Kari Kärkkäinen

Kari Kärkkäinen
Pyhän Hengen tuli syttyköön

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Pertti Ja Anja Mäkelän Sana tälle päivälle


ELÄVÄ JUMALALLE JEESUKSEN KRISTUKSEN KAUTTA •
Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 6:11).
Olla "Jumalalle elävä" tarkoittaa, että ihminen on herännyt Hänen todellisuuteensa ja valtakuntansa elämään, eli on tietoisessa yhteydessä Jumalaan. Ef. 2:1 sanoo: "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne." Tämä ei ole lupaus jostakin, jonka Jumala tulee tekemään, Hän on jo tehnyt sen! Sinä olet elävä Jumalalle! Julista tätä aina ilolla: "Olen kuollut synnille, mutta Jumalalle elävä!" Koska olet elävä Jumalalle ja hän on sinulle todellinen, sinä voit kuulla ja tuntea Hänen äänensä, sinä voit tuntea Hänen ajatuksensa, Hänen tahtonsa ja vaeltaa Hänen jumalallisessa tarkoituksessaan sinun elämääsi kohtaan.
Ihminen, joka ei ole kristitty, ei ole elävä Jumalalle, hän on elävä synnille ja hän on kuollut taivaan valtakunnan todellisuuksille. Kun puhumme Jumalan äänen kuulemisesta, hän ihmettelee, kuinka kukaan voi väittää kuulevansa kaikkivaltiaan Jumalan puhuvan hänelle. Niin, kyllä Jumala puhuu meille ja me kuulemme Häntä, sillä me olemme eläviä Hänelle. Se on meidän osamme, se on meidän elämän valtakuntamme. Kunnia Jumalalle!

Ihminen, joka ei ole elävä Jumalalle, hermostuu helposti ja kokee epämukavuutta vastoinkäymisten edessä. Kun haasteita tulee, hän tuskailee ja ihmettelee: "Mistä voisin saada apua?" Sitä vastoin, kun olet elävä Jumalalle, Hänestä tulee sinun apusi. Joku, jonka tunnet, kohtaa ehkä hirvittävän toivottoman tilanteen, esimerkiksi syöpäkasvaimen, joka on levinnyt ja sinä ajattelet: "No, me hankimme hänelle maailman parasta mahdollista lääketieteellistä apua." Voit kutsua paikalle parhaita lääkäreitä ja silti tilanne ei välttämättä muutu. Mutta on eräs Lääkäri, jonka voit kutsua paikalle ja olla varma, että kaikki järjestyy. Hänen nimensä on Jeesus! Sinun tulee kuitenkin ensin olla elävä Hänelle!
Kun olet elävä Jumalalle, Hänen valonsa loistaa sinun henkeesi, Hänen Sanansa tekee työtä sinussa, sinä tulet eläväksi Hänen vanhurskaudelleen, viisaudelleen ja armolleen! Vastaanotat neuvoja ja ohjausta hengestäsi, sillä olet yhtä Hänen kanssaan (1. Kor. 6:17).

Jollet ole uudestisyntynyt, rohkaisen sinua antamaan sydämesi Kristukselle vaikka heti ja tulet herätetyksi ja Jumala tulee isäksesi. Sano: "Taivaallinen Isä, minä tunnustan Jeesuksen Kristuksen elämäni Herraksi. Minä uskon, että Hän kuoli puolestani ja uskon, että Jumala herätti Hänet kuolleista, jotta minä pelastuisin. Vastaanotan iankaikkisen elämän sydämeeni nyt Jeesuksen nimessä. Aamen."

Rukous
Rakas Herra, kiitän Sinua valostasi, joka loistaa sydämeeni ja Sanasi voimasta, joka muuttaa elämäni kirkkaudesta kirkkauteen. Julistan, että olen elävä vanhurskaudellesi, armollesi ja Jumalan valtakunnan todellisuuksille Jeesuksen nimessä. Aamen.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Johan Juppe Lahtelan todistus


