Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Matteus 5-luku


Hyvää Pääsiäisen aikaa!

Tänä aamuna luettiin tämä Raamatunpaikka eli Matteus 5-luku, siitä jäi mieleeni erittäin tärkeänä seuraavat jakeet, jotka puhuttelivat minua ja rukoilen, että ne puhuttelevat myös sinua.

Matt.5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

5:45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
5:46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
5:47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."


Jumalan rakkaus on niin suuri, ettemme aina jaksa uskoa sitä, että vihollisetkin (x) voisivat olla rakkaita Jumalalle. Mutta Jumala rakastaa jokaista luotuaan, eihän hän muuten olisi meitäkään pelastanut. Hän rakasti meitä, kun vielä olimme syntisiä. (x, viholliset - ihmisiä)

Raamattu puhuu synnistä - ei siitä, että toinen tekee suurempaa syntiä, jolla ei olisi pelastusta.
Meitä kehoittaa tässä tämä sana tänään: Matt.5:44 "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,".

Rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainioavat! Tuntuisi "luonnoliselta", ettei "Isisin puolesta", vaikka he vainoavat, tappavat ja tuhoavat, rukoilkaa heidän puolestaan, että pelastuisivat!

1Tim. 1:5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.


Tästä linkistä päivä: joka muutti Juhan elämän
Ihana kertomus elämää muuttavasta voimasta!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

21.3.2015

21.3.2015 klo 22.25

Eräs henkilö todisti katsoneensa Asko Tynjälän ohjelmaa TV7:ltä 5 viikkoa sitten ja rukoili pelastusrukouksen. Todisti nyt siitä tässä kokouksessa ja tänään vapautui kahleistaan. uutta luova Jumala toimii tänäänkin pelastaen ja vapauttaen. Kiitos Jeesukselle!



Missiomaailman tapahtumaa toukokuussa

Atro Hietala julistaa!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Uutelan maisemissa


Lenkkeilypolkumme varrelta otettu valokuva tänään iltapäivällä. Tuuli yltymässä eli ilmamanala muutoksessa kylmempään suuntaan.

Helsingin säätilan ennuste 10 päivää

Tässä vähän muitakin kuvia, jotka olen kuvannut itse:

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Israel maailman keskipisteessä



Likud sai vaalivoiton! Se on rukousvastaus runsaille rukoilijoille, myös täällä Suomessa. Nyt on syytä käydä rukoustaisteluun myös Suomen vaalien puolesta, että tulisi runsas voitto uskoville kristityille!


Israelin vaaleihin liittyvää tai paremminkin sen tulokseen kun vaalit on pidetty.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kirjoitus Savon Sanomissa

Palestiinan tunnustaminen ei tuo ratkaisua

Yllä olevasta linkistä löydät kirjoituksen, jonka on kirjoittanut: Erkki Laitinen

Lehtori (el.)

Karttula
5.3.2015

"Lähi-itää ja Israelia koskevista sopimuksista on tarkat dokumentit sadan vuoden ajalta. Erikoista on se, että Kansainliitto, YK ja suurvallat ovat järjestään rikkoneet näillä sopimuksilla Israelille takaamansa oikeudet."

Kirjoitus on mielestäni oikeudenmukaisesti kirjoitettu.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

TV7Plus Pyhän Hengen ilta 3.3.15

Pyhän Hengen ilta

Heimo Tiihonen saarnasi voitelussa ja ilmestyksen hengessä ja Sirkku Tiihonen tulkkasi ruotsiksi. Väkevää Jumalan sanaa kaikille Suomalaisille ja Ruotsalaisille sekä kaikkialle maailmaan. Kansakunnat Kristukselle!


Kohtaamispaikassa tapahtuu

Jarno Piipponen 7-8.3.2015 katso linkki yllä

maanantai 2. maaliskuuta 2015

EX Muslimi, joka herätettiin kuolleista ruumishuoneella




Luuk.24:41 Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
24:42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
24:43 Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
24:44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa."
24:45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
24:48 Te olette tämän todistajat.
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."


Ymmärrys Raamatun sanomaan tulee vasta sen jälkeen kun on ottanut Jeesuksen vastaan sydämeensä asumaan. Opetuslapsetkin saivat ymmärryksen vasta kun Jeesus avasi heidän ymmärryksensä.
Olitpa vaikka miten oppinut professori tai tieteilijä, et ymmärrä Raamatun sanomaa.
Koska sinun henkesi ei ymmärrä, mutta kun Jeesus tulee asumaan sinuun hän tuo mukananaan Pyhän Hengen sisimpääsi, sinusta tulee uusi luomus Kristuksessa. Saat myös ymmärryksen hengen - ymmärtää mitä Raamattuun on kirjoitettu.
Olet uudestisyntynyt!

2Kor. 5:17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

Ilm. 21:5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet."



Tämä muslimi mies ei tuntenut Jeesusta, koska Koraani ei tunnusta Jeesusta Jumalan Poikana, ainoastaan profeettana. Ja se on eri asia kuin Jumalan Poika.

Mutta Jeesus ilmestyi, koska mies huusi: Oletko olemassa, tule ja auta minua! Jeesus kuuli ja tuli ja auttoi, koska Jumala rakastaa, mutta Koraanin Allah ei rakasta - vaan haluaa tappaa ja tuhota. Eikä Allah tullut auttamaan.

2 Kor.5:16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.

Kun ihminen tulee uskoon, hän tuntee Hengen mukaan eikä lihan mukaan niin kuin ennen uskoontuloa. Siksi kukaan ei voi tuntea Sanaa, ennenkuin on tullut uskoon ja Pyhä Henki kirkastaa sanoman.

Ole siunattu ja koe Pyhän Hengen tuli sydämessäsi! Tuli polttakoon niin, että lähdet seuraamaan Jeesusta ja hänen lähetyskäskyään!

Mark.16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
16:19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
16:20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.