Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

lauantai 27. lokakuuta 2012

Katuevankeliointia

Mainos

Reach Finland

Tänään 27.10.2012 klo 12-14 olimme taas RBI- Raamattukoululaiset innolla evankelioimassa kadulla Leppävaarassa. Tähänhän oikein innostuu, sillä tänäänkin sain rukoilla viiden ihmisen kanssa pelastusrukouksen. Kaikkiaan tänään antoi elämänsä Jeesukselle 24 ihmistä.
Ja huomenna menemme River Helsinki kokoukseen kiittämään ja ylistämään Jumalaa! On mahtavaa olla mukana sadonkorjuussa.
Raamattuhan kehoittaa evankeliumissa Mark. 16:15,16 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.


Me emme tuomitse ketään, vaikka ei rukoilisikaan pelastusrukousta - me vaan julistetaan evankeliumia. Kaikki valta kuuluu Jumalalle, ja siitähän tuo sanan kohta myös kertoo.

Totuus tekee vapaaksi, Joh. 8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."Joh. 7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat

Kerron sinulle mitä Raamatussa tästä sanotaan. Siellä sanotaan, että:
"Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, ja että synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Raamattu sanoo myös, että jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu."

Muuten marraskuussa on tulossa Tulikonferenssi Helsinkiin. Laita tämä ehdottomasti jo nyt kalenteriisi ja varaa aikaa Pyhän Hengen läsnäolossa olemiseen! Pääpuhujana on tulisieluinen puhuja Corey Erman.
15.11 - 18.11.2012, jossa puhuu Corey Erman, Turkish Revival Ministries.
15-17.11.2012 Palvelutalolla Salomonkatu 17 D 2 krs. Kokousajat ovat To-Pe klo 18.00 ja La 10:30 & 17:00. ja 18.11.2012 River Helsinki Glo-Hotelli Sello Leppävaarankatu 1 Espoo 9 krs. 9.30 englanninkielinen ja 12.00 suomenkielinen.

Hyvää alkavaa viikkoa ja siunausta jokaiselle!

Happy new week and a blessing for everyone!

Gott nytt vecka och en välsignelse för alla!

С новым неделю и благословением для всех!

Happy new Woche und ein Segen für alle!

שמח שבוע חדש וברכה לכולם!

Hea algavat nädalat ja õnnistust igale!

Feliz semana nueva y una bendición para todo el mundo!

Mutlu yeni hafta ve herkes için bir nimet!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Oletko valmis?

Tulikonferenssi Helsingissä!

Leppoisan päivän aikana kirjoitettu puhtaaksi Raamattukoulun anti eiliseltä päivältä, ja illalla vielä suloinen Samu-poika isin ja äidin kera kylässä. Talvirenkaatkin saivat kyytiin...kohta taas unten maille...heräämään uuteen armonpäivään - ellei tempaus tms. tapahdu sitä ennen. Oletko valmis?

Luuk. 24:18 Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
24:19 Hän sanoi heille: "Mitä?" Niin he sanoivat hänelle: "Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä.
24:26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
24:44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja
psalmeissa."
24:45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
24:51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
Ap.t. 1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
1Tess. 4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa
4:18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.


Israel Jumalan silmäterä


Tänä aamuna tapahtunutta: Päivä tuo valtava, kun saan Herran kohdata, päivä tuo ihana on tuleva. Tämä laulu soi hengessäni kun heräsin. Mahtavaa Herran kohtaamisen odotusta. Eilisiltana kirjoitin tempaamisesta ja se jäi henkeeni. Tietoiseksi tulevasta, siitä mikä meitä odottaa, kun kuljemme odottaen Herran paluuta. Meidät temmataan pilviin ja niin saamme aina olla Hänen kanssaan. Sairaus poissa on...laulu soi vieläkin...hyvää loppuviikkoa!

Kol. 3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.


1Kor. 14:15 Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.

Ef. 5:19 puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle




sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Uutta elämään

Tässä jotain sellaista, joka tulee muuttamaan sinun elämääsi.
Rukoukseni on, että maailma muuttuu Jeesus elämäksi. Tässä videossa haastattelee Apostolic covering of Turkish Revival Ministries (TRM) Pastors Güçlü Corey Erman.
Tässä videossa puhuvat: Corey & Rose Erman
Turkish Revival Ministries.

