Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Pride asiaa, mikä valtaa maailmaa, ei ainoastaan Suomea!


2 Piet.2:4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.
2:5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
2:7 Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi;
2:8 sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.
2:9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
2:10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
2:11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
2:12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,
2:13 saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; he ovat tahra- ja häpeäpilkkuja; he herkuttelevat petoksissaan, kemuillessaan teidän kanssanne;
2:14 heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.
2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
2:16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
2:17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
2:18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,
2:19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
2:20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
2:21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
2:22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."


Tässä hyvät perustelut teille, jotka hyväksytte nämä pride asiat! Mistä tässä kaikessa on kysymys, juuri tämä saastaisuuden levittäminen tuhoaa ihmiskuntaa!

Tulee vielä tuomiot koko maailmaa kohtaan, vain vanhurskaat pelastuvat niinkuin Loot aikoinaan.

2 Piet.2:7 Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi;
2:8 sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.
2:9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta,


"2. Pietarin kirje 2:4-22!

Ajatellaanko, ettei meidän kristityiksi itseämme kutsuvien tarvitse välittää siitä mitä maailmassa tapahtuu. Vaikenemmeko "hurskaasti", vai tuommeko esiin sen, mitä Jumalan sana sanoo, huolimatta seurauksista ja siitä loan heitosta mitä tästä seuraa. Olemmeko "mukavia" uskovia luullen enemmistön mielipiteeseen mukautumalla voittavamme ihmisten suosion ja siten ehkä Jumalalle.

Tämä Raamatun paikka sopii juurikin näihin päiviin. Samoin Nooa sai lokaa ja pilkkaa arkkia rakentaessaan, mutta vedenpaisumus tuli. Ja lopunpäiviähän verrataan Nooan päiviin.

Jumalan luonteeseen kuuluu rakkaus, mutta ei synti ja Hän tekee kaikkensa pelastaakseen jokaisen ihmisen. Ja vaikka hän katuikin tuhoa, joka aiheutui hukuttaessaan koko ihmiskunnan, lukuunottamatta Nooan perhettä, niin tuo sateenkaari, joka silloin asetettiin ikäänkuin vanhurskauden merkiksi, ei suojele Jumalan vihalta "sateenkaariväkeäkään", vaan se merkki on risti, Jeesuksen Kristuksen sovitus työ ja veri, sekä parannuksen teko.

Emme voi vaieta, koska muuta nimeä ei ole annettu."
(Vaimoni ajatuksia asiasta)


Mutta meidänkin tulee valvoa vaellustamme!

Matt. 24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
24:43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
24:44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
24:45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
24:46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!


5Moos. 5:33 vaan vaeltakaa aina sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, käski teidän vaeltaa, että eläisitte, menestyisitte ja elinpäivänne olisivat pitkät siinä maassa, jonka otatte omaksenne."

Jes. 35:8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.

Ap.t. 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
24:15 ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.
24:16 Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.


Nyt ei ole aikaa enää kiistellä opeista - vaan uskovien on ryhdistäydyttävä ja riennettävä olemaan yhtä. Siihen suuntaan ollaan myös täällä Suomenmaassa onneksi jo menossa. On rakentumassa uutta yhteyttä. Yksi sydän- tapahtumien muodossa.

Yksi Sydän – Seurakunnat yhdessä - Tapahtumapäivä lauantaina 30.6. klo 14-21
Paikka: Risteyspaikka, Paloheinäntie 9, Helsinki


Nyt tapahtuu uutta, kun seurakunnat yhdestä sydämestä etsivät Herraa yhdessä. Toukokuussa ollut kokoontuminen oli ensimmäinen askel syvempään yhteyteen ja kirkkauden ilmestymiseen, kun 18 seurakunnasta oltiin yhdessä Jumalan läsnäolossa. Päivä oli menestys!

Seuraava askel Jumalan kirkkauden ilmestymiseen yhdessä on kesäkuun lopulla lauantaina 30.6. klo 14-21 Risteyspaikassa, os. Paloheinäntie 9.

Tule sinäkin mukaan!

Fil. 2:1 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2:2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
2:3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
2:4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Aito avioliitto

Aito oikea avioliitto

Taas meille yritetään tuputtaa muka tasa-arvoa, jota monet yrityksetkin mainostaa pride mainoksillaan. Jumala loi taivaan ja maan sekä kaikki eläimet, ihmiset - kaiken.
Jumala laittoi sateenkaaren merkiksi, ettei enää tuhoaisi vedenpaisumuksella ihmiskuntaa. Koska sen ajan ihmiset syyllistyivät juuri tähän mitä tämän ajan pridekulkueissa mainostetaan ja suvaitaan.
Myös he ovat varastaneet sateenkaaresta värejä aikoen turmella Raamatun arvovaltaa.
Samalla he turmelevat Raamatun arvovaltaa hyväksyen miehen ja miehen tai naisen ja naisen avioliiton.
Kaiken tämän takana on vain Raamatun arvovallan murentaminen ja sen takana on vaikuttamassa itse Saatana. Joka oli alussa Taivaassa ylistämässä Lusifer lankesi eli ylpistyi ja joutui ajetuksi pois taivaasta.
Nyt se villitsee taas ihmisiä saaden heidät tuhoon.

