Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

torstai 28. maaliskuuta 2024

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Todistajat, Hamasin terroristit

"Hamasin ja PIJ:n agentit kuvailevat kuulusteluissa Shifan sairaalan käyttämistä terrorikeskuksena

Terroristit paljastavat, kuinka he käyttivät "shifaa tai kouluja" suojana, agentit naamioituivat sairaanhoitajiksi, sanovat, että Hamasilla on 600-1000 jäsentä laitoksessa, varastoi aseita residenssiosastolla"

Hamasin terroristit

"UNRWA:n oppikirjat olivat keskeisessä asemassa gazalaisten sukupolvien radikalisoinnissa – vahtikoira Koulutuksen seurantaryhmä sanoo, että YK: n järjestö salli yllytyksen opettamisen kouluissaan, ja väittää, että 7. lokakuuta hyökkäykseen osallistunut henkilökunta ei ollut yksittäisiä "pahoja omenoita"

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Totuutta Israelista ja Gazasta

Gavriel Eskelin blogi

Eli tietoa paikan päältä Israelista

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Hamasin julmuudet, osa 1/2

Israelilaisten elämää 7.10.2023 jälkeen

He olivat tottuneet elämään tulen alla, ja silti elämä oli kaunista lokakuun 7. päivän aamuun saakka, jolloin Hamasin terroristit murtautuivat sisään. Näkemäni muistuttaa minua vierailustani Auschwitzissa. Toimittajana Dominiquae Bierman.

Israelilaisten elämää sodan keskellä

Ihmeitä Kfar Maimonissa

Israelilaisten elämää sodan keskellä Vierailu Moshav Mavki'imissa lähellä Gazan rajaa sijaitsevalla viljelyksellä, jossa sadonkorjuu on käynnissä Hamasin rakettitulessa. Dominiquae Bierman ja UNIFY tekevät yhteistyötä Zo Artzeinun kanssa istuttaakseen lisää puita ja tukeakseen maanviljelijöitä. Toimittajana Dominiquae Bierman.

Lähetysjuhla: Missio Meevi

torstai 7. maaliskuuta 2024

Tämä aika on paha

1. kirje Timoteukselle 4:1-5 FINRK Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, kun se otetaan kiittäen vastaan ja pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

Tässä puhutaan tämän päivän vihreästä ideologiasta, jossa kielletään aidot avioliitot, kielletään syömästä lihaa, puhutaan ilmastonmuutoksesta jne.

He ovat juuri näitä valehtelijoita ja eksyttäviä henkiä jne
Jumalan sana sanookin, sellaisia karta!

Jumalan sana halutaan muuttaa muka rakkauden tähden. Mutta se rakkaus on irvokasta ja saastaista…..

Ihmisten hyväksikäyttöä, ja he ajavat sellaisia lakeja, ettei voisi edes eheytyä.

Ovat mieltyneet valheeseen vastoin Jumalan sanan totuutta.
Translaki eräs noista laeista on vastoin Jumalan asettamaa aitoa elämää!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Haavojesi hinnalla

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Jukka Rokka, uskon rukous