Tulossa mm. Tulikonferenssi Suomeen marraskuussa 15.11 - 18.11.2012, jossa puhuu Corey Erman, Turkish Revival Ministries.
15-17.11.2012 Palvelutalolla Salomonkatu 17 D 2 krs. Kokousajat ovat To-Pe klo 18.00 ja La 10:30 & 17:00. ja 18.11.2012 River Helsinki Glo-Hotelli Sello Leppävaarankatu 1 Espoo 9 krs. 9.30 englanninkielinen ja 12.00 suomenkielinen

Odotamme innolla tulen syttyvän Suomessa!
Raamattukoulu alkanut mielenkiintoisesti, luettu jo muutama kirja mm. Henki, sielu & ruumis, Anrew Wommack. Sinunkin kannattaa hankkia tämä kirja, sitä on saatavana mm. TV7.fi/kirjakauppa

Hope in God Adonica Howard-Browney

Boldness Rodney Howard-Browney
puhuu rohkeudesta.

Kun tulet uskoon, sinun henkesi uudistuu: Siitä tulee uusi luomus Kristuksessa. Ja Jumala laittaa sinuun Pyhän Hengen sinetin.

Onko kukaan kertonut sinulle

Raamattu läpi 90 päivässä

Ole siunattu Jeesuksen veren kautta! Jeesus on maksanut sinusta kalliin hinnan.

Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Joh. 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Hebr. 10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,


Heb.10:15-25 15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", >> Jakeen lisätiedot
22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.


Evankeliumi on ilosanoma meille jokaiselle.

Naah. 1:15 Katso, jo ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa: "Juhli, Juuda, juhliasi, maksa lupauksesi; sillä ei tule enää sinun kimppuusi turmiontuoja, hän on hävitetty kokonansa."

1Piet. 1:25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
Matt. 24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Rauhan asiallako?

Palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas ei ole rauhan asialla, koska käyttäytyy kuin vihollisvaltio. En siitä tämän enempää, mutta lue tuosta linkistä, mitä siitä kerrotaan.

1 Tess.35:2,3 2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.


"Gazan terroristiryhmät laukaisivat maanantaiaamuna noin 55 rakettia ja sinkoa Israelin eteläosia kohti. Ammukset putosivat Eshkolin aluehallinnon yhteisöihin"

Jatkuvaa hyökkäystä Israelia kohtaan. Josta; ainakaan Suomen Media ei puhu mitään. Vasta sen jälkeen jos Israel ampuu takaisin - se mediassa muistetaan ja uutisoidaan. On kyllä mielestäni puolueellista uutisointia. Maailma ajattelee näin, se ei tunne totuutta:
Joh. 14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.1Kor. 2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.1Kor. 1:21
Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,


". EGYPTIN muslimiveljeskunnan ”korkein kaitsija”, hengellinen johtaja sheikki Mohammed Badie kutsui puheessaan torstaina muslimeja aloittamaan pyhä sota Jerusalemin vapauttamiseksi Israelin hallinnon alta.
”Jerusalem on islamilainen – eikä kellään ole oikeutta tehdä mitään sitä koskevia sopimuksia”, hän totesi viikoittaisessa puheessaan seuraajilleen, kuten AFP raportoi.
”Jihad (pyhä sota) on muslimien velvollisuus Jerusalemin palauttamiseksi”, hän selitti lisäten, ettei YK voi sopimuksillaan saada Jerusalemia vapautetuksi."

Jerusalem ei ole islamilainen kaupunki, se on Jumalan lupauksen mukaisesti Israelin ikuinen kaupunki.
2 Moos.12:24 Noudattakaa tätä; se olkoon ikuinen säädös sinulle ja sinun lapsillesi.
12:25 Ja kun te tulette siihen maahan, jonka Herra on teille antava, niinkuin hän on sanonut, niin noudattakaa näitä menoja.
1Moos. 17:8
ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa."

Laillinen oikeus asua.
"RAPORTIN mukaan Israel ei miehittänyt Jordanian miehityksestä vapauttamiaan Juudean ja Samarian alueita, vaan lopetti Jordanien miehityksen alueilla,jotka kansainvälisissä päätöksissä ja dokumenteissa oli määritelty kuuluviksi juutalaisten kansalliseen kotimaahan. Siten juutalaiset voivat rakentaa kaikkialle Juudean ja Samarian alueilla hankittuaan suunnitelmilleen asianmukaisen rakennusluvan."

