Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

maanantai 6. toukokuuta 2024

Hamas/YK

”kopioitu kirjoitus:(mutta hyvin selkeä ja totuudellinen, olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa)

Hamas aloitti tämän sodan ennen kuulemattomalla julmuudella siviilejä kohtaan. Kun Israel reagoi siihen julistamalla sodan, koska se päätti eliminoida tuon kaltaisen terrorijulmuuden uusiutumisen, vähitellen koko maailma on kuitenkin manipuloitu Israelia, eikä sodan aloittanutta terrorijärjestö Hamasia vastaan.

Tavalliselle, omalla järjellä ajattelevalle ihmiselle tässä tilanteessa on nähtävissä kaksi oikeaksi ymmärrettävää vaihtoehtoa:

1) Joko kansainvälinen yhteisö ottaa asian oikeasti vastuulleen ja käskee Hamasin antautua, riisuutua aseista ja luovuttaa ottamansa panttivangit.
Ja jos Hamas ei suostu tuohon, kansainvälinen yhteisö tulee ja riisuu välittömästi Hamasin aseista - ja tekee sen paremmin kuin Israel, vähemmin siviiliuhrein ja aineellisin tuhoin.

2) Jos kansainvälinen yhteisö ei suostu tai kykene tuohon, sen tulee lakata alun perin hyökkäyksen uhrin, Israelin kritisoiminen ja antaa täysi (taloudellinen, moraalinen ja sotilaallinen) tuki Israelille tuon likaisen työn tekemiseen, eikä syyttää Israelia siitä, mikä sen (kansainvälisen yhteisön) itse olisi pitänyt tehdä mutta mihin se ei itse kyennyt.

Hamas ja palestiinalaiset ovat kaksi eri asiaa:

Hamas on terroristijärjestö, ja
palestiinalaiset ovat kunniallisia ihmisiä. Ja kun noin on, myös palestiinalaisten tulisi sanoutua irti Hamasista ja vaatia noita yllä mainittuja (1 tai 2) kohtia toteutuviksi.

Jos sen sijaan palestiinalaiset ym. ihmiset maailmalla järjestävät Hamasin tueksi mielenosoituksia, joissa Israelin ja juutalaisten täydellinen tuho esitetään ongelman ratkaisuksi, herää kysymys, ovatko Hamas ja palestiinalaiset sittenkään kaksi eri asiaa. Ja jos eivät, onkin sota Gazassa palestiinalaisten sotaa Israelia vastaan, jonka he aloittivat 7.10.2024 murhaamalla, raiskaamalla ja silpomalla tavallisia siviili-ihmisiä Israelin puolella.

Tiedämme kaikki, että Israel ei halua muuta kuin elää rauhassa omassa massaan ja rauhassa naapurimaidensa kanssa; ja että ilman ympärillään olevien maiden aggressiivisuutta, alueella olisi ollut rauha vuodesta 1948 lähtien.

Tiedämme kaikki myös sen, että kyse ei ole maa-alueista, sillä Israelhan on suhteellisen pieni alue ympärillään oleviin maihin nähden (joissa asuva väestö on varsin lähellä palestiinalaisia kansallisuudeltaan ja uskonnollisuudeltaan; vrt. karjalaisten evakkoa ja asuttamista Suomessa 1940 luvulla).

Tiedämme kaikki sen, että kyse on ainoastaan uskonnollisesta sodasta, jossa perinteinen ääri Islam -uskonnollisuus ei hyväksy Israelin olemassaoloa uskonnollisista (ja jopa ehkä rodullisista) syistä.

Tiedämme kaikki myös sen, että palestiinalaisten asuminen kansainvälisten avustusten varassa 76 vuoden ajan osoittaa, ettei siellä itse ole juurikaan tehty mitään omien elinolojensa kohentamiseksi. Tulee myös huomioida, että Hamasin tunneliverkoston rakentaminen on syönyt suurimman osan kansainvälisen yhteisön sinne sijoittamasta tukirahasta.

Niinpä kysymys kuuluu: Johtuuko kansainvälisen yhteisön haluttomuus riisua Hamas aseista siitä, että niiden sinne sijoittamien varojen käyttö (terroritunneliverkosto ym. Israelia vastaan suunnattu aseistautuminen) paljastuu ja tuhotaan nyt - ja ikään kuin menee hukkaan... ?

Sillä juuri mitään muuta järkevää syytähän ei ole löydettävissä kansainvälisen yhteisön haluttomuudelle asettua yllä mainittujen 1) tai 2) vaihtoehdon taakse ongelman ratkaisemiseksi.”

perjantai 3. toukokuuta 2024

torstai 2. toukokuuta 2024

Jumala puhuu henkeen

Keskiviikko 1.5.2024 Kari Kärkkäinen

1 Kor.2:9,10 Mutta, niin kuin on kirjoitettu: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”, Sen Jumala on meille ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaiken, Jumalan syvyydetkin.

Jumala puhuu henkeemme, jos vain osaamme kuunnella häntä.
Room. 8-luku Elämä Hengessä
1Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa , 2sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista

Ef.3:16 -21 Rukoilen, että hän Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voimassa, niin että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne.

Rukoilen, että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisisitte yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittää, mitä on leveys, pituus, korkeus ja syvyys, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä.

Näin te tulette täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Hänelle, joka voi tehdä monin verroin enemmän kuin kaikki mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

Jumala on suunnitellut kaiken niin hyvin, olemme Kristuksessa ja saamme tuntea Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.
Ja kun olemme täynnä hänen rakkauttaan, mitään ei puutu meiltä!

Silloin meillä on todellinen rauha ja seesteisyys elämässämme. Ajatellaanpa tätä! Mitään ei puutu meiltä! Se on lepoa Herrassa!

Jumalan suunnitelma on ainutlaatuinen ja ihana. Täynnä rakkautta ja hyväksyntää! Olet arvokas! Ja ainutlaatuinen, eikä kukaan toinen voi viedä paikkaa sinulta. Jeesus tuli täyttämään kaikki sinun tarpeesi, sinulta/minulta ei puutu mitään, mitä me elämiseen ja jumalisuuteen tarvitaan.

Meidän ymmärryksemme tulee laajentua, ja ajattelumme selkeytyä.
Antakoon tämä ikuinen rakkaus ja huolenpito meille turvaa jokapäiväisessä elämässämme!

Kaikissa vaikeissakin elämäntilanteissa Hän on kanssamme ja vahvistaa meitä!

Koettelemukset ovat meille ponnahduslauta suurempaan ja vakaampaan elämään Kristuksessa. Sen ymmärtäminen auttaa meitä kestämään koetuksissa ja antaa voimaa!

