Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

perjantai 31. elokuuta 2012

Uskon puolesta

Suosittelen lukemaan seuraavan kirjoituksen Todd Bentleystä
Hän on vierailulla Suomessa viikonloppuna, en aio osallistua hänen kokouksiinsa - enkä suosittele toisille.

Yliluonnollinen elämä

Room.1:1-12
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
6 joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
8 Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,
10 aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne.
11 Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,
12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.


Paavali oli valittu ase pakanoiden keskellä.
Ap.t. 9:15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.

Gal. 2:16
mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.


Ef. 2:8
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -


1Tim. 1:19
säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.




Siunausta sinulle viikonloppuun!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Metsäöljypuu ja jalo öljypuu

Room. 11:24-36
24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.


Me , pakanoista (metsäöljypuu) uskoon tulleet olemme oksastettu jaloon öljypuuhun Jeesuksessa Kristuksessa. Kun Juutalaiset tulevat uskoon - tulevat oksastetuiksi omaan öljypuuhun Jeesuksessa Kristuksessa. Room.11:24

Ps. 36:6,7 6 Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.
7 Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niinkuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra


Ihmeelliset ovat Jumalan aivoitukset, niistä me saamme tutkia Raamatusta - Jumalan Sanasta.
Pakanain apostoli Paavali, vei sanoman muille, ei juutalaisille. Room.11:13
Jes. 55:5
Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.


Room. 9:30
Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;


Room.11:11-13
11 Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
12 Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!
13 Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,


Meidän ei ole lupa ylpeillä
Room.11:17,18
17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.


Juuri kannattaa meitä

Joh. 4:22-24
22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.
23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."




tiistai 28. elokuuta 2012

Mielimusiikkia







Katsoja palautetta

Ihmettelen millaisilta sivuilta tänne tullaan katsomaan tätä minun blogiani. No, jospa kuitenkin saisin välitettyä Jumalan rakkauden kosketuksen jokaiselle.
Liikenteen lähdeluettelosta löytyy jos jonkinlaista sivustoa.

Ps. 127:1 Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.

1Kor. 3:7, 10-15, 18,19 7 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.
10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi
18 Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.
19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";


Tarkoitukseni on, että jokainen saa täältä siementä omaan elämäänsä. Haluan kylvää jokaisen sydämeen sitä mitä itse olen saanut.Room. 13:14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.

1Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

2Kor. 13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

Fil. 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

1Kor. 8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

Ilm. 5:13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

1Joh. 2:1-6 1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi


Ole siunattu lukija ja vaella Herran kanssa totisella sydämellä, Kristuksessa Jeesuksessa!


Hyvät uutiset:

Siunataan Israelia:

sunnuntai 26. elokuuta 2012

River Helsinki

River Helsinki raitis, Pyhän Hengen seurakunta.
Luuk. 3:5 Kaikki laaksot täytettäköön, ja kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, ja mutkat tulkoot suoriksi ja koleikot tasaisiksi teiksi.
Jes. 55:12 Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
Evankeliumin sanoma julistetaan tuoreesti ja Raamatullisesti. Pastoreina Tomi ja Reetta Lehto

Joh. 12:26 Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.
Joh. 14:3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
Joh. 17:24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.

1Tess. 1:10 ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
1Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.


Haluamme olla jo nyt yhdessä ja kokea Pyhän Hengen virvoittavaa ja vahvistavaa voimaa!
Haluamme olla työyhteydessä niiden kanssa, jotka aidosti ja totisella sydämellä haluavat seurata Jeesusta. Nämä nuoret ovat aidosti lähteneet liikkeelle tuoreen sanoman kanssa. Haluamme tukea heitä tämän sanoman viemisessä eteenpäin. Herätys on nyt, se on tullut ja on täyttä totta - ihmiset janoavat kuulla evankeliumin sanomaa.

Siunausta viikkoosi ja tule sinäkin kokemaan, joko paikan päälle tai live-lähetyksen kautta netissä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Jumala on pitkämielinen ja armahtavainen

2Piet. 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
1Tim. 2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.


Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja saisivat kokea pelastumisen. Sen tähden meidän on julistettava veren evankeliumia. Vietävä sanomaa Jeesuksesta kaikkialle,- aitovierille asti. Luuk. 14:23 Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;

Monet ihmiset odottavat, että Jeesus tulisi jo noutamaan omansa. Mutta ei Herra viivyttele tuloaan - vaan hän on armollinen ja pitkämielinen ihmisiä kohtaan, että jokainen voisi pelastua. Että jokainen ihminen saisi kuulla Jeesuksen pelastavasta voimasta. Ap.t. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Ap.t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."