Katso linkistä koko asiakokonaisuus.

"Kun luotamme Jumalan uskollisuuteen, uskomme, että Hän tarkoittaa, mitä Hän sanoo ja tekee, mitä Hän on luvannut.

Yli 80% Vanhan testamentin profetioista ja lupauksista on jo täyttynyt - kirjaimellisesti."

Jumala on uskollinen, sillä Hän ON liiton Jumala. 1Moos. 15:18 Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka:

Tämä Israelin maa on suurempi kuin mitä tänä päivänä oletetaan olevan. Edellä oleva Raamatun paikka lupaa sen olevan Egyptin virrasta aina Eufratvirtaan saakka.
1Moos. 17:7 Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,

"Eufrat (arabiaksi: الفرات‎: al-Furāt , turkiksi: Fırat, akkadiksi : Purātu, sumeriksi: BU-RA-NU-NU) on noin 2 780 kilometriä pitkä joki, joka virtaa Turkin alueelta Syyrian ja Irakin läpi Persianlahteen. Sen itäpuolella virtaa runsasvetisempi Tigris, jonka kanssa Eufratilla on yhteinen loppujuoksu Shatt al-Arab. Näiden kahden joen mukaan Mesopotamia eli Kaksoisvirtainmaa on saanut nimensä."

Eufrat-virta on siis 2780 km pitkä joki, joka virtaa Turkin, Syyrian ja Irakin läpi Persianlahteen



Hes. 47:9
Ja kaikki elolliset, kaikki, jotka liikkuvat, virkoavat elämään kaikkialla, mihin tämä kaksoisvirta tulee. Ja kaloja on oleva hyvin paljon; sillä kun nämä vedet sinne tulevat ja vesi paranee, niin kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee.



Hesekiel:47
1 Sitten hän vei minut takaisin temppelin ovelle. Ja katso, vettä kumpusi temppelin kynnyksen alta itään päin, sillä temppelin etusivu oli itää kohti. Ja vesi juoksi alas temppelin oikeanpuolisen sivuseinämän alitse, alttarin eteläpuolitse.
2 Sitten hän toi minut ulos pohjoisportin kautta ja kierrätti minut ulkopuolitse ulkoportille, joka antoi itää kohden; ja katso, vesi virtasi oikeanpuoliselta sivuseinämältä päin.
3 Mennessänsä itää kohti mies, mittanuora kädessään, mittasi tuhat kyynärää ja antoi minun käydä veden poikki: vettä oli nilkkoihin asti.
4 Sitten hän mittasi tuhat ja antoi minun käydä veden poikki: vettä oli polviin asti. Sitten hän mittasi tuhat ja antoi minun käydä poikki: vettä oli lanteisiin asti.
5 Sitten hän mittasi tuhat: tuli virta, jonka poikki minä en voinut käydä, sillä vesi nousi uimavedeksi, virraksi, josta ei voinut käydä poikki.
6 Niin hän kysyi minulta: "Oletko nähnyt, ihmislapsi?" ja kuljetti minua ja toi takaisin pitkin virran rantaa.
7 Mutta kun minä tulin takaisin, niin katso: virran rannalla kasvoi hyvin paljon puita molemmilla puolin.
8 Ja hän sanoi minulle: "Nämä vedet juoksevat itäiselle alueelle, virtaavat alas Aromaahan ja tulevat mereen; niiden jouduttua mereen vesi siinä paranee.
9 Ja kaikki elolliset, kaikki, jotka liikkuvat, virkoavat elämään kaikkialla, mihin tämä kaksoisvirta tulee. Ja kaloja on oleva hyvin paljon; sillä kun nämä vedet sinne tulevat ja vesi paranee, niin kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee.
10 Ja kalastajia seisoo sen rannalla. Een-Gedistä Een-Eglaimiin asti se on oleva yhtä verkkoapajaa. Siinä on kaikenlaisia kaloja, aivan kuin suuren meren kaloja, hyvin paljon.
11 Sen rämeet ja lätäköt eivät parane: ne jätetään suolan valtaan.
12 Mutta virran varrella, sen molemmilla rannoilla, kasvaa kaikkinaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lakastu lehdet eivätkä lopu hedelmät: joka kuukausi ne kantavat tuoreet hedelmät, sillä niitten vedet juoksevat pyhäköstä, ja niitten hedelmät ovat ravitsevaiset ja niitten lehdet parantavaiset.
13 Näin sanoo Herra, Herra: Tämä on raja, jonka mukaan teidän on jaettava maa perintöosiksi kahdelletoista Israelin sukukunnalle - Joosef saakoon kaksi osaa -.
14 Ja te saatte siitä perintöosan jokainen kohdaltansa; sillä minä olen kättä kohottaen luvannut antaa sen teidän isillenne, ja niin tämä maa tulee teille perintöosaksi.
15 Tämä on maan pohjoispuolinen raja: Suuresta merestä Hetlonin tietä siihen asti, mistä mennään Sedadiin.
16 Hamat, Beerota, Sibraim, joka on Damaskon alueen ja Hamatin alueen välissä, keskimmäinen Haaser, joka on Hauranin rajalla;
17 ja näin menee raja merestä Hasar-Eenoniin - Damaskon alue jää pohjoiseen ja pohjoiseen myös Hamatin alue. Tämä on pohjoispuoli.
18 Sitten itäpuoli: Hauranin ja Damaskon välistä sekä Gileadin ja Israelin maan välistä, Jordania pitkin. Mitatkaa se rajasta Idänmereen. Tämä on itäpuoli.
19 Sitten eteläpuoli, päivään päin: Taamarista Meriban veteen, joka on Kaadeksessa, Puroon ja Suureen mereen. Tämä on päivänpuoli, etelään päin.
20 Sitten länsipuoli: Suuri meri rajasta sen paikan kohdalle, mistä mennään Hamatiin. Tämä on länsipuoli.
21 Jakakaa tämä maa keskenänne Israelin sukukuntien mukaan.
22 Ja arpokaa se perintöosiksi itsellenne ja muukalaisille, jotka asuvat teidän keskuudessanne ja ovat synnyttäneet lapsia teidän keskuudessanne. Olkoot he teille samanarvoisia kuin maassa syntyneet israelilaiset: he saakoot arvalla perintöosan Israelin sukukuntain keskuudessa teidän kanssanne.
23 Missä sukukunnassa muukalainen asuu, siinä antakaa hänelle perintöosa, sanoo Herra, Herra."