Lupa kysytty, kiitokset Johan!
·
Pakko kirjottaa aiheesta lisää josta on niin monta kertaa aikaisemminkin sanonut. Eihän kaikki näitä mun face statuksia lue, mutta ne jotka sattumalta lukee, voi toivottavasti ottaa sen rakentavasti vastaan, ja ehkä tulevaisuudessa itse olla järjen ääni vastaavanlaisissa tapauksissa mistä kirjotan.
"Kielen varassa on elämä ja kuolema, niinkuin kieltä vaalit, niin korjata hedelmää " sananlaskut 18:21
Mä todella monesti yllätyn kun kuuntelen miten kaverit ja ystävät puhuu toisilleen...
Ja vielä pahempi,sillon kun he puhuvat täysin tuntemattomista.
Meidän sanoilla ja teoilla on aina kauas kantosemmat seuraukset kuin me ajatellaan. Se mitä me sanotaan tai tehdään, kantaa kirjaimellisesti elämää tai kuolemaa.
Mä itse olin ala-asteella koulukiusattu. Porukat oli just eronnu ja käytiin vaikeita juttuja läpi. Muutettiin usein, joten Olin aina se uus poika luokassa, jolla oli vaikea kommunikoida ja yritti samalla tajuta mitä elämässä tapahtuu. Noh. Siinä ei kauan mennyt kun useat ihmiset pikkuhiljaa otti mut silmätikuks.
Mä ärsyynnyin helposti joten siitä narusta oli hyvä vetää.
Kiusattiin milloin mistäkin. Välillä vaatteista, kun muilla oli kalliit mic Macit ja Adidaksen lenkkarit, ja meillä vaan ei ollu varaa sillon just ostaa sellaisia vaatteita. Joskus kiusattiin mun faijasta, jota en lapsena hirveästi nähny. Kiusaamisella on monta muotoa ja kasvoa. Joskus vaan ärsytettiin että alkaisin tappelemaan.
Noh niin kauan kuin muistan, ihan ensimmäisestä luokasta lähtien, mulla oli helpompi käyttää nyrkkiä kuin suuta. Liian paljon tunteita pään sisällä, joita ei osannu purkaa sanoiksi.
Joten, kyllä, on painittu ja tapeltu kuudenteen luokkaan saakka aivan tarpeeksi.
Ylä asteelle kun pääsin, päätin että kukaan ei kiusaa tai saa siihen edes jalansijaa. Sanonta" paska valuu alaspäin" on totta.
Kyllä mua muutama jätkä yritti koko ylä-asteen ärsyttää, eri luokilla, mutta mulla oli jo niin paljon vihaa sisällä, että oli helppo vastata samalla lailla. Edelleen syntyy hetkellinen viha kun mietin heitä.
Ja siinä samassa aloin purkaa omaa ola muihin, ja kiusasin paria tyyppiä koko ylä-asteen. Joille vuosia myöhemmin lähetin anteeksipyyntö kirjeen jossa pyysin anteeksi kaikkea sitä vääryyttä jota he ikävä kyllä sai kokea.
Lukio tuli ja meni. Se oli uus alku ja "aikuis vaihe" iski päälle.
Muutenkin jengi oli vähän fiksumpia eikä tälläset aiheet ollu mulla enää pinnassa.
Lukion loppu puolella, sillon kun masennus alko ja myös ryyppääminen lisääntyy, alko myös viha purkautumaan eri lailla. Sanotaanko että vihasta tuli motivaattori moneen asiaan. Aloin treenaamaan samalla kamppailulajeja ja punttia aika tiheään.
Armeijaan kun pääsin, oli aika-kausia kun oli lähes joka viikonloppu tappeluita aina kun lomille pääsi ja promillet nousi.
Välillä oli omatkin paikat siteessä. Millon oli olkapäätä sijoiltaan tai vähän tummempi silmäkulma.
Aika monta kertaa siellä Maijan kyydissä istuttiin näinä aikoina ja putkassa käytiin pari kertaa myös kääntymässä.
Tässä vaiheessa se ehkä vielä tuntu sillä lailla erilaiselta, ei ollu niin pahoja morkkiksia.
Mut sitten se alko menemään pään sisällä vaikeammaks. Kerran hakkasin kaverin kännissä enkä edes tajunnut mitä tein. Havahduin kun toinen kaveri repi mua sen päältä. Kaks kertaa pienempi frendi. Ihan syytön, vähän ärsytti vaan.
Aamulla kun näin sen turvonneet kasvot, en vaan osannu ees käsitellä asiaa. Miten mä ees pystyin tollaseen.
Toisella kerralla vedin mun hyvän kaverin faijaa kännissä turpaan. Te ette voi ees kuvitella miten vaikee juttu se oli käsitellä. ( se olin niin ristiriidassa sen kanssa mItä koin sydämessä ja mitä tein. Meidätkin luotu rakastamaan eikä vihaamaan, nyt sen ymmärrän selkeemmin miks sillon oli niin vaikea olla)
Mul oli niin paljon vihaa et mä saatoin yhen sanan takia olla valmis vetää turpaan. Kerran tulin kännissä baarista ja olin tosi vihainen. sellainen mies joukko käveli steissillä vastaan.