Sakarja 4:6 (FinRK)
Hän sanoi minulle: Tämä on Herran sana Serubbaabelille: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.

Apostolien teot 9:31 (FinRK
)
Seurakunnalla oli nyt koko Juudeassa, Galileassa ja Samariassa rauha. Se rakentui ja eli Herran pelossa ja kasvoi Pyhän Hengen rohkaisevasta vaikutuksesta.

Tässä on se kasvutarina, mitä Jumala meiltä odottaa, meillä on yliymmärryksen käyvä rauha ja saamme elää siinä mielessä antoisaa elämää, ilman pelkoa ja ilman taisteluja.

Ollaan täynnä Pyhää Henkeä! Sillä se on Jumalan tahto meihin nähden. Jos elämme täynnä Pyhää Henkeä, meillä on luottamus ja vakuus, olemme turvassa tämän pimenevän maailmanajan keskellä.

Jes.38:15,17
 Mitä nyt sanonkaan? Hän lupasi minulle ja myös täytti lupauksensa. Hiljaisesti minä vaellan kaikki elämäni vuodet sieluni katkeran murheen vuoksi. 16 Herra, tämän kaltaiset ovat elämäksi; niissä on minun henkeni elämä kokonaan. Sinä vahvistat minua ja annat minun elää. 17 Katso, minun parhaakseni koitui katkera murhe. Sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kuoleman kuilusta. Sinä heitit selkäsi taakse kaikki minun syntini.
Jumalan suunnitelma oli jo aikojen alussa lähettää Poikansa Jeesus Kristus lunastamaan meidät täältä kuoleman varjojen maasta iankaikkiseen iloon Jeesuksessa Kristuksessa.

Mikä etuoikeus tulla pelastetuksi ja vapautetuksi kaikista synneistä!
Kaikki tämä on meille turvaa ja huolenpitoa!
Ollaan siis turvallisella mielellä tänäänkin, Jeesus Kristus on voittanut ja me hänen kanssaan olemme voittajia!

torstai 25. huhtikuuta 2024

Jumalan äänen kuuleminen

Kari Kärkkäinen

Job.33:14 Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella, sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillaan, hän avaa ihmisten korvat ja vahvistaa sinetillä heille antamansa varoituksen

Olen rukoillut vaikuta minussa tahtomista ja tekemistä, että sinun hyvä tahtosi voi toteutua elämässäni.

Sitten kuitenkin kun Hän puhuu, en aina huomaa sen olevan Jumalan puhetta
Tänä viikonloppuna koin, että minun pitäisi mennä Suhessa olevaan kokoukseen illalla klo 19.00, joka oli parantumiskokous.

En kuitenkaan mennyt ja kuinkas kävikään, vihollinen puuttui peliin niin sanotusti: noin klo 18.50 Insuliinia pistäessäni epähuomiossa laitoin pitkävaikutteisen sijaan nopeasti vaikuttavaa insuliinia sen 14 yksikköä.
Onneksi huomasin sen kyllä heti pistettyäni.
Soitin Hätäkeskukseen 112 ja selitin mitä on tapahtunut he kuitenkin pyysivät soittamaan kiireelliseen terveysneuvontaan 116117 ja sain neuvoja miten toimia. Ja jos sokerit laskeutuu niopeasti alle 5, soita 112 uudelleen ja kerro tapahtunut.
No sieltä lähetettiin ambulanssi ja minua rakkailtiin kotona, mutta koska sokerit laski jo alle kolmen 2,9 soitettuaan lääkärille minut vietiin Peijakseen takkailtavaksi, sain jo ambulanssissa sokeliliuosta ja sitten Päivystyksessä lisää. Pääsin kotiin noin yhden aikaan yöllä,

Mitä tästä opimme, on hyvä toimia silloin kun Jumala puhuu ja tehdä sen mukaan.

Eilen minulla oli Silmälääkärille meno Tikkurilaan, Lääkäriaika oli 11.30 ja katsoin reittioppaasta mihin aikaan pitää lähteä, että ehdin sinne ajoissa.

Minulle tuli kuitenkin ajatus, että lähden edellisessä junassa, joka menee Tikkurilaan.
Ja näinhän sinne olikin mentävä sillä juuri klo 10.30 – 12.00 oli P ja A-junat myöhässä vaihdevian takia. Eli en olisi kerennyt Lääkärille ajoissa.

Nämä esimerkit tässä olivat Jumalan vaikuttamisesta ajatuksiin.

Jumala siis puhuu tavalla ja toisella, aina ei sitten tule tehtyä niinkuin Jumala sen vaikuttaa ja seuraukset voivat olla sen mukaiset, niinkuin edellisessä.

Joskus Jumala puhuu myös kuulevin korvin, eräs esimerkki oli kun 90-luvun alkupuolella olimme Venäjällä Aktioviikkoa järjestämässä ja eräät veljet sanoivat meille, että ette saa lupia kaupungilla kiertämiseen ja kovaäänislaitteiden kanssa puhumiseen.
Sinä aamuna, jolloin meidän piti mennä kysymään lupaa Kaupungin virkamielhiltä, Jumala sanoi aamulla neljän aikoihin ja kuulin sanat: Kari, älä pelkää!

Ja niinpä oli turvallista mennä kysymään lupaa, jolloin saimme myös luvat kulkea minne tarvitaan ja myös kovaäänislaitteitakin käyttää.

Aamos 3:7 Sillä Herra, Herra ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoilleen profeetoille.

Johannes 3:34 Hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja, sillä Jumala ei anna Henkeä mitalla.

Jumala puhuu ensisijaisesti Sanansa kautta, mutta myös sisäisellä äänellä ja niinkuin edellä olen kertonut, Hän vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä.

Jumala puhuu profetioiden kautta tai kielillä puhuttuna ja kielten selittämisen kautta.

Näkyjen ja ilmestysten tai tiedon sanoina sekä viisauden sanoina. 1 Kor.12:7-11

Room.10:17 Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Job 33:14 (FinRK)
”Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella, sitä vain ei huomata.
Johannes 14:27 (FinRK)

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö. Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee meidän sydämemme. Tämäkin on Jumalan puhetta, sillä kun sairastuin Keuhkosyöpään, Jumala antoi minulle todellisen syvän rauhan ja hän puhuu sen kautta: Minä pidän sinusta huolen, älä pelkää!

Samoin, kun tuli tämä korona epidemia Jumala antoi näyn, että päällemme laskettiin ”näkymätön” suoja, olette turvassa. Eikä ole otettu rokotteita.

Snl.1:33 Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuutta pelkäämättä.”

Johannes 14:26 (FinRK)
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä lähettää minun nimessäni, opettaa teille kaiken ja muistuttaa teitä kaikesta, mitä minä olen teille sanonut
.”

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Luota Jumalaan!

