Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

lauantai 27. helmikuuta 2016

Todellista, myös tänä päivänä!

Linkki elokuvaan
Sieltä löytyy siis myös tekstitys suomeksi oikean alakulman CC-valikosta.

torstai 18. helmikuuta 2016

Asuinsijat muuttuvat

Taas on muutettu ja palattu aikaisemmille asuinsijoille. Ympäristön vaihdokset antavat uutta potkua elämään, ei ole yksitoikkoista.
Vantaalla silti ollaan, tosin ei ihan samassa kylässä kuin ennen - vaan viereisessä.

Vaikka ei tässä kovin yksitoikkoista elämä muutenkaan ole.
Rautatieasema on lähellä sekä muut palvelut, niin kuin kaupat ja terveyskeskus. Nehän alkaa olla tässä iässä varteenotettavia seikkoja.
Lenkkelilyä voi harrastaa, koska on myös hyvät lenkkeilymaastot lähellä.
Kulkuyhteydet uimahalleihinkin on hyvät, nythän seitsemänkymppiset pääsee sinne ilmaiseksi samoin kuntosaleille, jos sinne joskus innostuisi lähtemään.

Terveydenhoidossa on alkanut uusi aikakausi, sillä Iressa-täsmälääkitys vaikuttaa sivuoireineen hiukan hankaluuksia ulkonäköön. On kuin olisi nuoruusaika tullut, kun finnien tapaisia näppylöitä nousee kasvoihin.
No, se lienee sivuseikka, jos parantuminen alkaa tai ainakin pysähtyy taudin eteneminen.
Tämä ns. kansantauti nykyisin on todettu keuhkosyöpä, jota hoidetaan. Mistä lie aiheutunut, liekö vuoden 1966-1974 automaalarin työn sivuvaikutuksia vai mitä mutaatioita.
Rukoukseni kuitenkin on, että olen parantunut, koska Jeesus maksoi hinnan Golgatalla minunkin puolesta.

Jes. 53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

1Piet. 2:24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."


Kiitän tässä kaikkia rukoilijoita, jotka olette muistaneet minua rukouksin! Olette rakkaita kaikki ja sitä rakkautta olen saanut kokea kanssaihmisiltä itsekin.

4Moos. 24:5 Kuinka ihanat ovat sinun majasi, Jaakob, sinun asuinsijasi, Israel!

Joh. 14:2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?


Vielä me kerran ainakin muutamme ja asuinsija on jo valmistettu, siitä puhuu edellä nämä Raamatun jakeet.

Tämän sairauden myötä olen joutunut miettimään asioita ihan uudelta pohjalta. Ja myös perheeni on joutunut niitä käsittelemään.

Mutta olen saanut kokea syvää rauhaa kaiken tämän keskellä ja siitä olen tosi kiitollinen!

Jokaisella meillä on edessä asioiden oikeaan järjestykseen laittaminen. Ensin tulee olla Jumalasuhde kunnossa sitten aviopuolison ja perheen kanssa seuraavaksi tulee sitten muut asiat.

Ainoastaan Jeesus on tie/ovi Isän luo, ilman Jeesusta olet matkalla kadotukseen. Näin Raamattu kertoo meille.

Nyt on pelastuksen päivä - nyt on otollinen hetki, ota vastaan Jeesus henkilökohtaisesti sydämeesi asumaan ja olet varma siitä, että pelastut ja olet matkalla taivaaseen.

Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

1Piet. 3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Room. 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

2Kor. 4:13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,


Usko Jeesukseen tulee tunnustaa suulla eli puhua sanoiksi: Minä uskon, että Jeesus kuoli minun puolestani.Ja sanoa: Jeesus tule sydämeeni ja anna minun syntini anteeksi! Jeesus kuulee nämä sanat ja hän tulee sydämeesi asumaan ja sinä pelastut. Room.10:10

Olkaa siunattuja!

Osborn T.L
Parantumisesta opetusta

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Uudessa hääohjelmassa kaksi varkautelaisparia

Keväällä alkaa uusi sarja Avalla, jossa on hääpareja. Varkaudesta on kaksi hääparia esittelyssä, niitä voi seurata sitten ja heistä on esittely tässä:

Ville pitää blogia Jordanilla ja sinne on linkki tässä:

Olen asunut Varkaudessa vuosina 1966 - 1998 ja 2001 - 2006, joten tämä nykyisin Jordanin Ville on tullut tutuksi Helluntaiseurakunnassa.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Liekki verkkokauppa

On syntynyt uusi verkkokauppa, jonka on perustanut minun hyvä ystäväni Kauppa avautuu huomenna 10.2.2016

Tietoja kaupasta

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

tiistai 2. helmikuuta 2016

Ilouutinen!

Patrik Tiaisen todistus uskoon tulosta!


Patrik Tiainen Helsingin Cityseurakunnassa:



Suomi kuuluu Jeesukselle Esy 3.1.2016


4.1.2016 Esy


5.1.2016 Esy


Katuevankeliointia 16.1.2016 Kampissa

Varoituksena eräs asia

Mihael Howardista asiaa, varoituksen sanoja!

Tämä on tullut tietooni ystävien toimesta ja siksi haluan minäkin varoittaa näin täällä, jos joku ei ole siitä kuullut mitään