1 Moos.6:5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6:6 niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
6:7 Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."

1Moos. 9:11
Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele."

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Israel - Uutisia

Tv7 Jerusalemin uutiset 23.6.2018

Konservatiiviset uutiset aiheena Jerusalemin tilanne 22.6.2018
"Erikoisraportissa käsittelemme Israelia ja sitä, miten suomalainen koululaitos ja media käsittelevät sitä. Ovatko Israeliin kohdistuneet syytökset perusteltuja?
Israelilla on vaatimattomasta koostaan huolimatta merkittävä rooli maailmanpolitiikan näyttämöllä. Maan poliittista ja uskonnollista merkittävyyttä on vaikea ylikorostaa. Tämän takia maa on jatkuvan propagandasodan kohteena puolesta ja vastaan. Keskitymme erikoisraportissamme Israeliin ja siitä esitettyihin väitteisiin.

Konservatiiviset uutiset
Rami Ojareksen toimittama viikoittainen uutisohjelma yhteistyössä Oikean Median kanssa.
Monet kristityt ja muut perinteisten arvojen kannattajat ovat sitä mieltä, että valtamedia on etääntynyt tosiasioiden puolueettomasta raportoinnista. TV7:n Konservatiiviset uutiset tuovat esiin valtamedian vaikenemia tosiasioita ja näkökulmia."



"HUOM: Youtube poisti tämän Israel erikoisraportin ensin vedoten tekijänoikeuksiin ja sen jälkeen asetti 18 vuoden ikärajan videolle, ilmoittamatta mikä tai mitkä kohdat videossa vaatisivat 18 vuoden ikärajaa. Kyse on jälleen sensuurista. Katso video ja arvioi itse mikä siinä on sellaista, mihin katsojalta vaaditaan 18 vuoden ikä."

Youtube toimii siis mielivaltaisena sensuurina totuutta vastaan, se on minun mielipide. Tässä näytettiin totuudenmukaisena kaikki mitä Israelissa tai Palestiinassa tapahtuu.
Mutta sensuuri iskeekin juuri totuuteen, koska näistä asioista Valtamedia puhuu aina valheellisesti.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Sunnuntain kokous Cityllä 17.6.18

Helsingin Cityseurakunnan kokous su 17.6.2018 klo 16.00

Puhuu Seppo Pehkonen ja ylistystä johtaa Atro Hietala

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Lapset ensin

Hamas käyttää lapsia kilpinään taisteluissa!

Palestiinanlapset asialle lähetettynä, Hamasilainen laittaa lapset ensin! Ja tämä on YK:n kin mieleen ja samoin Suomen kanta, koska se ei kannattanut Hamasin tuomitsemista - vain Israel tuomittiin?????
Kysymyksiä, joihin ei edes Ulkoministeriö edustajat anna palautetta, vaan puolustelevat päätöksiään EU:n taustalla.
Tämäkö on Suomen etu?


YK:n Yleiskokouksen äänestyksestä uutiset täältä
Israel tuomittiin mutta ei Hamasia, joka on suurempi syyllinen. Se juuri käyttää näitä lapsia kilpenään!

Lisää kuvia

Onko oikeita leikkejä?

YK:n Yleiskokouksen äänestyksestä uutiset täältä
Israel tuomittiin mutta ei Hamasia, joka on suurempi syyllinen. Se juuri käyttää näitä lapsia kilpenään!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Uusi aikakausi alkoi

Jes. 43:19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan

31.5.2018 Muutimme ja se perustuu Jumalalta tulleeseen sanaan: Valmistaudu

Me valmistaudumme ja teemme ratkaisuja oman ymmärryksemme mukaan. Jumala antaa sanoja, kun me kuljemme rukoillen. Sanassaan Hän sanno mm. näin: Jer. 31:9 Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

Oman ymmärrykseni ja Jumalan kohtaamisen hetkessä tämä päätös syntyi, nyt on oikea aika muuttaa. Päästä lähemmäksi ihmisiä ja olla mukana korjaamassa satoa Jumalan aittoihin.

Jeesus sanoi: Minä tulen pian! Ilm. 22:7 Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"

Jotenkin tämä aika nyt vaikuttaa juuri sellaiselta, että Jeesuksen saapuminen noutamaan omansa on tosi lähellä. Valmistaudu, kehoitus Taivaan Isältä, joka rakastaa lapsiaan.

Herätys Suomessa on jo alkanut, joten työmiehiä tarvitaan. Pyydän sinuakin, joka luet tätä blogia, rukoile puolestamme, että voisimme olla niitä työmiehiä elovainioilla, jotka saavat korjata satoa!

Omassa voimassa emme jaksa, vaan me tarvitsemme uuden voiman Jumalalta. Hänen apunsa on ensiarvoisen tärkeä ja voitelu sielujen voittamiseen.

1Joh. 2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä

Ilm. 1:3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!