Eija Kärkkäinen


...
Hiljaa vaan saat olla, minuun luota vaan!
Hiljaa vaan, sut täytän rauhallain. Hiljaa vaan kun uskot, minä jätä en...kulje minuun luottaen 🏕️

Onko sinunkin elämässäsi menossa hiljainen kausi? Uskallatko luottaa, että se on tullut Isältä Jumalalta?

Olemme niin tottuneet pitämään toimintaa yllä, että tärkein on unohtunut. Oleminen!

Minä olen! Oletko sinä? Millaista Oleminen onkaan? Tyhjyyttä? Tekemättömyyttä? Laiskuutta?
Mielestäni Oleminen viittaa identiteettiin. Suorittamalla jotakin ikäänkuin olemme jotakin.

Entäpä jos asettuisi olemaan hiljaa kuuntelemaan, tai ihan vaan olemaan? Putoaisiko siitä johonkin? Mitä ajatuksiin ilmaantuu? 🤔 Syytöstä vaiko rauhaa!

Jumala Isä ilmaisee nimensä Minä Olen, JHVH. Hänen lapseksi tulleina mekin Olemme!

Hän kertoo olevansa Se Aloitteellinen, siksi meitä nollataan omasta aloitteellisuudesta. Tule sellaiseksi kuin Hän On. Hänen maailmansa ei järky! Hänen omansa pysyvät, koska tähän perheeseen adoptoidut lapset nauttivat perheen etuja💖

Kun me vielä olimme syntisiä, Isä lähetti oman poikansa lunastamaan meidät turhasta isiltä peritystä. Maalliset isämme joutuivat ansaitsemaan tekemällä, Jumalan lapset olemalla. Tämä ei tarkoita toimettomuutta. Toimitaan levosta ja rauhasta käsin niissä asioissa, missä Hän kulloinkin meitä kuljettaa👏💝

lauantai 13. huhtikuuta 2024

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Lasketko ensin kustannukset?

Eija Kärkkäinen


Rakennuspuuhat mielessä ja kustannusten laskeminen!

rakennusmateriaalit ovat nimittäin tosi arvokkaita, hopea ja kulta. Sitten on myös heinät. Nämä aikanaan tuli koettelee.

Toinen paikka puhuu rakennuksen sijainnista ja perustuksen laskemisesta. Sen koettelee tulvat. Luuk 6: 47-49

Paradoksiksi muodostuu kaikesta luopuminen ! No mitä tarkoitan? Aikoinaan mietin näitä asioita, kun hengelliset asiat tulivat ajankohtaisiksi. Ajattelin, etten ehkä pysyisi uskossa elämäni loppuun asti.

Maailmassa tavoitteena on menestys ja maallinen rikkaus ja hyvinvointi. Jumala lupaa kaiken mitä elämään ja Jumalan palvelemiseen tarvitaan, ja ne juuri onkin edellämainittuja rikkauksia. Joukkoon kuuluu myös jalokivet.

Luopumiseen kuuluu myös syntielämä, jota tämäkin maailmanaika pitää kunnianaan.

Kun luonnollisesti ihminen rakastaa maailmaa ja sen tarjoamia "iloja", luopuminen näistä haastaa arvomme. Jos luovun, mitä saan tilalle? Vastaus: Kaiken tarvittavan tässä ajassa ja lopulta iankaikkisen elämän. Lahjanantaja, lähde, on toinen! Maailman rakastaminen johtaa lopulta iankaikkisesti eroon Jumalasta, ja siellä on " itku ja hammasten kiristys"!


lauantai 6. huhtikuuta 2024

Israelin puolustuksen puheenvuoro YK:ssa

Viikoittainen uutiskirje 28. maaliskuuta - 4. huhtikuuta 2024

Shalom vehreästä Jisreelin laaksosta! Kun katson kotoani alla olevia laajoja viljelysmaita, on vaikea uskoa, että maani on sodassa. Se on kaunis, seesteinen, pastoraalinen – kunnes Israelin ilmavoimien hävittäjä lentää matalalla pääni yläpuolella ja laskeutuu läheiseen lentotukikohtaan. Toisaalta on upea värikäs palkkio, joka täyttää maan. Toisaalta on sota. Tämä on ollut Israelin vastakkainasettelu vuosituhansien ajan.

Tämän kansakunnan ainutlaatuisen luonteen vuoksi taistelut eivät kuitenkaan rajoitu fyysiseen. Kyllä, Gazassa on sota, jatkuva kahakka Libanonin ja Syyrian kanssa ja epäsuora konflikti Iranin kanssa sen asiamiesten kautta, ja jostakin, kuten viime viikolla, tulee hyvin suora. Juuri tämä veren ja pommien toiminta pääsee otsikoihin, johtaa protesteihin, saa Yhdistyneet Kansakunnat hyväksymään typeriä päätöslauselmia ja muuttuu poliittiseksi rehuksi tulevia vaaleja varten. Ja on oikein, että tähän väkivaltaiseen konfliktiin kiinnitetään asianmukaista huomiota. Ihmishenkiä menetetään taistelulinjojen molemmin puolin, ja humanitaarinen kärsimys on yleistä, koska Hamas ei piittaa omaa kansaansa, käyttää siviilejä ihmiskilpinä ja muuttaa sairaaloita ja kouluja sotilastukikohdiksi.

Toinen sota ei kuitenkaan alkanut 7. lokakuuta. Totta, se on pahentunut sen jälkeen, mutta se on taistelu, joka on jatkunut alkukirkosta lähtien. Tämä on hengellinen taistelu juutalaisen kansan ja vuodesta 1948 lähtien Israelin valtion legitimiteetin puolesta. Minusta on hämmästyttävää, kuinka monet kristityt uskovat, että Jumala on valmis juutalaisten kanssa. Johtuipa se sitten heidän epäjumalia palvovasta menneisyydestään, joka johti heidän maanpakoonsa, tai siitä, että heitä oli 2000 vuotta sitten ryhmä, joka oli vastuussa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, he tuntevat, että Jumala sai lopulta tarpeekseen tuosta kapinallisesta kansasta ja potkaisi heidät jalkakäytävälle seurakunnan hyväksi. Ja jälleen kerran, tämä ei ole mitään uutta. Koko syy, miksi Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen 9-11, oli käsitellä juuri tätä virhepäätelmää. Se on myös syy siihen, miksi kirjoitin useita vuosia sitten kirjan Israel ja kirkko.

