Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Esimerkillinen usko

”Paavali, Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!

Tessalonikalaisten esimerkillinen usko!

Me kiitämme Jumalaa aina teistä kaikista, kun muistamme teitä rukouksissamme. Jumalamme ja Isämme edessä me lakkaamatta muistelemme teidän työtänne uskossa, vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyyttänne toivossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Me tiedämme, te Jumalalle rakkaat veljet, kuinka hän on teidät valinnut, sillä meidän evankeliumimme ei tullut luoksenne ainoastaan sanoina vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella. Tehän tiedätte, millaisia me olimme teidän keskuudessanne, teidän hyväksenne.

Teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuren ahdingon keskellä otitte sanan vastaan iloiten Pyhässä Hengessä, niin että teistä on tullut esikuva kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville.

Teidän keskuudestanne on Herran sana kaikunut, ei ainoastaan Makedoniaan ja Akhaiaan, vaan kaikkialle on teidän uskonne Jumalaan levinnyt. Meidän ei tarvitse puhua siitä mitään, sillä kaikki kertovat, millainen meidän tulomme teidän luoksenne oli ja miten te käännyitte epäjumalista Jumalan puoleen palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.”
‭‭1. kirje tessalonikalaisille‬ ‭1‬:‭1‬-‭10‬ ‭FINRK‬‬

Tessalonikalaisten uskoontulo on ollut voimallinen, sillä Paavalin julistama evankeliumi on ollut voiman osoittamista eikä ainoastaan omaa kokemusta. Jumala on ilmestynyt Paavalin julistaessa Pyhän Hengen voimassa.
Ja on siten saanut aikaan muutoksen Tessalonikalaisten ihmisten elämässä.

He ovat kääntyneet pois entisen elämän kahleista ja päässeet vapauteen Kristuksessa.
Heistä tuli siten Jeesuksen seuraajia ja Jumalan sanan toteuttajia rakkaudessa.
Vaikka he olivat olleet ahdingossa, he silti ottivat vastaan evankeliumin ilosanoman iloiten vastaan.
Ja siten heistä tuli esikuva kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville.

Heidän uskoontulostaan on sitten kerrottu kaikkialla maakunnissa.
Pyhä Henki on siis saanut vallata heidän sydämensä totaalisesti, vaikeuksienkin keskellä.

Kun ihminen kääntyy epäjumalista palvelemaan elävää Jumalaa, on se suuri muutos!
Se näkyy ja kuuluu kaikkialle ihmisten pariin.

Jaan tässä vanhan ystäväni Marko Selkomaan blogin Siinä on vähän samankaltaista, ainakin se, että miten seurakunnan tulisi ilmetä asuinympäristössä, jossa elämme.

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

tiistai 19. syyskuuta 2023

Kristityn vaellus



FIL.2:1-5, 7,6,12 j, 13,

Uskovan tehtävä seurakunnassa ja elämässä yleensä.

Tulla Kristuksen kaltaiseksi, niin kuin hänkin nöyryytti itsensä ja tuli ihmisten kaltaiseksi ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen.

Kristuksella oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen. Ahkeroikaa peläten ja vavisten oman pelastuksenne hyväksi.

Sillä Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

Eikö ole mahtavaa? Jumala itse vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä kun rukoillen kuljemme tätä elämän matkaa täällä ajassa! Uskovan vaellus on rikasta, kun rukoilee johdatusta elämään.

Sillä uskoessamme Jeesukseen Kristukseen pelastajana ja vapauttajana sekä parantajana olemme suojassa tämän maailman murheista.

Sillä Jeesus sanoo: Rauhan minä jätän teille, minun rauhani. En minä anna teille niin kuin maailma antaa, älköön teidän sydämenne olko murheellinen älkääkä peljätkö!

Kristus kallio kestää ja siinä on turvallista olla.
Hän antaa voiman elää tätä uskovan elämää.

Tämä Evankeliumin sanoma on julistettava kaikille kansoille tiettäväksi, on Jumala joka haluaa pelastaa kaikki ihmiset, ettei yksikään joutuisi kadotukseen (helvettiin, joka on perustettu langenneille enkeleille).

Vielä tänä päivänä on pelastuksen päivä! Tule Jeesuksen luo, anna pelastaa itsesi.

Jeesus tulee pian hakemaan omansa tuuliin ja pilviin. Sitä odotamme ja odottaessamme haluamme julistaa tätä sanomaa, jossa on Jumalan voima!

Jumala haluaa meidän olevan eläviä kiviä Kristuksessa.

Siunausta sinun päivääsi!

maanantai 18. syyskuuta 2023

Jeesus tulee pian noutamaan omansa

Kristus itse laskeutuu taivaasta ottamaan meidät vastaan itseensä! Hän tulee silmänräpäyksessä Jumalan trumpettihuudon kanssa. Meitä ei nähdä nousevan; vauhdikasta tulee. Tämä on paljon erilaista kuin silloin, kun hän tulee ratsastamaan hevosella tuomitsemaan maailmaa.

Tilaa YouTube-kanavamme: https://buff.ly/36cDNpo
Ennakkotilaa Amirin uusi kirja "Ulkona pohjoisesta": https://outofthefarnorth.com
Seuraa meitä somessa:
Instagram: https://www.instagram.com/beholdisrael/
Facebook: https://www.facebook.com/beholdisrael/
Sähke: https://t.me/beholdisraelchannel
Vieraile verkkosivuillamme: https://beholdisrael.org
Raamatun julkinen lukeminen: http://beholdprs.org
DVD:t ja digitaaliset lataukset: https://shop.beholdisrael.org
Viimeisimmät Lähi-idän uutiset: https://beholdisrael.org/news/
Raamatun opetuksia: https://beholdisrael.org/watch-and-listen/bible-teachings/
Artikkelit: https://beholdisrael.org/articles/
Opetusta ympäri maailmaa: https://beholdisrael.org/teaching-around-the-world/
Raamattuelämyskierrokset: https://beholdisrael.org/bible-experience-tours/

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Venäjän sota Ukrainaan!

