitelma saadaan toimivaksi.
Hengellisen ryhmän toiminta on samanlainen, mutta siinä on tehtävä parannus ja otettava nöyrästi "lusikka kauniiseen käteen" ja toimia niin, että keskustelut on viivyttelemättä otettava käyttöön.
Kaikkien ryhmään kuuluneiden kanssa on keskusteltava yhdessä.
Jumala siunaa vain jos kaikki toimii oikein ja rakentavasti ja silloin jokainen ryhmän jäsen voi hyvin kun asiat on selvitetty.

Mark. 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

Jes. 55:7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.

Ap.t. 13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus

Ap.t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

Jouluista tunnelmaa

lauantai 19. joulukuuta 2020

Jeesuksen syntymä

Matteus 2: 1Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.
2He kysyivät: ”Missä on se äskettäin syntynyt juutalaisten kuningas? Me näimme hänen tähtensä nousevan ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitusta.”
3Sen kuullessaan kuningas Herodes pelästyi ja hänen kanssaan koko Jerusalem.
4 Hän kutsui koolle kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja tiedusteli heiltä, missä Kristuksen oli määrä syntyä.
5 He sanoivat hänelle: ”Juudean Beetlehemissä, sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta:
6 ’Sinä Juudan maan Beetlehem, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinaiden joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia.’”

Jeesuksen syntymä

1Niinä päivinä keisari Augustus antoi käskyn, että koko valtakunta oli pantava verolle.
2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kviriniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
4Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, Beetlehemiin, koska hän oli Daavidin huonetta ja sukua,
5verollepanoa varten kihlattunsa, Marian, kanssa, joka oli raskaana. 6Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika,
7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majatalossa.

Paimenet ja enkelit

8Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. He pelästyivät suunnattomasti,
10 mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille hyvän sanoman suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.
11 Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.
12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”
13 Yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
14”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.”
15Kun enkelit olivat menneet heidän luotaan taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti.”
16 He menivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
17 Tämän nähtyään he ilmoittivat sen sanan, joka heille oli tästä lapsesta puhuttu.
18 Kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät, mitä paimenet heille puhuivat.
19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat mieleensä ja mietti niitä sydämessään.
20Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, mitä olivat kuulleet ja nähneet, sillä kaikki oli niin kuin heille oli puhuttu.

Kuvia Israelista

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Jumalan karitsa, Jeesus

Joh. 1:29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!

Jes. 53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut

1Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.

1Piet. 1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,

Joulun aika on tulossa, jota vietetään Jeesuksen syntymän vuoksi. Vaikka Jeesus syntyi todellisuudessa syksyllä Lehtimajan juhlien aikaan.
On hyvä syventyä muistelemaan ja tutkimaan sydämen tilaa näin Joulun aikaan. Missä sinun sydämesi on? Onko se vain näissä maallisissa vai mietitkö, mihin laitan toivoni? Jeesus tuli, että sinä ja minä voisimme saada syntimme anteeksi ja päästä iankaikkiseen elämään hänen yhteydessään. Jeesus sanookin sanassaan, ettei ole muuta tietä Isän luo kuin Jeesus.

Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
14:11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

Joh. 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut

Room. 5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet

Room. 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Joh. 10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.

Hebr. 4:7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."

Tänään on siis pelastus tullut mahdolliseksi myös sinulle! Älä jätä tätä mahdollisuutta käyttämättä! Sillä huomisesta me emme tiedä mitä se tuo tullessaan.
Miten tämä on mahdollista?