Mä tarkoituksella kävelin heidän keskeltä tönäisten yhtä kundia ite että sais myllyn pystyyn. Heti kun hän aukas suun, mä löin siltä etuhampaat sisään ja jätin kaverin makaamaan siihen.
Samanlaisia tapauksia oli joskus sillon tällöin.
Sit kävi niin että mun olkapää ei enää meinannu pysyy kiinni. Oli lähteny jo 10 kertaa sijoiltaan( eri syistä ) ja vasen kerran. Kerrankin jouduin tappeluun jossa jo ekalla lyönnillä irtos käsi ja kaveria vedettiin vieressä turpaan enkä voinu tehä mitään.
Mä pyörittelin mun mielessä näiden tapahtumien jälkeen todella pimeitä juttuja. Aloin kantaa puukkoa mukana, just in case...
Välillä tuli pelkotiloja. Ja välillä mä mielessäni kävin läpi miten mä hakkasin tai puukotin jonkun tietyn tyypin. Ihmisiä joiden kanssa olin tapellu. Välillä näin mielessäni miten puukotin tai hakkasin jonkun mun entisen kiusaajan. Muistan kun kerrankin istuin mun ammeen reunalla puukko kädessä ja kävin näitä juttuja läpi...
mä pariin otteeseen otin jopa muutaman tyypin osoitteet selville ja aloin punomaan erilaisia kosto ajatuksia mielessä.
Mieti...
yli 15 vuoden jälkeen mä edelleen muistin kaikki ne sanat ja teot mua kohtaan niin vahvasti että olisin halunnut vaan kostaa.
Mä kerran näin yhden näistä tyypeistä. Hän oli ihan muina miehinä. Ei varmasti edes muistanut miten paljon hän oli mua painanut sillon nuorempana alaspäin. Tai että oli ylipäätään tehnyt mitään väärää.Mut mun sisällä alko vaan sellainen raivo nousta ylös. Eikö ookkin ihan älytöntä, et monesti ne jotka on eniten aiheuttanut hallaa, ei itse edes tiedosta sitä.
Nytkin, kun mietin yhtä äijää, ja sitä miten paljon hän aiheutti harmia mulle ja ennenkaikkea mun läheisille, eikä varmasti edes tajua miten idiootti hän on ollut. Mun tekis mieli kostaa. Mä oon antanut anteeks näille ihmisille, mutta silti vanhat ajatukset voi yrittää tulla joskus hetkeksi mieleen. Tähän löytyykin hyvä raamatun paikka.
Jumala onneks opetti mulle anteeks annosta ja sai tuoda vihan tilalle todellista rakkautta ja vapautti mut kaikesta siitä entisestä roskasta. Ja näytti että se en ollu todellinen minä.
Jumala sanoo raamatussa näin. " vaikka vihastuttekin älkää syntiä tehkö. Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkää antako perkeleelle sijaa." Kirje efesolaisille 4:26-27
Me voidaan vihastua, mutta se että annetaanko me vihalle valta ja toimitaan siitä käsin on eri asia. Sun menneisyys ei määritä sun tulevaisuutta. Ja vaikka me mokattais, se ei oo maailmanloppu. Jeesuksen rakkaus tekee meissä koko ajan työtä. Ja hän muuttaa meitä enemmän hänen kaltaisekseen. Se on hänen rakkautensa joka saa meissä halun muuttua.
Jumala myös sanoo että me ollaan uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa🙏🏻
Toinen kirje korinttilaisille 5:17" Siis jos joku on kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut."
Vihan sijasta meidät on luotu rakastamaan.
Ja me todella ollaan uusi luomus.
Vaikka näiden ihmisten sanoilla ja teoilla on vain osa syy kaikkeen, ja mullakin monia syitä omaan elämään liittyen ja vihalla on monta lähdettä, mä haluan muistuttaa sua siitä miten sä ens kerralla puhut sun koulussa tai työpaikalla toiselle. Tai miten te puhutte keskenänne jostain toisesta ihmisestä. Ens kerralla kun meinaat juoruta.
Jopa siitä, miten te heitätte toisistanne läppää vaikka olisitte hyviä ystäviä. Sä voit olla hauska olematta täys urpo. Sun ei tarttee painaa toista alas jotta sulla olis parempi olo. Puhu elämää ihmisille jotka on sun lähellä. Pyri nostamaan aina ylöspäin. Muista, että sun sanoilla on voima jota sä et edes ymmärrä.
Sä et ikinä voi täysin varmasti tietää mitä toinen ihminen käy elämässään läpi tai mitä hän on käynyt läpi.
Ole rohkea seisomaan rakkaudessa vaikka muut eivät sitä tekisi. Ja opettele pyytämään anteeksi. Jopa vuosien jälkeen. Se voi muuttaa toisen ihmisen elämässä todella paljon.
#speaklife #mietimitenpuhut