Joka keskiviikkoaamu Behold Israelin henkilökunta kokoontuu Zoom-puheluun eri paikoistaan ympäri maailmaa. Käytin eilen tilaisuutta hyväkseni muistuttaakseni heitä siitä, että olemme vakavan taistelun etulinjassa. Emme sodi Gazassa tai pohjoisessa. Me käymme hengellistä taistelua, jota vihollinen on käynyt Jumalaa ja Hänen valittua kansaansa vastaan ikimuistoisista ajoista. Kutsun teidät mukaan tähän taisteluun. Sijoita aikaa oppiaksemme, kuinka voimme olla varmoja siitä, että aivan kuten isä ei koskaan hylkää lapsiaan, meidän Jumalamme ei koskaan hylkää rakastamiaan ihmisiä - viitaten sekä Israelin pyhään kansaan (5.Moos.7:6) että seurakunnan pyhään kansaan (1.Piet.2:9). Sitten, varustettuna tällä tiedolla, käytä mitä tilaisuuksia Jumala tarjoaa kertoaksesi ympärilläsi oleville, että kyllä, Jumala on tuonut kansansa, juutalaiset, takaisin luvattuun maahan, aivan kuten Hän sanoi tekevänsä Hesekielin luvuissa 36-37, palauttaen heidät kansakuntana. Ja kyllä, Herralla on tulevaisuuden suunnitelma Israelille, joka sisältää joukkoherätyksen (Room. 11:25-29) ja sovinnon Hänen kanssaan, jonka he lävistivät (Sak. 12:10)

. Jumalamme on uskollinen, emmekä saa antaa vihollisen tahrata Herramme luonnetta sanomalla, että Hänen iankaikkinen rakkautensa on vain väliaikaista ja Hänen lupauksensa riippuvat käyttäytymisestämme.

Jeremia 31:3-4,6 Herra on muinoin ilmestynyt minulle sanoen: "Niin, minä olen rakastanut sinua ikuisella rakkaudella; sen tähden olen rakastavalla ystävällisyydellä vetänyt teitä. Jälleen minä rakennan sinut, ja sinut rakennetaan uudelleen, oi Israelin neitsyt! .... Sillä tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouse ja menkäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö.'"

Lähi-itä

, Israel
: IDF on korkeimmassa hälytystilassaan tänä viikonloppuna johtuen tapahtumien lähentymisestä perjantaina. 1) On ramadanin viimeinen perjantai. 2) Se on Lailat al-Qadr ("Vallan yö"), joka juhlii Koraanin yötä. 3) Se on Iranin Quds-päivä ("Jerusalem-päivä"), kerran vuodessa osoitettava tuki palestiinalaisille. 4) Iran on jo vannonut kostavansa hyökkäyksen Damaskokseen, kuten alla kuvataan. Yksittäin jokainen on riittävä tekosyy terrori-iskulle. Yhdessä ne ovat pahaenteinen varoitus. Israelin puolustusvoimien (IDF) sotilastiedustelun komentaja sanoi tänään: "Emme ole vakuuttuneita siitä, että pahin on takanamme. Edessämme on hyvin kuormitettuja ja monimutkaisia päiviä." Lokakuun 7. päivän kauhistuttavien tapahtumien jälkeen tunnustamme nyt, ettemme voi enää ottaa mitään riskejä. Meitä ei yllätetä enää koskaan!

Viikko oli vaikea pääministeri Benjamin Netanjahulle kahdella rintamalla. Ensin sunnuntaina hänet nähtiin Hadassahin sairaalassa Ein Keremissä Jerusalemissa, missä hänelle tehtiin tyräleikkaus. Menettely sujui hyvin, ja hänet vapautettiin tiistaina. Toiseksi nelipäiväinen mielenosoitus hänen hallitustaan vastaan muuttui pieneksi mellakaksi kolmantena yönä, kun kokoontuneet yrittivät murtautua poliisibarrikadien läpi pääministerin talolle. Hetken tunnetta lisäsi joidenkin panttivankien perheenjäsenten läsnäolo. Suurin osa israelilaisista on vahvasti yhdistynyt Hamasin yhteistä vihollista vastaan. Nämä mielenosoittajat ovat kuitenkin hyvin äänekäs vähemmistö, jota rahoittavat voimakkaasti ulkopuoliset lähteet, jotka etsivät taipuisampaa johtajuutta Israelissa.

IDF:n kotirintaman komentokeskus valmistelee mediakampanjaa valmistaakseen israelilaisia sotaan Hizbollahia vastaan. Terroristiryhmällä on ainakin 100 000 taistelijaa, joista monilla on taistelukokemusta Syyrian sisällissodasta, ja sen odotetaan ampuvan jopa 5000 rakettia päivässä Israeliin. Hallitus rakentaa massiivisia polttoaineen, ruoan ja lääkintälaitteiden hätävarastoja ja vahvistaa sähköverkkoa. Israelin keskuspankki on kehottanut pienempiä pankkeja valmistautumaan korkeaan käteiskysyntään, jos valuutta loppuu. Hämmästyttävää kyllä, näistä synkistä ennusteista huolimatta parin viime viikon aikana I sraelin osakemarkkinat ovat nousseet yhtä korkealle kuin koskaan.

UAV iski Israelin laivastotukikohtaan Eilatissa vahingoittaen rakennusta, mutta ei aiheuttanut vammoja. Ilmeisesti Irakin islamilaisen vastarinnan ampuma drone matkusti Jordanian ilmatilan läpi ja Israelin puolustuksen ohi ennen osumistaan paikalle.

Libanon ja Syyria Israelin Libanonia ja Syyriaa vastaan tekemien lukuisten ilmaiskujen
joukossa on yksi, joka erottuu merkityksestään. Maanantaina kuusi F-35-konetta laukaisi yli 20 ohjusta Iranin Damaskoksen suurlähetystön vieressä oleviin asuntoihin. Kahdeksan iranilaista sisällytettiin 16 peopiinLe tapettiin. Näiden uhrien joukossa oli kenraali Mohammed Reza Zahedi, Iranin islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) Quds-eliittijoukkojen komentaja, joka oli vastuussa kaikista aseiden ja tarkkojen taisteluvälineiden kuljetuksista Hizbollahille Libanoniin. Tämä kirurginen isku, joka jätti läheisen Ranskan suurlähetystön koskemattomaksi, lähetti shokkiaaltoja koko Lähi-itään. Tiistaina sekä Iran että Hizbollah vannoivat ankaraa kostoa seuraavien 48 tunnin aikana. Minä ja useimmat israelilaiset nukumme paremmin, kun tuo aikaikkuna on ohi. Jos haluat tietää lisää hyökkäyksestä, katso kymmenen minuutin uutispäivitykseni maanantailta tai tunnin mittainen "Q&A with Amir Tsarfati: Israel-Hamas War" tiistailta, jonka aikana vastaan 28 suoran lähetyksen katsojien kysymykseen. Jälkimmäinen antaa teille paljon syvällistä informaatiota, jota ette kuule valtavirran medialähteistänne.

