Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tänä päivänä!



Patrik Tiainen julistaa Evankelistapäivillä Mikkelissä tänä syksynä.

Kävin 8,9 km lenkillä tänä päivänä ja erittäin kauniissa säässä. Nollakeliä, aurinkoa, peuroja näin neljä kappaletta pellolla. Kolme tallusteli siinä minun ohitseni tosin vähän kauempana ja uros huuteli kaukaa pellon laidalta, eikä tullut samaan porukkaan, vaan juoksi sitten metsään.


perjantai 23. joulukuuta 2016

Rauhallista Joulua!




tiistai 20. joulukuuta 2016

Sillä lapsi on meille syntynyt!

Jes. 9:5
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

Luuk.2:6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
2:7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
2:8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
2:9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
2:10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
2:11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
2:12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
2:13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
2:14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"


Joh. 1:12
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

Room. 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.


2Kor. 4:13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,

Room. 8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Room. 8:16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

Gal. 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.

2Piet. 1:4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,

1Joh. 3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.



Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Joh. 5:24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.


Jos et vielä ole tehnyt ratkaisua Jeesuksen puoleen, harkitse tarkasti, sillä Jeesus puhuu tässä sinun sydämellesi näiden tekstien kautta.
Nyt kun joulun aikaa vietämme, monet menevät kirkkoihin kuuntelemaan jouluevankeliumia, mieti millä tavalla sinä voit olla varma pelastuksesta!

Jeesus tulee pian, näin sanoo Sana. Ja tänä päivänä tai näinä päivinä kun sinä kuulet Jumalan puhuvan sinulle, älä arkaile, vaan vastaa suullasi ja usko sydämessäsi. Ota Jeesus Herraksesi ja pelastajaksesi, se on minun kehoitukseni sinulle!
Jeesus rakastaa sinua!

Ap.t. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Ilm. 3:11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.

Ilm. 1:3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

Ilm. 22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!


Rauhallista Joulun aikaa sinulle!

Tästä mielenkiintoinen teksti Joulun merkityksestä

maanantai 19. joulukuuta 2016

Elämä voittaa!

Täältä voit kuunnella Elämä voittaa ohjelmia!

Kari ja Heidi Pöllänen, Sana Lähde- seurakunnasta.

Kari Pöllänen on käynyt taivaassa muutama vuosi sitten. Hän toimii Vantaan Koivukylässä Kirjaston auditoriossa sunnuntaisin klo 11.00. Mutta täällä Lähiradiossa ilmeisesti joka toinen tiistai.


Ilm. 3:21
Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa


Olimme sunnuntaina Joulujuhlassa Sanan Lähteellä, kiitos rakkaat ystävät!

Matt. 19:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

Tämä lupaus oli opetuslapsille, muuta lähetyskäsky oli kaikille uskoville eli

Matt.28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."


Joh. 13:20 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.

Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.




1Piet. 3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta
Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.



Ef.6:10-18
6:10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
6:13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
6:14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
6:15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
6:16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
6:17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
6:18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta.




torstai 8. joulukuuta 2016

Yhteydestä...

1Joh. 1:3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa

Joh. 17:21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

1Kor. 1:9 Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.

1Joh. 1:6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.


"Miksi me kristityt usein ajatellaan että yhteys perustuu samaan oppiin, siihen että ollaan samaa mieltä asioista? Mä en ole edes mun vaimon kanssa aina samaa mieltä kaikesta. Silti me ollaan yhtä.
Yhteyden perusta ei ole että olemme samaa mieltä kaikesta, vaan että rakastamme toinen toisiamme." Pekka Perho



Uusi biisi, joka syntyi ensimmaisena paivana Jerusalemissa. Koin etta Jumala halusi mun olevan hanen lasnaolossaan ja pysyvan siella, ja siita paikasta rupesi sanat ja melodia virtaamaan.
uskon etta jumala haluaa sanojen ja laulun kautta rohkasta just sua, ja puhua sulle. Ole siunattu !
Johan Juppe Lahtela


A new song God gave me on my first day in jerusalem. I felt he was calling me to stay in his presence and to be still. And thats where he gave me this song. I believe the lyrics are prophetic and he wants to speak to you. be blessed!


Sinulla on nyt mahdollisuus ottaa Jeesus vastaan elämääsi:
Evankeliointi avain kertoo asiasta

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Nebesatv7, uusi kanava Venäjäksi

Uusi TV7 kanava aloittaa lähetykset Venäjäksi

Myös Israeluutisia

Hienoa, että TV7:n lähettää ohjelmaa Venäjäksikin, se on myös minun toiveeni ollut, koska Venäjän evankeliointi on ollut sydämelläni.

Olen aikoinani ollut mukana Venäjällä (15 kertaa Vuoden 1991-1997 välillä) (Savon Helluntaiseurakunnat tekivät siellä yhteistyössä lähetysmatkoja), Syasstroy (Sjasstroi on kaupunki ja kaupunkikunta Leningradin alueen Olhavan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Säsjoen alajuoksulla 40 kilometriä Olhavasta koilliseen. Kaupungissa on 13 600 ja kunnassa 14 300 asukasta, Wikipedia )
sekä Kiriši on kaupunki (Kirišin piirissä, Leningradin alueella, Venäjän federaatiossa 115 kilometrin etäisyydellä Pietarista. Kiriši on perustettu vuonna 1931. Asukasluku on 52 826 tuhatta. Wikipedia.)

Olin mm. Kirisissä aktioviikon vetäjänä.

Terveisiä kaikille tutuille Kirisissä! Привет всем знакомым Kiriši!


torstai 1. joulukuuta 2016

Juutalaisten paluumuutto

Suunnitelma A Dokumentti juutalaisten paluumuutosta:
Julkaisija:
"Hurttimurtti"



Julkaistu 30.11.2016
Noin 150 vuoden aikana miljoonat juutalaiset ovat muuttaneet Israeliin. Yhä useammat juutalaiset tekevät paluumuuton eli alijan, vaikka heidän uusi kotimaansa on pieni alue keskellä kiistanalaista Lähi-itää. Tämä dokumentti kertoo miksi.

Jos voisin muuttaa Israeliin, varmasti lähtisin vaikka heti. Se on niin ihana maa, kaksi kertaa olen siellä käynyt ja uudelleen mieleni tekee siellä käydä.