Sano ääneen ja sydämestäsi:

Rakas Herra Jeesus tule sydämeeni. Anna kaikki syntini anteeksi. Pese minut puhtaaksi. Vapauta minut Jeesus, kiitos että kuolit puolestani. Uskon, että nousit ylös kuolleista ja tulet jälleen takaisin minua varten. Täytä minut Pyhällä Hengellä! Ja anna minulle halu oppia tuntemaan Jumalaa ja rohkeus kertoa Jeesuksesta muillekin!
Olen nyt pelastunut, olen uudestisyntynyt, olen saanut anteeksi ja olen matkalla taivaaseen, koska Jeesus asuu sydämessäni, kiitos Jeesus

Jos rukoilit tämän rukouksen sydämestäsi, usko että Jeesus tuli sydämeesi asumaan ja sait syntisi anteeksi. Jumalan palvelijana julistan sinulle sinun syntisi on anteeksi annettu ja olet matkalla taivaaseen. Olet uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Juuri tätä varten Jeesus syntyi maailmaan, että sinä ja minä voidaan kerran olla yhdessä Jumalan luona taivaassa.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Kristuksen ruumis

Eija Kärkkäinen

Uskon, että Jeesus haluaa koko kehonsa toimivan niin, ettei missään olisi kuoliota.
Helposti huomio kiinnittyy jonkin tietyn kehon osan toimintaan. Sitä kenties korotetaan ja kaunistellaan. Todistellaan, että se on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Jumalan valtakunta tässä ajassa kuitenkin on tietynlainen paradoksi! Hän antaa heikommalle suuremman kunnian! Emme voi sulkea toinen toistamme, tai itseämmekään kehon ulkopuolelle, kuulumme kuitenkin Kristuksen ruumiiseen.

Nyt tuntuu olevan muodissa kaikki suuri ja kaunis (kauniit ja rohkeat)!
Joulukin lakaistaisiin mielellään pois, sen vuoksi, että se on sijoitettu pakanallisen juhlan ajankohtaan. Jeesuksen syntymä sijoittuu syksyyn, mutta missä juhla?

Voisimmeko kuitenkin juhlia joulun aikaan itsensä jumaluudesta tyhjentäneen, talliin eläinten ruokakaukaloon tulleen Jeesuksen, uhrilampaan, syntymää! Juhlia ilman pakanuuden mukanaan tuomaa härdeliä!

1 Kor.12:21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä."
12:22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;



Loimaan Elävät virrat -seurakunta

Pastorin päivän sana:
Johanneksen evankeliumi 10:11-12

Jeesus on hyvä paimen! Hän ei hylkää laumaansa. Toki Hän jättää joskus ne 99. hakeakseen yhden kadonneen, mutta laumaa Hän ei hylkää.

Jeesus on siis täydellinen esimerkki meille pastoreille ja seurakuntien johtotehtävissä oleville. Antaahan meille ohjeen kasvaa Hänen kaltaisekseen myös paimenena.

Onko pastorisi sydämmeltään hyvä paimen vai palkkalainen? Älä takerru nyt tässä siihen saako pastorisi palkaa vai ei, vaan siihen mikä on hänen sydämmensä asenne?!

Puolustaako pastorisi sinua pahan hyökkäykseltä vai pakeneeko hän itse ensimmäisten joukossa kuin ongelma kohtaa seurakuntaa?

Jos sinun pastorisi on edes pyrkimyksissään hyvän paimenen kaltainen, vaikka ei olisikaan vielä kaikessa täydellinen, anna hänelle arvostuksesi, kunnioituksesi ja erityinen esirukoustukesi. Ole pastorillesi myös kuuliainen, koska hän suojelee sieluasi.<7br> Jos pastorisi on niin kuin palkkalainen, älä häntäkään kiroa, vaan rukoile voimakkaasti, että Jumalan armo koskettaisi häntä ja muuttaisi hänen sydämmensä tilan.

Ylistys Herralle!

Joh.10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
10:12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.