Olen lukenut kirjaa, jonka löysin kirjastosta: Harmagedon Pekka Sartola (2002). Mielenkiintoinen kirja tulevasta tapahtumasta. Kannattaa etsiä käsiin ja lukea tämä kirja. Lainaus takakannesta: "Olemmeko nyt kulkemassa huimaa vauhtia kohti niitä tapahtumia joihin Raamatussa viitataan ja joiden päätepisteessä on paikka Jisreelin tasangon laidalla nimeltään Megiddo - Megiddon kukkula?" "Israel aikojen merkkinä."

Kaikki tapahtumat kulkevat omaa rataansa ja aikaansa. Jeesuksen paluusta ei tiedä kukaan muu kuin Isä yksin. Näin sanoo myös Jumalan sana: Matt. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Ap.t. 1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,

Mutta mitä meidän tulee tietää? Se, että olisimme valmiita, tulipa Jeesus minä hetkenä tahansa.
1Tess. 5:2-8 2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
4 Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
5 sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.
7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat.
8 Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.


Kaiken tämän ajan keskellä, meillä on toivo - toivo pelastuksesta! Ja vielä kun on aikaa - olkaamme sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita. Jaakobin kirje:
1:22.


Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Matt. 7:24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
1Joh. 3:7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas


Sana sanoo:
Fil. 4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Ja vielä:
Joh. 14:27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Siunausta jokaiselle lukijalleni! Rukoilen myös, että jokainen saisi kokea pelastumisen Jeesuksessa Kristuksessa.

Jumalan iankaikkisen elämän lahja on sinua varten tänään.
Voit hyväksyä sen rukoilemalla näin:

Jeesus tule sydämeeni Pelastajakseni, Herrakseni ja Parantajakseni.
Pyydän anteeksi kaikkia syntejäni.
Pese minut puhtaaksi verelläsi.
Vapauta minut kaikesta pahasta.
Kiitos, että kuolit puolestani ristillä.
Uskon, että nousit kuolleista
ja tulet vielä takaisin noutamaan omasi.
Ja täytä minut Pyhällä Hengelläsi

Kun rukoilit tämän rukouksen:
Olet uskossa, olet pelastunut, etsi seurakunta, jossa voit saada lisää opetusta.
Lue evankeliumeja Raamatusta, ole siunattu!



sunnuntai 19. elokuuta 2012

Jumala ensin

Tämäkin viikko on aloitettu sillä tavalla, että ensin on annettu aikaa Jumalalle. Kävimme River Helsingin kokouksessa Espoon Leppävaarassa Clo Hotelli Sellossa, kuulemassa Jumalan Sanan todellisuutta.
Usko tulee kuulemisesta... Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Room. 10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.5Moos. 30:14 Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää.
Kristuksen Sana julistettuna, niin kuin se on kirjoitettu, vaikuttaa sydämissämme myös tulevalla viikolla. Sekä antamalla uskon vaikuttaa tekoihin asti, silloin sillä Sanalla on voimakas vaikutus kaikessa mitä teemme ja olemme.



Viljavainiot ovat jo vaalenneet leikattavaksi.
On aika julistaa sanomaa Jeesuksen pelastavasta voimasta!


Tämä päivä alkoi vaihteeksi pilvisenä ja sateisena, silti lämpötila ei vielä ole laskenut kovin paljon, + 20 on ihan mukavan lämmintä, vaikka sataakin vettä.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Elämän valinnat

Ps. 23:4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.

On erittäin tärkeää oikeat elämän valinnat. Jo lapsuudessa tai nuoruudessa tehdyt kaverivalinnat voivat vaikuttaa elämän suuntaan. Joutuessa/ajautuessa väärään kaveripiiriin se voi viedä monenlaisiin elämää hajottaviin tekoihin.

Tänään käydessämme ystävää hakemassa juna-asemalta, satuimme yhden elämäntilanteen todistajiksi. Eräs henkilö oli joutunut kaveripiirin satuttamaksi. Aikomuksena hukuttaa tämä henkilö, mutta onneksi he olivat epäonnistuneet yrityksessään. Vaatteet oli likomärät, ruhjeita päässä ja selässä, mutta pelastui jotenkin tilanteesta ja saaden apua. Tämä henkilö pyysi kutsumaan poliisit paikalle, että voivat saattaa ko. kaveripiirin vastuuseen teoistaan.

Kerrottuamme hänelle, että Jeesus voi auttaa pelastamaan tällaisista tilanteista, hän sanoi kyllä minä tiedän ne jutut. Mutta kuitenkin tässä tilanteessa, hän ei ollut vielä valmis kohtaamaan Pelastajaa.