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Veden äärellä Juhannuksena 2017

Avasin Raamatun ja se aukesi tästä kohdasta:

Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
Jesaja 55:1‭-‬3 FB38


Juhannuksena ihmiset tulevat veden ääreen, toivon tämän sanankohdan antavan sinulle toivoa!

Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
Jesaja 55:6‭-‬7 FB38


2.Moos.15:27 Sitten he tulivat Eelimiin; siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta. Ja he leiriytyivät siellä veden ääreen

Joosua: 3:8 Käske pappeja, jotka kantavat liitonarkkia, ja sano: 'Kun tulette Jordanin veden ääreen, niin pysähtykää Jordanin rantaan.'"

Hesekiel: 17:5 Sitten hän otti siitä maasta taimen ja pani sen kylvöpeltoon. Hän otti sen ja pani pajuksi runsaan veden ääreen.
17:8 Se oli istutettu hyvään peltoon, runsaan veden ääreen, että se tekisi lehviä, kantaisi hedelmää ja tulisi ihanaksi viinipuuksi.
19:10 Sinun äitisi oli sinulle kuin verevä viinipuu, veden ääreen istutettu. Se tuli runsaasta vedestä hedelmöitseväksi ja tuuhealehväiseksi.

Apostolien teot: 8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
8.37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
8:39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.
8:40 Mutta Filippus tavattiin Asdodissa; ja hän vaelsi ympäri ja julisti evankeliumia kaikissa kaupungeissa, kunnes tuli Kesareaan.


Jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin se on mahdollista. Tarvitaan uskon tunnustaminen sydämestäsi ja tunnustat sen suullasi, niin kuin tuo hoviherra sanoi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."

Niin helppoa tulla uskoon, tunnustaa Jeesus Kristus Jumalan Pojaksi, uskoa sydämestään.


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Klaus Härön kirjoitus, Seurakuntalainen lehdessä

Klaus Härö

Klaus Härö on asian ytimessä, jos Jeesus heitetään ulos kirkosta/seurakunnasta, suola käy mauttomaksi. Kuka sinne haluaisi mennä?
Sitä varten Jeesus tuli, että syntinen saa armon ja laupeuden. Jeesus sovitti syntimme, sitä on saarnattava!
Synnistä on tehtävä parannus!
Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, se on enemmän kuin osaamme me ajatellakaan. Se on rakkaudella ojennettu käsi Jumalan. Johon tarttumalla elää uskallan!
Uskalla tarttua Jeesuksen käteen, joka on tarjolla sinullekin!

Matt. 5:13
Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi

Luuk. 14:35 Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!"

Kol. 4:6 Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Sen jälkeen kun

Kerran Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän.
1. Mooseksen kirja 37:5 FB38


Sen jälkeen kun kerran kirjoitin niin, he vihasivat vielä enemmän.
Sen jälkeen kun puhuin näin he vihasivat vielä enemmän.
Sen jälkeen kun...

Meidän kirjoitteluamme ja puheitamme luetaan tai kuunnellaan rasistisesta näkökulmasta.

Onko kirjoitus millaista?

Jo Raamatun alkulehdiltä kirjoitetaan näin: Kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän.

Politiikassa voi puhua ihan mitä tahansa: Saa valehdella, kehua, puhua, liehitellä, törkyillä. Sehän on vain politiikkaa.

Jotkut ovat suosikkeja, jotkut taas inhokkeja. Riippuu mistä on puhe tai kuka sen sanoo.
Politiikankin uskottavuus kärsii, jos aina valehdellaan (puhutaan toisin mitä sitten tehdään).


Raamattu taas kehoittaa: Joh.10:37,38 10:37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."

Jumalan sana kehoittaa taas uskomaan mitä Jeesus sanoo!
Vaikka usko ei ole joka miehen, on myös sanonta.

2Tess. 3:2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen


Ap.t. 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."

Room. 15:30 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa,


Tämä viimeinen Raamatunkohta on minua itseäni varten: Muistakaa rukouksissanne minua!