#päivänsana #Jumalansana #elävätvirrat

lauantai 12. joulukuuta 2020

Kävijät

kavijalaskuri

Siion

Jesaja: 62:1 Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu.
62:2 Ja kansat näkevät sinun vanhurskautesi, kaikki kuninkaat sinun kunniasi; ja sinulle annetaan uusi nimi, jonka Herran suu säätää.
62:3 Sinä tulet kauniiksi kruunuksi Herran kädessä ja kuninkaalliseksi päähineeksi Jumalasi kädessä.
62:4 Ei sinua enää sanota "hyljätyksi", eikä sinun maatasi enää sanota "autioksi"; vaan sinua kutsutaan "minun rakkaakseni" ja sinun maatasi "aviovaimoksi", sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi.
62:5 Sillä niinkuin nuori mies ottaa neitsyen avioksi, niin sinun lapsesi ottavat sinut omaksensa; ja niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.
62:6 Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko.
62:7 Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa.
62:8 Herra on vannonut oikean kätensä ja väkevyytensä käsivarren kautta: En totisesti minä enää anna jyviäsi sinun vihollistesi ruuaksi, eivätkä juo enää muukalaiset sinun viiniäsi, josta sinä olet vaivan nähnyt.
62:9 Vaan jotka viljan kokoavat, ne sen syövät ja ylistävät Herraa; ja jotka viinin korjaavat, ne sen juovat minun pyhissä esikartanoissani.
62:10 Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.
62:11 Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
62:12 Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty."

Jumala puhuu oman kansansa ennalleen asettamisesta. Eikä sitä sitten enää hylätä.

Jumala asettaa Jerusalemin muureille vartijat, jotka eivät nuku eivätkä torku.

Eikä sitä enää hyljätä, vaan sitä sanotaan "minun rakkaakseni" ja sinun maatasi "aviovaimoksi", sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi.

Mikä ihana lupaus Siionille!

kavijalaskuri

perjantai 11. joulukuuta 2020

Joulun odotukseen

(Kopioitu Miikan sivuilta)

Miika Sinervo

Ei kukaan halua armeijaan, jossa omat ampuu omiaan.

Mulle on usein laitettu muotti eteen mihin mun pitäis mahtua ja sitä mitä on olla Minä, on kommentoitu usein tuomitsevasti viestein sekä kasvotusten. Mut on aikaisemmin huhujen takia laitettu hetkellisesti sivuun vastuutehtävistä.

En kirjoita tätä sikisi, että toisin esille mitä oon käyny läpi tai syyttäisin ketää , vaan valitettavasti edelleen tällaiseen törmää eripuolilla eri yhteisöjä. Ei kenenkään pitäisi kokea sellaista, varsinkaan Seurakunnassa. Mä en tuomitse ketään henkilöitä tai joitain seurakuntia tällä viestillä. Haluun tuoda tän asian esille, koska tiedän et mun ympärillä on monia jotka ovat kokeneet saman.

Oon monien kanssa keskustellu siitä miten ikävät kokemukset seurakunnasta, ovat jättäneet syviä, kipeitä jälkiä ja valitettavasti vielä useamman kohdalla lähtemään pois kokonaan. Ei kukaan halua armeijaan, jossa omat ampuu omiaan.

Oon oppinu elämään Raamatun sanaa lukien, saattaa olla että ajan myötä se on alkanut vaikuttamaan mussa tahtomista ja tekemistä 🤔 Mun ei tarvi yrittää puskee itteäni ulkokultaisesti muotiin, mihin mä en mahdu. Armoa on se, että tällaisena epätäydellisenä mä riitän.

Ulkokultaisuus / epäterve Uskonnollisuus peittää alleen uskon päämäärän. Mun mielestä siinä kohtaa ammutaan isosti ohi targetista, jos joku ei mahdu opittuun muottiin ja ruvetaan ohjaamaan sitä kohti kommentein yms. eikä keskitytä olennaiseen mistä kaikessa lopulta todellisuudessa on kyse. Ei muutos ole syy olla uskossa, muutos on seurausta uskosta.