Puhetta Estelle-laivan matkasta
Miten voikaan olla typerää toimintaa jopa suomalaisilta. Jos haluaisi todella auttaa - menisivät viemään syyrialaislle apua - siellä on kärsimystä jo liian kanssa.

Lainaus eräästä artikkelista:

"(T). IDF Reports: NO HUMANITARIAN AID on Estelle Ship.

The IDF has confirmed that the boat which sought to break Israel’s naval blockade on Gaza had no humanitarian aid on board.

The IDF has confirmed that there was no humanitarian aid whatsoever on the Estelle, the boat which sought to break Israel’s naval blockade on Gaza.

Earlier on Saturday, Israeli troops boarded the boat, which was carrying 17 passengers, among them five parliamentarians from Europe and a former Canadian lawmaker. The IDF said the boarding was carried out only after “numerous calls to the passengers onboard” which went unanswered.

After the IDF takeover of the boat, which concluded peacefully, it was taken to the Ashdod airport, where it was inspected by Israeli officials and found to be carrying no humanitarian aid meant for Gazans, as its passengers had claimed.

A Defense Ministry official quoted by Channel 2 News on Saturday night called the participants of the latest Gaza flotilla “provocateurs motivated by hatred of Israel” and said that “their goal is not to provide humanitarian aid, but to discredit the country.” The official clarified that “all kinds of products and goods, except for weapons and other materials that may be used to harm Israeli citizens, are permitted to enter Gaza.”

The IDF also responded to the claim made by the leftist activists on board the Estelle that the Israeli blockade of Gaza violates international law by saying, “This policy was approved in a UN report after the Mavi Marmara incident, and it includes Israel’s right to act at sea to prevent the smuggling of weapons to terrorist organizations, as has already happened in the past.”

Prime Minister Binyamin Netanyahu praised the IDF on Saturday for its interception of the Estelle and said, “Even the people who were on the ship know that there is no humanitarian crisis in Gaza. Their entire objective was to create a provocation and blacken Israel’s name.”