Perjantaina Hizbollah sai uuden iskun, kun yksi sen vanhimmista komentajista, prikaatinkenraali Ahmad Jawad Shahimi, kuoli Israelin ilmaiskussa lähellä Aleppoa, Syyriassa. Shahimi oli vastuussa aseiden salakuljetuksen koordinoinnista Syyrian ja Hizbollahin välillä.

Gaza

Taistelu Shifan sairaalassa Gazan kaupungissa on ohi. Yli 900 epäiltyä löydettiin, joista 513 vahvistettiin olevan Hamasin tai Palestiinan islamilaisen jihadin (PIJ) jäseniä. Monet aseet takavarikoitiin ja infrastruktuuri tuhottiin. Taistelu Khan Yunisissa jatkuu tämän viikon alussa, kun Israelin ilmavoimat hyökkäävät yli 25 terroristikohteeseen, mukaan lukien sotilastarvikevarastot ja muu infrastruktuuri.

Traagisesti seitsemän humanitaarisen avustusryhmän World Central Kitchenin (WCK) työntekijää kuoli vahingossa Israelin ilmaiskussa. Pääministeri Netanyahu pyysi nopeasti anteeksi tapausta ja lisäsi: "Tätä tapahtuu sodassa. Suoritamme perusteellista tutkimusta ja olemme yhteydessä hallituksiin. Teemme kaikkemme estääksemme tapahtuman toistumisen." Pääministeri on oikeassa. Sodassa tapahtuu traagisia onnettomuuksia. Olemme murheellisia henkensä menettäneiden perheiden puolesta.

USA:

Washingtonista tuli vaihteeksi rohkaisevia sanoja viime viikolla. Ensinnäkin tiistaina Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden viestintäneuvonantaja John Kirby kertoi lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvaltain hallitus ei ole löytänyt "yhtään tapausta, jossa israelilaiset olisivat rikkoneet kansainvälistä humanitaarista oikeutta". Vaikka se ei ole affirmaatio, se ei ainakaan ole kritiikkiä. Edellisenä päivänä amerikkalaiset ja israelilaiset virkamiehet tulivat ulos yhteisistä virtuaalisista neuvotteluista, joissa he väittivät olevansa yksimielisiä yhteisestä tavoitteestaan "nähdä Hamasin voitettu Rafahissa". Ne eroavat toisistaan siinä, että Bidenin hallinto haluaa siirtää kaikki ei-taistelijat ennen hyökkäystä. Israel on sanonut harkitsevansa asiaa.

Turkki

On tiettyjä tarinoita, jotka mielestäni saavat länsimaiset haukkomaan henkeään ja pudistelemaan päätään ihmeissään, kun taas me Lähi-idän asukkaat vain nyökkäämme ja sanomme: "Jep, se on business as usual." Viime viikolla Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vertasi Israelin pääministeriä ja hallitusta nykypäivän natseihin ja sanoi, että hän "lähettäisi Netanyahun Allahin luo". Tällä viikolla Erdogan saavuttaa out Israeliin siinä toivossa, että maiden väliset suhteet paranisivat. Mikä muuttui? Turkin presidentin puolue joutui vaaleissa tappiolle, ja maallinen pääoppositiopuolue sai valtavia voittoja monissa suurissa kaupungeissa. Jos sinusta kuulostaa kyyniseltä, että leimaan Erdoganin kritiikin Netanyahua kohtaan yksinkertaisesti poliittiseksi mahtipontiseksi, niin ehkä uskot Turkin varasuurlähettilästä Israelissa. Hän sanoi: "Erdoganin kova retoriikka Israelia vastaan juontaa juurensa Erdoganin poliittisista näkökohdista Turkin paikallisvaaleissa." Tulkinta – "Presidentti tarvitsi puolueensa pärjäävän hyvin, joten hän heitti teidät juutalaiset bussin alle. Mutta nyt kun vaalit ovat ohi, olkaamme ystäviä." Se on niin tyypillistä, mutta jonkin verran kunniaa on annettava. Poliitikot ympäri maailmaa tekevät aivan samoin. Vain meillä Lähi-idän asukkailla on otsaa tulla heti ulos ja myöntää se.

Pohjois-Korean

Kim Jong-unilla on uusi lelu. Tiistaina arvostettu toveri valvoi Pohjois-Korean hypersonisen keskipitkän kantaman ballistisen ohjuksen Huasong-16B-laukaisua. Toivottavasti erakkojohtaja on varovainen sen kanssa, jotta hän ei vahingossa ammu jonkun silmää.

Taiwan Eilen suurin maanjäristys, jonka Taiwan on kokenut neljännesvuosisataan, järkytti saarivaltiota. 7,2 magnitudin kokoinen temblor tappoi yhdeksän ja loukkaantui yli 900, ja ainakin 50 muuta puuttui. Monet rakennukset itärannikon kaupungissa Hualienissa kärsivät suuria vahinkoja.

The

Barnes & Noblen sponsoroima Discovering Daniel -arvonta on nyt käynnissä! Jos ennakkotilaat kirjan 6. toukokuuta mennessä, saat automaattisesti mahdollisuuden voittaa kirjan signeeratun kappaleen, 10. sukupolven iPadin ja 125 dollarin Barnes & Noble -lahjakortin. Vaikka tämä on puhtaasti Barnes & Noble -kampanja, arvostamme sitä. Kiitos B&N

Mitä Lähi-idässä tapahtuu ja miten se liittyy Hesekielin sotaan? Katso vastauksia katsomalla opetukseni "Kuka todella hallitsee Lähi-itää" ensi-ilta perjantaina 5. huhtikuuta klo 12.00 PDT. Tämä viesti ei ole koskaan aiemmin ollut ajankohtaisempi kuin tänään.

Alaska Cruise -konferenssimme hämmästyttävän menestyksen jälkeen vuonna 2023 valmistaudumme viemään opetuksemme takaisin vesille! Näitä tilaisuuksia varten esitämme Discovering Daniel &Revealing Revelation -konferenssimme kahdessa hyvin erilaisessa paikassa. Ensimmäinen on risteily Välimeren halki, joka järjestetään 19.-29. lokakuuta 2024. Toinen tilaisuutemme esittää näitä opetuksia on Karibian vesillä 18.-25. tammikuuta 2025. Ilmoittautuminen molemmille risteilyille on tällä hetkellä auki! Muista rekisteröityä pian, koska odotamme näiden tapahtumien täyttyvän nopeasti.