Jos en olis oppinut elämään sanaa lukien, ja jos en olis löytänyt sitä suhdetta mihin sana ohjaa, se mistä uskossa todellisuudessa on kyse, olisin jättänyt nää geimit kipeiden kokemuksien takia jo aikoja sitten. Mut se, mitä oon löytäny, saa mut pysymään tässä yhä vaan vahvemmin. Mun toivoni on edelleen Jeesuksen ristintyössä, ja aion pitää siitä kiinni viimeiseen asti, vaikka se monelle onkin hullutusta.

Me ihmiset ollaan vajavaisia ja tehdään virheitä. Oon pahoillani siitä, jos sulla on kipeitä kokemuksia seurakunnasta. Ne on saattanu jättää suhun syviä jälkiä, Mut mä haluun rohkaista silti suo pitämään kiinni siitä, mitä sun sydämmessä on tapahtunut. Seurakunta on parhaimmillaan yhteisö, joka tukee ja kantaa toinen toistaan. Ne ikävät kokemukset ei tarkoita sitä, että jokainen srk olisi samanlainen.

Meistä jokainen on varmasti loukattu toinen toisiamme tavalla tai toisella. Ei lähdetä syyllistämään tai syyttämään toisiamme siitä. Mielestäni on aika alkaa näkemään ihminen ihmisenä, ja osoittamaan sitä rakkautta ympärille, joka meissä vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Uskon että sillä saadaan paljon aikaiseksi.

Me tarvitaan toinen toisiamme, tehdään se ydessä. Rakennetaan yhdessä tervettä ihmisläheistä yhteisöö. Yhteys, joka kantaa yli kirkkokuntarajojen, joka koostuu samaa sydäntä kantavista tyypeistä, toinen toisiaan tukien. Sitä kohti, eiks je? 😊🙏🏻

Julkaisin uuden biisini, Viimeiseen asti näistä kokemuksista. Haluun sillä biisillä rohkaista suo pitämään kiinni, kipu hellittää vielä.

Viimeiseen asti:

Tämä tarina on niin totta myös tänä päivänä niin monen kohdalla...

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Sovitus- Sovittaa

1Joh. 2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien

1 Joh.2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

2:7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
2:8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
2:9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

2:10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
2:11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

2:12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
2:13 Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka
on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.
2:14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette
väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.

Nämä ovat Jumalan sanoja meille, pyrkiä sovintoon kaikkien ihmisten kanssa, mutta erityisesti uskonveljien ja sisarten kanssa.
Jos on tullut jotakin skismaa veljien ja siskojen kanssa, on pyrittävä keskustelemaan ja sopimaan asiat.

Mutta jos ei halua keskustella, vaan pysyy omassa poterossaan, hän ei ole tuon sanan mukaan päässyt sovintoon, vaan elää synnissä.
sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä. 1 Joh.2:11
On vaarallista jäädä elämään ilman sovintoa

1Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

Matt. 24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Ap.t. 20:30 ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

2Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi

1 Joh.2:21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.

Totuudessa pysyminen on ensiarvoisen tärkeää, kun elämme toinen toisemme kanssa. Jos on hyvä Paimen, hän etsii ja huolehtii omistaan,
mutta huono Paimen ei välitä lampaistaan. Hänellä on "suuremmat ja korkeammat" ajatukset itsestään.
Tässä mistä puhun Profeetta/Johtaja/Paimen käsitys on muuttanut muotoaan, olla ylempänä kaikkia muita.
Tai sitten se onkin Pelkoa, joka varmistaa, ettei kukaan astu "varpaille".

Sananl. 29:25 Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu.
Jos luottaa, että on saanut Jumalalta armolahjat, ei sitä kukaan voi ottaa pois. Jumala pitää lapsistaan ja lahjoistaan huolen.
Mutta Pelko saa aikaan luulemista, että joku voi varastaa häneltä nämä lahjat
Luottamus Jumalan huolenpitoon on silloin horjunut pahasti. Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin

Jer. 31:3 Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.