He added, “If human rights were really important to these activists, they would sail to Syria. We will continue to take strong and determined action to defend our borders.”

Photo - The Estelle leaving for Gaza."

Google käännös aiheesta:

"(T). IDF Raportit: NO humanitaarisesta avusta Estelle Ship.


IDF on vahvistanut, että vene, joka pyrki murtamaan Israelin merivoimien saarto Gazan ollut humanitaarista apua aluksella.

IDF on vahvistanut, ettei humanitaarista apua mitenkään Estelle, vene joka pyrki murtamaan Israelin merivoimien saarto Gazan.

Aiemmin lauantaina, Israelin joukot nousivat veneeseen, joka kuljetti 17 matkustajaa, joukossa mahdollisuuden viiden parlamentaarikkojen Euroopasta ja kanadalainen entinen lainsäätäjä. IDF sanoi lennolle tehtiin vasta sen jälkeen, kun "lukuisia puheluita matkustajia laivalla", joka meni vastattu.

Kun IDF haltuunotto veneen, joka totesi rauhallisesti, se vietiin Asdodin lentokentälle, jossa se tarkastetaan Israelin virkamiesten ja todettiin kuljettaa mitään humanitaarista apua tarkoitettu Gazans, sillä sen matkustajat olivat väittäneet.

Puolustusministeriö virkamies lainaama Channel 2 News lauantaina kutsui osallistujat viimeisimmän Gazan laivue "provokaattorit motiivina viha Israelia", ja sanoi, että "heidän tavoite ei ole antaa humanitaarista apua, mutta huonoon maahan." Viralliset selvensi, että "kaikenlaisia ​​tuotteita ja tavaroita, lukuun ottamatta aseita ja muita materiaaleja, joita voidaan käyttää vahingoittaa Israelin kansalaisia, saavat saapua Gazaan."

IDF vastasi myös väitteen vasemmistolainen aktivistit aluksella Estelle että Israelin Gazan saarto rikkoo kansainvälistä lakia sanomalla, "Tämä politiikka hyväksyttiin YK: n raportissa jälkeen Mavi Marmara tapaus, ja se sisältää Israelin oikeutta toimia merellä estää aseiden salakuljetus terroristijärjestöihin, kuten on jo tapahtunut aikaisemmin. "

Pääministeri Netanjahu kehui IDF lauantaina sen kuuntelun Estelle ja sanoi: "Jopa ihmiset, jotka olivat laivalla tietää, että ei ole humanitaarista kriisiä Gazan. Koko Tavoitteena oli luoda provokaatio ja mustata Israelin nimen. "

Hän lisäsi, "Jos ihmisoikeudet olivat todella tärkeitä nämä aktivistit, he purjehtia Syyriaan. Jatkamme ottaa vahvan ja päättäväisen toiminnan puolustaa rajojamme. "

Photo - Estelle lähdössä Gazassa."

Eli laivassa ei ollut edes humanitäärista apua eli pelkkä propakandinen esitys, joka tuki terrorismia Gazassa.



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Raamattua opiskelemaan

Uusi aikakausi on alkanut meidän perheessä, kun yhdessä lähdimme Raamattua opiskelemaan. Vaikka olemmehan me sitä muutenkin tutkineet yhdessä, mutta oikein RBI:n Raamattukoulua.
Raamattukoulu kestää kesäkuun puolelle 2013.
Muutenkin tämä aika on annettu Jumalan johdatettavaksi erityisellä tavalla. Hän on luvannut pitää meistä huolta, kun me ensin etsimme Jumalan valtakunnan asioita.
Matt. 6:33
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.


Matt.6:25-34 25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
27 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
28 Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
29 Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."


Omien muiden sivujen päivitys on nyt jäänyt, kun olen aloittanut tämän nykyisen blogin kirjoittamisen.
Aiheesta pääsee paremmin selville kun katselee näitä linkkejä, jotka laitan tämän kirjoituksen sekaan.

Tutustu sinä myös näihin sivuihin ja ole siunattu kaikessa.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Uudenkuun juhla


Lokakuun hehkua ilmassa!

Matt. 16:2 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa',

Matt.16:1-6 1 Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytäen häntä näyttämään heille merkin taivaasta.
2 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa',
3 ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä.' Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.
4 Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.
5 Kun opetuslapset saapuivat toiselle rannalle, olivat he unhottaneet ottaa leipää mukaansa.
6 Ja Jeesus sanoi heille: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."


Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta! Näinäkin päivinä on monissa seurakunnissa "fariseusten hapatusta".
Otetaan erikoisia käytäntöjä juhliakseen muka Raamatullisesti. mm. Uudenkuun juhla.
Uusi testamentti ei puhu tällaisista juhlista.

Hoos. 5:7 He ovat olleet uskottomat Herralle, sillä he ovat synnyttäneet vieraita lapsia. Nyt uudenkuun juhla syö heidät ja heidän peltonsa.
Hoos. 2:4 Ja hänen lapsiansa minä en armahda, sillä he ovat haureudesta syntyneitä lapsia


Ps. 81:4 Puhaltakaa pasunaa uudenkuun aikana, täyden kuun aikana, meidän juhlapäivämme kunniaksi

"Muinoin oli tapana juhlia sinä päivänä, jolloin kuu tuli jälleen näkyviin. Näin menettelivät varsinkin ne kansat, jotka määrittelivät ajan uuden kuun mukaan."(Iso Raamatun tietosanakirja n.o 7, s.39)4Moos. 28:11 Ja kuukausienne ensimmäisenä päivänä tuokaa polttouhriksi Herralle kaksi mullikkaa, oinas ja seitsemän virheetöntä vuoden vanhaa karitsaa

Silloin ei Jeesus vielä ollut "uhrikaritsa". Eli se oli vanhan testamentin uhripalvelusta.

Katso: Kol.2:15-23 15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.


"Uudenkuun juhla on jäänyt pois kristillisistä seurakunnista"
Paavali julistaa pakanakristityille vapautta näistä, myös uudenkuun juhlasta!(Iso Raamatun tietosanakirja numero 7 sivu 39)


Hoosea 5:8-15 8 Puhaltakaa pasunaan Gibeassa, vaskitorveen Raamassa, nostakaa sotahuuto Beet-Aavenissa. Ovat jo sinun kintereilläsi, Benjamin!
9 Efraim on tuleva autioksi kurituksen päivänä. Israelin heimokuntia vastaan minä ilmoitan, mikä totta on.
10 Juudan ruhtinaat ovat tulleet rajan siirtäjäin kaltaisiksi. Minä vuodatan heidän päällensä vihani niinkuin vedet.
11 Sorrettu on Efraim, loukattu hänen oikeutensa, sillä hän tahtoi vaeltaa ihmiskäskyjen mukaan.
12 Minä olen Efraimille kuin koi ja Juudan heimolle kuin mätä.
13 Mutta kun Efraim näki sairautensa ja Juuda paiseensa, meni Efraim Assuriin, lähetti sanan sotaiselle kuninkaalle; mutta tämä ei voinut teitä parantaa, ei tehdä terveeksi teidän paisettanne.
14 Sillä minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan heimolle kuin nuori jalopeura: minä, minä raatelen, menen ja kannan pois, eikä pelastajaa ole.
15 Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät.


Aam. 8:5 sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pienentää eefa-mitan ja suurentaa painon ja pettää väärällä vaa'alla,

5Moos. 25:13 Älä pidä kukkarossasi kahdenlaisia punnuksia, suurempia ja pienempiä.


Uudenkuun juhla oli juutalaisille, ei pakana kristityille.


tiistai 2. lokakuuta 2012

Ano kansakuntia!


Ps. 2:8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
Näin me teemme, me anotaan kansakunnat Jeesukselle!

Toisena aiheena alkoholi seurakunnassa:


Jo on aika seurakunnan herätä puhumaan totuutta! ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta” (Room. 12).
Tästä linkistä saat mainion opetuksen siitä mitä Raamattu puhuu alkoholista ja viinistä yleensä. Sanotaan usein puolusteluina, että joihan Jeesuskin viiniä. Tai että Paavali käski Timoteusta juomaan viiniä vatsavaivoihin.
Kaikista näistä asioista saat selvää, kun luet tämän aiheesta kirjoitetun tekstin kokonaisuudessaan.