Niille teistä, jotka olette Arizonassa ja sen lähialueilla, haluaisimme kutsua teidät liittymään pastori Mike Golayn, pastori Barry Stagnerin, pastori David Guzikin ja Gary Kahin seuraan Prophecy 24 -konferenssiin! Tässä yksipäiväisessä kokoontumisessa ensi lauantaina 13. huhtikuuta pastori Mike ja muut avaavat Raamattua puhuakseen päivistä, joita elämme, ja toivosta, joka on edessä. Lisätietoja jaGister, seuraa tätä linkkiä!

Rukoilkaa Israelin puolesta, erityisesti näinä lähipäivinä. Uhat ovat todellisia, ja me kaikki olemme hermostuneita. Vaikka minulla on rauha tietäessäni, että Jumala viime kädessä hallitsee, olen myös aviomies ja isä, ja minulla on perheeni huolehdittavana – sekä kotona että armeijassa palvelevat. Kiitos uskollisuudestanne, rakkaudestanne, tuestanne ja rohkaisustanne näinä vaikeina päivinä.

Odottaen hänen paluutaan,
Amir Tsarfati

Meillä ei ole taistelu toisiamme vastaan!

Eija Kärkkäinen

Levosta käsin, hengellisesti hereillä!

Ensinnäkin vain Kristuksessa Jeesuksessa hengellisesti uudestisyntyneeĺlä voi olla sota-aseet henkivaltoja vastaan.

Emme ehkä aina ole ymmärtäneet, mistä tässä on kysymys! Joskus saatamme sotia "ilmaan hosuen" luullen, että osuu johonkin. Tämä on turhaa!

Mielestäni tässä aukeaa syvällinen totuus, minkä näemme ajassamme vaikuttavan. Meitä todellisesti ympäröi hengellinen todellisuus, toinen taivas, missä nämä mainitut vallat operoi. Ne pyrkivät vaikuttamaan KAIKKIIN ihmisiin, mielipiteisiin ja tekoihin. Mitä suuremman joukon ihmisiä saavat jonkin aatteen tai mielipiteen taakse, sen suurempi valta näillä on.

Uskovan näkökulmasta, mehän emme siis taistele ihmisiä vastaan, vaan näitä hallinnoivia pahoja "hallituksia" vastaan. En tarkoita sinänsä poliittisia puolueita, vaan niissä vaikuttavaa yksimielistä pahan aiheuttamaa päämäärää.

Onhan tunnettua, että ns. Antikristuksen henki on saamassa valtaa, niin kysynkin, mitä uskovana voin tehdä?

Ensinnäkin valvon, että pysyn Kristuksessa. Silloin minulla on tuo ef. kirjeen Kristuksen sota-asu, ja mahdollisuus käyttää Häneltä tullutta "valtaa". Se ei kuitenkaan tarkoita "minä olen oikeassa, sinä väärässä" taistelua.

Mietitääs miten Kristus voitti pahan ja miten hän voitti minut omakseen. Suora vastaus ON RAKKAUS! Hän vaikutti meissä, että niin ymmärsimme Hänen valtakuntansa olevan Tie, Totuus ja Elämä. Päätin siis antautua tälle Tielle, vastaanotin sovituksen ja syntien anteeksisaamisen ja puhdistuksen ja vapautuksen. Tosin minusta ei täydellistä tullut, koska lihani ja ympärilläni vaikuttavat voimat vaikuttavat niin, että voin langeta tavalla jos toisellakin. Silloin voin altistua enemmänkin, mielipitein (ajatuksin) tai teoin.

Siksi sanotaan, että ottakaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, että voitte pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

Kristuksen ruumis (keho) on yksi, ykseys, sitä ei voi jakaa! Kristuksen ruumiiseen synnytään uskon kautta, joten kaikki Jeesuksen Herruuden tunnustavat ovat ykseys, yksi ruumis, näkemyseroista huolimatta. En siis voi sanoa: " koska et ajattele juuri kuten minä, et kuulu ruumiiseen! "

Kun kartoitamme henkivaltoja, 1. Teemme parannuksen, 2. Irtisanoudun ko. pahasta, 3. Voin käskeä pahaa lähtemään, 4. Pyydän Herraa avuksi ja jatkan Hänen voimassaan/kanssaan uudella tavalla!


”Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.”
‭‭Kirje efesolaisille‬ ‭6‬:‭12‬ ‭

keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Ylistys elämän tapana

torstai 28. maaliskuuta 2024

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Todistajat, Hamasin terroristit

"Hamasin ja PIJ:n agentit kuvailevat kuulusteluissa Shifan sairaalan käyttämistä terrorikeskuksena

Terroristit paljastavat, kuinka he käyttivät "shifaa tai kouluja" suojana, agentit naamioituivat sairaanhoitajiksi, sanovat, että Hamasilla on 600-1000 jäsentä laitoksessa, varastoi aseita residenssiosastolla"

Hamasin terroristit

"UNRWA:n oppikirjat olivat keskeisessä asemassa gazalaisten sukupolvien radikalisoinnissa – vahtikoira Koulutuksen seurantaryhmä sanoo, että YK: n järjestö salli yllytyksen opettamisen kouluissaan, ja väittää, että 7. lokakuuta hyökkäykseen osallistunut henkilökunta ei ollut yksittäisiä "pahoja omenoita"

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Totuutta Israelista ja Gazasta

Gavriel Eskelin blogi

Eli tietoa paikan päältä Israelista

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Hamasin julmuudet, osa 1/2

Israelilaisten elämää 7.10.2023 jälkeen

He olivat tottuneet elämään tulen alla, ja silti elämä oli kaunista lokakuun 7. päivän aamuun saakka, jolloin Hamasin terroristit murtautuivat sisään. Näkemäni muistuttaa minua vierailustani Auschwitzissa. Toimittajana Dominiquae Bierman.

Israelilaisten elämää sodan keskellä

Ihmeitä Kfar Maimonissa

Israelilaisten elämää sodan keskellä Vierailu Moshav Mavki'imissa lähellä Gazan rajaa sijaitsevalla viljelyksellä, jossa sadonkorjuu on käynnissä Hamasin rakettitulessa. Dominiquae Bierman ja UNIFY tekevät yhteistyötä Zo Artzeinun kanssa istuttaakseen lisää puita ja tukeakseen maanviljelijöitä. Toimittajana Dominiquae Bierman.

Lähetysjuhla: Missio Meevi

torstai 7. maaliskuuta 2024

Tämä aika on paha

1. kirje Timoteukselle 4:1-5 FINRK Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, kun se otetaan kiittäen vastaan ja pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

Tässä puhutaan tämän päivän vihreästä ideologiasta, jossa kielletään aidot avioliitot, kielletään syömästä lihaa, puhutaan ilmastonmuutoksesta jne.

He ovat juuri näitä valehtelijoita ja eksyttäviä henkiä jne
Jumalan sana sanookin, sellaisia karta!