Jumala vetää puoleensa armosta, näkemään ja kokemaan sovituksen kanssasisarien ja - veljien kanssa.
Matt. 5:25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinuaoikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen

Ef. 4:26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,

Vihastuminen ei ole syntiä, mutta jos ei halua pyytää tai toinen ei halua antaa sydämestään anteeksi, vaan "velkoo" jotain muuta,
ei ole Jumalan mielen mukainen teko. Toinen, joka vihastui, mutta pyysi anteeksi heti vihastumistaan on Jumalan mielenmukainen. Mutta toinen ei sydämestään antanut anteeksi, vaan pyytää muita tekoja sen lisäksi, ei mielestäni ole sydämestään antanut anteeksi.

Jes. 54:8 Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

Ef. 2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden

Hebr. 4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivänä

Tuntematon sotilas esitetty tv.ssa perinteisesti uutena ja vanhana versiona. Vaikka sotavuodet traumoineen koskettaa syvästi kansaamme, en oikeastaan ole pystynyt kertaakaan katsomaan alusta loppuun. Mielenkiinnolla kuuntelen kerrontaa noista ajoista kunnioittaen esi-isiemme ja - äitien työtä ja uhrauksia.

Meillä katseltiin ruudusta parinkin srk.n nettilähetystä! Molemmat olivat puhuttelevia!

Suomi, koko maailma on hiljennetty, pysäytetty, olipa mitä mieltä tahansa korona pandemiasta.

Siksi mieleen tulee teema, jonka tähden monet taisteltiin maamme, kansamme ja itsenäisyytemme puolesta. Koti, usko, Isänmaa! Monet haavoittuivat, kuolivat, vuodattivat verensä!

Useimmilla meistä on koti, tarkoitettu turva- ja lepo paikaksi. Helposti kiinnitämme huomiomme ns. pikku seikkoihin, "parannamme" maailmaa.

Isänmaa, yhteiskunta pyrkii perinteistään johtuen pitämään huolta myös heikoista. Kysellään kuitenkin, onko Isänmaamme vielä meidän?

Entä usko? Uskontoja tarjotaan erilaisia jokaisen mieleen ja tarpeeseen. Uskoa tarvitaan usein jopa enemmän myös siihen, ettei Jumalaa ole. Jumalaa, joka loi kaiken kauniiksi aikanaan!

Onko paluuta alkuperäiseen, oikeaan?
On, tien raivaaja kulkee edellä!
Palaan aikaisempaan julkaisuuni Rm 8:37." Näissä kaikissa me kuitenkin saamme jalon voiton Hänen kauttaan, joka on meitä rakastanut "

Kipu, sairaus, kuolema asettaa paikalle, joka valmistaa tietä tulevaan. Kun pysähdys tulee, asiat alkavat löytää arvoisensa paikan. Voitto kätkeytyy ikäviltäkin tuntuviin asioihin. Ne todellakin valmistavat sydänten avaamista kalleimmalle!

Mikä tuo kallein on? Syntien sovitus, vapautus, parantuminen on valmistettu verta vuodattamalla, haavoitettuna. Siinä, ja vain siinä syvimmiltään kaikki saadaan! Ei minkään opin tai uskonnon tai uskomusten kautta! Ei siinäkään miten paljon tai hyvin uskomme, mistä pidämme.

Aito alkuperäinen evankeliumi, sydämen uskominen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen herättää myös meidän uuden luomuksemme elämään ja terveyteen.

Meillä edelleen on taisteltavaa! Useimmat ovat tuntemattomia sotilaita kotikentillään. Kuin vertavuotavin sydämin haluamme pitää kiinni alkuperäisestä totuudesta, siitä mitä on kirjoitettu! Siitä mikä on vanhaa, mutta kuitenkin uutta, iätikin kestävää!

Taistellaan niin kauan, kunnes saavutamme luvatut kultaiset päivät💖

Eija Kärkkäinen