Pastori Mark Spitsbergen


"Jumalan ihmiset on kutsuttu olemaan raittiitta eikä päihtyneitä. Me olemme valon lapsia ja päivän lapsia. Jos me olemme päihdyksissä alkoholista, niin assosiaation perusteella olemme yön ja pimeyden lapsia. Raittius on eräs tapa kommunikoida että me vaellamme valkeudessa ja Jumalan Sanan totuudessa, emmekä ole sokeita ja petoksessa alkoholin päihdyttämien tavoin. Raittiit Jumalan ihmiset ovat Pyhän Hengen kontrollin alla, kun taas jumalattomat ovat päihtyneitä ja pahojen henkien kontrollin alla."

Siunausta ja voimaa elämääsi!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Uskossa eteenpäin

Room. 4:20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
Room. 5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.


Olemme astuneet täydellisesti uskon varaan. Annamme kaiken kunnian Hänelle, joka kaiken näkee ja vaikuttaa.
Uskossa katseen nostamme - uskossa ojentaudumme - ...
Näin laitamme kaiken toivomme ja uskomme Häneen - Jumalaan ja Isään Jeesuksen nimessä.

Sunnuntaina sattui tapaus - olimme junassa matkalla Espooseen. Vastapäisessä penkissä istui mies, joka kysyi oletteko kirkkoon menossa? Siihen saimme vastata kyllä olemme, River Helsinki seurakuntaan ja annoimme käyntikortin. Siitä kehkeytyi keskustelu ja mihin me uskomme. Saimme todistaa luontevasti uskostamme. Toinenkin mieshenkilö sai samalla todistuksen. Vaikka hän ei osallistunut varsinaisesti keskustelun kulkuun.

Tänään istuessamme S-Pankin odotushuoneessa Tikkurilassa ja viereen istuutui naishenkilö. Hyräilin hiljaa laulua: Uskossa vastaanotamme - uskossa ojentaudumme...
Nainen katsoi ja alkoi puhua: Älä lopeta laulua kuulostaa hyvältä, ja siitä alkoi taas keskustelu Jeesuksesta...

Näin me voimme olla siunaus, liikkuessamme jokapäiväisillä asioilla. Ei edes tarvitse itse alkaa puhua - vaan ihmiset alkavat itse keskustella.
Rukoukseni onkin, että saisin olla Hänen (Jeesuksen) käytössä kaikkialla missä liikunkin.

Näin me uskossa ojentaudumme Jumalaan Kaikkivaltiaaseen, joka antaa voiman kulkea tätä matkaa.

Ole siunattu lukiessasi ja rohkaistu itsekin olemaan elävinä kivinä tämän ajan keskellä. Jumalalla on suuremmoinen suunnitelma myös sinun kohdallasi.

Onko kukaan kertonut sinulle, että Jumala rakastaa sinua ja että Hänellä on suunnitelma elämääsi?
Jos kuolisit nyt, niin tiedätkö varmasti meneväsi taivaaseen?
Kerron sinulle mitä Raamatussa tästä sanotaan. Siellä sanotaan, että: Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, ja että synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Raamattu sanoo myös, että jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu.


…, Jos haluat vastaanottaa sen lahjan, joka Jumalalla on sinulle tänään, niin sano tämä rukous ääneen: JEESUS TULE SYDÄMEENI. ANNA SYNTINI ANTEEKSI. KIITOS, ETTÄ KUOLIT PUOLESTANI. USKON, ETTÄ NOUSIT YLÖS KUOLLEISTA JA ETTÄ TULET JÄLLEEN TAKAISIN MINUA VARTEN. TÄYTÄ MINUT PYHÄLLÄ HENGELLÄ. ANNA MINULLE HÄTÄ SIELUISTA. JA NÄLKÄ SINUN ASIOITASI KOHTAAN. OLEN NYT PELASTUNUT, OLEN UUDESTISYNTYNYT, OLEN SAANUT SYNTINI ANTEEKSI JA MATKALLA TAIVAASEEN, KOSKA JEESUS ASUU SYDÄMESSÄNI. KIITOS JEESUS!

Kun pyysit Jeesusta sydämeesi ja antamaan sinulle anteeksi, Hän kuuli sinua ja teki sen. Jumalan palvelijana julistan kaikki sinun syntisi anteeksi annetuksi. Muista aina kääntyä Jumalan puoleen eikä pois Hänestä, sillä Hän rakastaa sinua ja Hänellä on hyvä suunnitelma elämällesi.