Toiseksi tuli selväksi se, ihmisten välinpitämättömyys auttaa tällaisia henkilöitä. Hän kertoi pyytäneensä usealta apua, mutta turhin tuloksin.

No, poliisit tuli paikalle ja tämän ko. henkilön asia alkoi rullata eteenpäin.
Mutta henkilökohtainen Jumalasuhde ei vielä saanut vastakaikua. Mutta mikä on varmaa - hän voi tilanteen tullessa, huutaa avuksi Jeesusta pelastajakseen. Ja uskon, että silloin Jeesus tulee hänen Herrakseen ja Vapahtajakseen /Pelastajakseen.

Uskovallakin tulee aikoja ja hetkiä, jolloin voi tulla näitä pimeitä laaksoja, mutta hän tietää: En pelkää, sillä Hän, Jeesus on turvani ja Pelastajani. Ps. 23:4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.

On siis tärkeää, millaisissa joukoissa me vaellamme. Vaellammeko maailmassa vai pelastettuina maailmasta. Vaikka elämmekin maailmassa, emme elä maailman ihmisten tavoin. Joh. 17:15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. 2Tess. 3:3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta. .

Paha ei siten enää vallitse meitä, me joudumme elämään tässä maailmassa. Mutta Jumala varjelee meitä pahasta. 1Kor. 10:13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Joh. 15:17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.

torstai 9. elokuuta 2012

Jerusalem on Israelin pääkaupunki


Uutisointi Israelista on epäoikeudenmukaista - sanotaan muka, Tell Avivin olevan pääkaupunki. Myös Suomen Yle:n uutisointi on ala-arvoista. Koroitetaan Palestiinalaisia - mutta alennetaan Israelilaisia - tarkoituksella? Palestiinalaisilla on oma maa Jordan! Ja Jordanian pääkaupunki on: Amman

Sattui silmään Patmosblogin Pasi Turusen kirjoitus. Jossa myös ihmetellään Ylen uutisointia.
Suurlähetystöt kauttaaltaan ovat Tell Avivissa, vaikka normaalisti ne ovat pääkaupungissa. Ainoastaan kristillinen suurlähetystö sijaitsee Jerusalemissa, Israelin pääkaupungissa.

TV7:n ohjelmassa Elävä yhteys Israelin ja maailman kansojen kohtalot Jumalan suunnitelmissa
Juha Ketolan vieraana ohjelmassa tohtori Ulla Järvilehto.


Sakarja 12:1-3
1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

Sak. 12:6
Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.



Kaunis, kesäinen päivä tänään ja jatkuu säätietojen mukaan vaihtelevana.

Mutta Jumalan aikataulu on kaikessa suunnitelmassaan ajallaan, Jeesus tulee pian! Ja sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan muu kuin Isä.
Matt. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
1Tess. 5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
Ap.t. 1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut


Mutta se, mikä meidän tulee tietää on, että olemme valmiita Herran tulemiseen - tulipa päivällä tai yöllä. Tai jos hetki koittaa, milloin vain - kun kuolema saapuu - ollaan valmiita lähtöön.

Matt.24:40-44 40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.


1Tess. 1:10
ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.

1Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Ilm. 19:9
Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat."

maanantai 6. elokuuta 2012

Kohottakaa riemuhuuto Herralle!

Psalmi 100
1 Kiitosuhri-virsi. Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.
2 Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
4 Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
5 Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen


Jumala on hyvä! Hän johdattaa meitä uskollisesti, vaikka me olemme joskus uppiniskaisiakin. Herra kutsuu meitä verilähteelle, jossa saadaan armosta taas peseytyä puhtaaksi Jeesuksen veressä. Hänen armonsa on mahtavaa! Ja taas olemme puhtaat jatkamaan matkaa Iskän kanssa!

Jumalan armo ei ole sitä, että me syntiä tehneinä kuljemme vaan eteenpäin ja luulemme armon peittävän kaiken, vaan armo on sitä, että saadaan tunnustaa syntimme ja puhdistautua ja taas jatkaa matkaa!

Gal. 1:3-7 3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
Gal. 5:8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
1Tim. 1:6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,

Gal. 1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.

1Joh. 1:7-10 7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.


Rakkaat veljet ja sisaret, tutkitaan sydäntämme ja mennään verilähteelle puhdistumaan! Sillä armo on ylenpalttinen.

Kol.1:3-6 3 Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
4 sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan;
5 me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa,
6 joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa,
samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,


Siunattua viikkoa sinulle, Herran armo olkoon kanssasi!