Jumalan sana halutaan muuttaa muka rakkauden tähden. Mutta se rakkaus on irvokasta ja saastaista…..

Ihmisten hyväksikäyttöä, ja he ajavat sellaisia lakeja, ettei voisi edes eheytyä.

Ovat mieltyneet valheeseen vastoin Jumalan sanan totuutta.
Translaki eräs noista laeista on vastoin Jumalan asettamaa aitoa elämää!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Haavojesi hinnalla

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Jukka Rokka, uskon rukous

maanantai 26. helmikuuta 2024

Mitä tapahtuu Lähi-idässä?

Eija Kärkkäinen

Millaista rauhaa tulisi etsiä?
Raamattu ei ole ristiriitainen tässä, kun sanoo "ihmisten rauhan" ennakoivan yhtäkkiä yllättävän turmion.

Usko Herraan Jeesukseen takaa sisäisen rauhan vaikeanakin aikana, joten tässä ei puhuta siitä.

Jos taas seurakunta tai yksilö etsii sellaista rauhaa, että voisi sopusoinnussa yhdistää nämä kaksi, etsitään kompromissia. Jumalan valtakunnassa ei ole kompromissia, vaan tunnustautuminen Jumalan valtakunnan alaisuuteen, Jeesuksen seuraajaksi.

Sanotaanhan myös, että maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä : Minä (Jeesus) olen voittanut maailman ❤️

Kyseiset jakeet kehottaa valvomaan. Valvomaan hengellistä tilaansa ja sitä kenen joukoissa seisot!

Myös tämä on profetallinen ennustus juutalaisille. Lopunajan varsinainen näyttämö on Lähi-Idässä.
Sitä selventää mm. Pekka Sartolan opetukset. Ne löytyvät youtubesta ja tv7-kanavalta!

perjantai 16. helmikuuta 2024

Elämä Kristuksessa

Room. 11-14

Mutta jos me Hengellä kuoletamme lihan teot, niin saamme elää!

Tämä on lupaus kaikille Jumalan lapsille!
Kun olemme uskossa vastaanottaneet Jeesuksen Kristuksen elämämme Herraksi ja Pelastajaksi.

Me olemme saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamne: Abba Isä! Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia! Jakeet 15,16
Me emme siten ole enää orjia, elääksemme pelossa, vaan me olemme saaneet lapseuden Hengen.

Jumalan lasten ei siis tarvitse pelätä, sillä Pyhä Henki on kanssamme ja Hän johdattaa ja varjelee meitä. Me emme ole yksin, vaan Jeesus on kanssamme aina ja iankaikkisesti.

Ja kun kuolemme tästä ajasta, olemme aina Herran kanssa. Kukaan ei voi sitä estää.

Jae 31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
On olemassa kaikenlaisia hyökkäyksiä Jumalan lapsia vastaan, mutta mikään ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta!

”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli — sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä — ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.”
‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭4‬:‭1‬-‭2‬ ‭

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Tilanne Gazassa tänään

tiistai 30. tammikuuta 2024

lauantai 27. tammikuuta 2024

Jumalan lapsen asema

perjantai 26. tammikuuta 2024

Uusi luomus Kristuksessa

”Niinpä emme enää tunne ketään lihan mukaan. Jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaikki tämä on Jumalasta, joka Kristuksen kautta on sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.”
‭‭2. kirje korinttilaisille‬ ‭5‬:‭16‬-‭19‬ ‭FINRK‬‬

Kun olen ottanut Jeesuksen Kristuksen syntieni sovittajaksi ja sydämeni Herraksi. Olen uudestisyntynyt, olen uusi luomus Kristuksessa.

Kaikki entinen on kadonnut ja uusi on sijaan tullut.
Eikö olekin ihanaa kun ei tarvitse kantaa syntitaakkaa harteillaan, vaan saa kaiken luovuttaa Jeesukselle?
Sillä Jeesus kuoli puolestani ja minä saan elää vapaana!
Tätä Jumalan sanaa haluan tuoda myös sinulle tiettäväksi, jos et ole vielä antanut elämääsi Jeesukselle, niin anna se nyt. Sillä Jeesus kutsuu sinua elämään hänen yhteydestään!
Siunausta päivääsi!

Jeesus rakastaa sinua!

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
‭‭Johannes‬ ‭3‬:‭16‬ ‭FINRK‬‬

keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Israel/Palestiina

Kukaan ei voi vaatia Israelia sopimaan kahden valtion perustamista Israelin maaperälle! Ei Borrel EU, ei Biden USA, ei Antonio Guterres YK, ei Jordania eikä mikään maa.

'Sillä Palestiinalaisilla on jo oma maa Jordania.

Menkööt palestiinalaiset juuri nämä, jotka rettelöivät ja tappavat siviilejä niin Israelissa kuin Gazassa Jordaniaan. Jordania perustettiin juuri palestiinalaisille.

Mikä maa haluaisi jakaa oman maansa tappajille, terroristeille niin kuin Hamas?

Israel, joka on noin Uudenmaan kokoinen maa-alue, ettekö tajua?
Miten siihen voi perustaa terroristivaltio, joka uhkaa Israelin ajavansa mereen?

Selvää hulluutta vaatia Israelia, juutalaista valtiota kahtia.

Mikä maa on tähänkään asti sodassa valtaamiaan alueita luovuttanut viholliselle? Ja sodanhan aloittivat Jordania, Syyria jne.1967 Israel ei aloittanut sitä sotaa. Niin kuin ei tätäkään sotaa, joka nyt on meneillään.

Sitä ette ole vaatineet mm kun oli sota Venäjää vastaan ja Venäjä valtasi Karjalan?!

Iran rahoittaa Hamasia, Hisbollahia, Hutheja ja niin edelleen. Miksi, ette vaadi sitä lopettamaan ?

Vuoden 2023 Gazan sota alkoi palestiinalaisen terroristijärjestö Hamasin tehtyä terrori-iskun Gazan kaistalta Israelin puolelle 7. lokakuuta 2023. Hyökkäyksessä sai surmansa 1 139 ihmistä ja 240 otettiin panttivangeiksi. Seuraavana päivänä Israeliin julistettiin sotatila""

YK pääsihteeri Antonio Cuterres on Hamasin suojelija ja auttaja

lauantai 20. tammikuuta 2024

Sovituksen virka

2 Kor.5:14-21 FinRk
”sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: Yksi on kuollut kaikkien puolesta, siispä kaikki ovat kuolleet.
Hän on kuollut kaikkien puolesta, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on heidän tähtensä kuollut ja noussut ylös. Niinpä emme enää tunne ketään lihan mukaan. Jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaikki tämä on Jumalasta, joka Kristuksen kautta on sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläitä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Hänet, joka ei synnistä tiennyt, Jumala teki meidän tähtemme synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”

Meidän tehtävämme on julistaa Kristusta maailmalle,että hekin voisivat ottaa Jeesuksen Kristuksen elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi.
Jeesus kuoli kaikkien ihmisten puolesta ja siksi kaikille ihmisille on julistettava evankeliumi.
Että jokainen voisi saada iankaikkisen elämän lahjan. Valinta on sitten jokaisella ihmisellä itsellään, ottaako vastaan evankeliumin ja päättää uskossa vastaanottaa elämän Jeesuksessa Kristuksessa ja elää hänelle.

Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläitä!
Jumala itse kehottaa meitä siihen. Ja me pyydämme Kristuksen puolesta; Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa!
Jos siis joku ottaa vastaan tämän Jumalan lahjan elämäänsä, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut ja uusi on tullut tilalle,
Tänään on vielä pelastuksen päivä! Ota siis vastaan tämä elämää muuttava voima Jeesus Kristus elämäsi Herraksi ja Pelastajaksi! Se on elämäsi paras ratkaisu!

”Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, me koetamme saada ihmisiä uskomaan. Jumala kyllä tuntee meidät, ja toivon, että tekin omassatunnossanne tunnette meidät.” ‭‭2. kirje korinttilaisille‬ ‭5‬:‭11‬ ‭FINRK‬‬

Jumala kehottaa siis meitä, jotka olemme ottaneet Jeesuksen Kristuksen elämäämme, kertomaan tätä hyvää sanomaa toisille ihmisille. Siksi me julistamme tätä ilosanomaa, että mahdollisimman moni saisi kuulla evankeliumin!

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
‭‭Johannes‬ ‭3‬:‭16‬ ‭FINRK‬‬

maanantai 15. tammikuuta 2024

Rakastanko vai vihaanko?

1 Joh.3:11-13
3:11 Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme
3:12 eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
3:13 Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.

Vielä on aikaa tehdä niitä tekoja, jotka ovat hyviä, rakastaa toinen toistamme ja viedä ilosanomaa kaikille veljille ja siskoille.
Eikä olla Kainin kaltaisia, jossa vihataan ja tapetaan toisiamme.

Kain ei sietänyt Aabelia, koska hänen tekonsa olivat vanhurskaita ja tappoi Aabelin.
Näin se on tänä päivänäkin Kainin kaltaiset mm Hamas, Hisbollah ei voi sietää, että Jumala valitsi Israelin olemaan Jumalan kansa, jota Hän suojelee.
Ja siksi Hamas hyökkäsi brutaalisti Israeliin 7.10.2023

Iran, joka rahoittaa näitä terroristijärjestöjä on vihan sokaisema.
Se on niin vihainen, koska Israel on menestynyt ja Iran haluaisi olla suurin ja kaunein jne.
Vihollinen hyökkää täysillä vanhurskaita vastaan! Sillä se on täynnä katkeruuden sappea!

Kenen joukoissa seison?

Tänään ja tulevaisuudessa kysytään kenen puolella olen?
Olenko hyvien vai pahojen puolella?
Evankeliumissa on voima, sillä Jeesus itse kutsuu sinua ja minua parannukseen

1 Joh.3:21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
3:22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
3:23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.

Joh.1:1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta

Tänään on vielä mahdollista vastata Jumalan kutuun ja sanoa: Tahdon ottaa Jeesuksen vastaan sydämeni Herraksi ja Vapahtajaksi! Ja Jeesus tulee sinun sydämeesi asumaan!
Sinä saat syntisi anteeksi ja sinä uudestisynnyt eli sinun henkesi uudestisyntyy ja sinusta tulee Jumalan lapsi.

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Hamas ja sen periaatteet

lauantai 13. tammikuuta 2024

Jeesus on Kristus


1 Joh.2:22-25

Joka kieltää sen, että Jeesus Kristus kuoli meidän puolestamme ristillä, hänellä ei ole silloin myös Isää. Hän on antikristus.

Hän on silloin valehtelija ja totuus ei ole lähteenä hänessä.

Joku sanoo uskon Jumalaan, mutta kieltää Jeesuksen olevan Kristus, Lunastaja, syntien Sovittaja.

Hän todellisuudessa kieltää Jumalan kolminaisuuden: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Riivaajatkin uskovat Jumalan olemassa oloon.

Mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

Muslimit ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi. Vain joksikin profeetaksi.

Teidän täytyy tuntea kirjoitukset, muuten ette pysy totuudessa

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3:16

Jeesus siis kuoli ristillä sinun ja minun puolesta, että uskomalla häneen, meillä olisi iankaikkinen elämä.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesus) vastaan, hän antoi oikeuden (voiman) tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Joh.1:12

Vain uskomalla Jeesukseen Kristukseen, saa iankaikkisen elämän.

perjantai 12. tammikuuta 2024

Antakaa pelastaa itsenne!

Eija Kärkkäinen

Antakaa pelastaa itsenne!
(Apt 2: 40)

Silloin alussa Eeva valitsi hyvän - ja pahantiedon hedelmän sensijaan, että olisi pysynyt luottamuksessa ja alamaisuudessa suhteessa hyvään Isäänsä ja Luojaansa. Paholaisen houkutus: "te tulette, kuten Jumala, tietämään hyvän ja pahan". Oikeammin Paha olisi voinut yksinkertaistaa: "tulette kuten minä!"

Sehän oli ylpeyteen langettuaan alkanut pitää itseään jumalana. Ja nyt ihmistä houkuteltiin mukaan ja siinä nyt olemme. Haluamme tietää hyvän ja pahan ja olettaa pystyvämme hoitamaan homman ihan itse. Mutta ei onnistu! Epätoivoiset yrityksemme toimia aina ja kaikessa Jumalaa miellyttävällä tavalla osoittavat tämän.

Jumala suuressa viisaudessaan ja rakkaudessaan loi meille toisen tien.
Lähettämällä Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ihmiseksi suorittamaan kaiken puolestamme.

On tärkeää sisäistää, mitä ristillä tapahtui, minun tähteni! Kiinnittämällä uskoni Jumalan Poikaan, myönnän että ainoa toivoni on Hänen pyhyytensä minun hyväkseni. Oma "hyvyyteni" on tuon menneen murhenäytelmän paratiisissa, seurausta.

Aina tulee pitää risti keskiössä, sillä joudumme palaamaan matkallamme sinne aina uudelleen. Jos ohitamme ristin, olemme jo astuneet harhaan.

Ristin jälkeen on ylösnousemus, joten sieltä lähteestä saamme omistaa niin paljon kaikkea muutakin, todellista hyvää.

United i Jesus Christ uuden vuoden konferessi 2023/2024

Herätyahuuto!