Tämän kartan julkaiseminen on Venäjällä kielletty!
Eli jaan sen nyt täällä, että myös Venäläiset näkevät sen.

Venäjä on sotinut Ukrainaa vastaan jo yli puolitoista vuotta. Helmikuusta 2022 lähtien.
Tehnyt valtavaa tuhoa siviilejä vastaan...

perjantai 8. syyskuuta 2023

Juutalaiset ja pakanat

”Hän on meidän rauhamme. Hän teki nuo molemmat ihmisryhmät yhdeksi ja purki niitä erottavan vihollisuuden muurin,
kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen. Näin hän teki, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi ja niin tekisi rauhan
ja jotta hän yhdessä ruumiissa ristillä sovittaisi nuo molemmat Jumalan kanssa ja niin omassa itsessään tekisi lopun vihollisuudesta.
Hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä.
Hänen kauttaan on meillä molemmilla pääsy yhdessä ja samassa Hengessä Isän luo.
Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä,
apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus.
Hänessä koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.
Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä.”
‭‭Kirje efesolaisille‬ ‭2‬:‭14‬-‭22‬ ‭FINRK‬‬

Jumalan suunnitelma oli jo aikojen alussa yhdistää juutalaiset ja pakanat yhdeksi kansaksi.
Miten se olisi mahdollista? Juuri siten, että uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, heistä tulee yksi kansa.

Aluksi juutalaille tuli liitto ympärileikkauksen kautta,( katso Aabraham)
Mutta tullakseen yhdeksi kansaksi pakanoiden kanssa heidänkin tulee uskoa Jeesukseen Kristukseen Herrana ja pelastajana ja syntien sovittajana, kuten myös pakanoiden tulee uskoa ja uskossa vastaanottaa Jeesus Kristus elämänsä Herrajasi ja Pelastajaksi, silloin näistä juutalaisista ja pakanoista on tuleva yksi kansa. Jumalan kansa, hänen perheväkeään.

Ef.2:18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
2:19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
2:21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

Ef. 2:14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden

Näin juutalaisista ja pakanoista tulee siis yksi kansa, Jumalan perheväkeä eli Jumalan kansaa.

Ja tämä ei tapahdu lihan ympärileikkauksella,- vaan sydämen ympärileikkauksella.

Ef.2:11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
2:12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
2:13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä

Ef.2:19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä
2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,

Tämä kaikki on Jumalan armoa ihmiskuntaa kohtaan, joista tuli synnin alaisia Adamin ja Eevan lankeemuksen kautta.
Mutta nyt Jeeuksessa Kristuksessa syntiemme Sovittajana uskon kautta pääsemme Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan Jumalan perheväestä, jossa vallitsee rauha ja rakkaus.

Ef.2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
2:6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
2:7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

torstai 7. syyskuuta 2023

Jumalan lapsi


EF.1:3-8

Jumala jo ennalta määräsi kaikille niille, jotka uskossa ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi sekä Pelastajaksi kutsutaan Jumalan lapsiksi.
Armonsa kirkkauden ylistykseksi!

Tämän armon hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, (Jeesuksessa), jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.

Mahtavaa, olemme Jumalan lapsia ja perillisiä hänen kirkkautensa ylistykseksi!

Ihmiset, jotka eivät ole vastaanottaneet Jeesusta sydämeensä jäävät paitsi tästä ihanasta lupauksesta.
Eli eivät ole uudestisyntyneet.

Ja näin ollen ovat tuomion alaisia, vailla Jumalan tarjoamia lupauksia.
Mutta tänäkin päivänä, jos otat Jeesuksen vastaan syntiesi sovittajana, saat armon uudestisyntyä ja tulla Jumalan lapseksi.
Sillä Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.
Uskon kautta kaikki tämä on mahdollista.

Raamattu sanookin: Jeesus on ainoa tie Jumalan luo, sillä ilman Jeesuksen sovitusta ei ole iankaikkisesti elämää!
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, joka on Jeesus Kristus.

Joh. 1:1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan luona.
1:3 Kaikki on syntynyt hänen kauttaan, ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

Ota uskossa vastaan tämä sana!

Jumala siunatkoon sinua ja antakoon voimaa tehdä ratkaisu ja ottaa Jeesus Kristus elämäsi Herraksi ja syntiesi Sovittajaksi!
Elämme viimeisiä aikoja sillä tämän maailman ruhtinas villitsee ihmisiä elämään synnissä. Saamaan lyhytaikaista nautintoa. Ja haluaa ihmisten pysyvän ilman Jumalan armoa, joka on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.

Mutta valinta on yksin sinulla.

Jokainen ihminen valitsee itse miten elää tämän elämän täällä ajassa ja vain tänä päivänä on mahdollista vastata Jumalan kutsuun.
Kun sanotaan tänä päivänä, jos sinä kuulet sydämessäsi teen parannuksen ja otan vastaan Jumalan armon Jeesuksen Kristuksen syntiesi Sovittajan, pääsen Jumalan lapseksi.

lauantai 2. syyskuuta 2023

Herätyksestä nyt!

perjantai 1. syyskuuta 2023