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lehmän kauppoja: Sipilä ja Uuvatit

Tämä mennyt viikko on ollut mielenkiintoinen Suomalaisessa yhteiskunnassa, ainakin politiikan saralla. Käänteitä ei ole puuttunut.

Viikonloppuna Perussuomalaiset valitsivat uuden puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon ja puolue jakaantui kahtia samantien. Perussuomalaisista erkaantui Uuvatti ryhmä n. 20 henkeä.

Timo Soini mukaanluettuna. Hän loikkasi perustamastaan puolueesta ulos, kun alkoi käymään kuumana. Mutta toisin sanoen, tuntuu siltä, että kaikki oli suunniteltua etukäteen.

Soini ja neljä muuta ministeriä olivat sopineet erkaantuvansa puolueesta, jos Halla-ahosta tulee uusi puheenjohtaja, sillä tiedossa oli Sipilän ja Orpon kanta siihen, etteivät he hyväksyneet Halla-ahoa hallitukseen.

Ja nyt tämä ryhmä hyppäsi erilleen, koska he olivat sopineet jatkavansa hallituksessa. Näyttää todenmukaiselta Sipilän, Orpon ja Soinin keskinäiseltä sopimukselta.

"Toimittaja sanoo trion puhuneen, Sipilä kiistää
Lännen Media kertoi Halla-ahon valinnan varalle suunnitellusta uudesta eduskuntaryhmästä jo viikko ennen perussuomalaisten puoluekokousta. Jutun kirjoittanut toimittaja Lauri Nurmi sanoo Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että perussuomalaisten hajoaminen ei ollut mikään improvisoitu veto. Nurmen mukaan hallitustrio oli keskustellut asiasta touko-kesäkuun vaihteessa.
– Hallituksen johtokolmikko (Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini). Tämä oli yhdessä mietitty toimintavaihtoehto siltä varalta, että Halla-aho voittaa."


Lehmäkauppoja

Lehmäkauppoja

Vahvaa katumista ei ole tapahtunut

Tämä lausunto edesauttoi Sipilää ja Soinia tekemään näitä lehmäkauppoja, jos ja kun Jussi Halla-ahosta tulee Perussuomalaisten puheenjohtaja.

"Sauli Niinistö pohti jo aiemmin sunnuntaina Kultarannassa laajemmin sitä, mitä perussuomalaisten johdon totaalinen vaihtuminen tarkoittaa.

Perussuomalaisten hallituskumppanit, kokoomuksen Petteri Orpo ja keskustan Juha Sipilä ovat korostaneet, että maanantaina perussuomalaisten uuden puheenjohtajan kanssa käydään keskustelua nimen omaan arvoista.

Arvokeskustelun pohjalta hallituskumppanit aikovat tehdä päätöksiä siitä, onko hallitusyhteistyötä mahdollista jatkaa perussuomalaisten uuden johdon kanssa"

Se oli vain puhetta, sillä he olivat sopineet jo keskenään Sipilä ja Orpo, etteivät halua tehdä Halla-ahon kanssa yhteistyötä ja varasuunnitelma oli jo päätetty, vaikka muuta sitten kansan edessä puhuttiinkin.

Operaatio hallituksen pelastaminen


Uuvatit = Uusi vaihtoehto ryhmä


Roomalaiskirje:
13:3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen

* Mutta onko tämä lehmäkauppoja tehnyt hallitus kansalle se, mitä Jumala haluaa?

Apt.3:17 Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin.
3:18 Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.
3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
3:20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.


perjantai 9. kesäkuuta 2017

Syyt ja seuraukset, Israelin 6 päivän sodasta

Teksti kopioitu, ei minun oma kirjoitus. Lopussa osoitteet kenen kirjoitus. Valtamedia pyrkii uutisoimaan ja muuttamaan totuutta toisenlaiseksi. Kun Israelista on kysymys, media vääristää mielellään ja luo mielikuvaa toisenlaisesta kuin mitä totuus asiassa on.

Israel nähdään miehittäjänä vaikka eihän se niin ole. Naapurivaltiolla oli aikomus syöstä Israel mereen eli tuhota täysin. Lue seuraava kirjoitus ja huomaa mitä kaikkea se pitää todellisuudessa sisällään:

************

Tämä uutisointi on 10 vuoden takainen, mutta kuitenkin ajankohtainen, jotta totuus pysyisi ihmisten mielissä. Tiedotusvälineissä on muisteltu 40 vuotta sitten käytyä Kuuden päivän sotaa - ei tosin perusteellisesti vaan ohimennen sivulauseissa. Näyttää siltä, että tendenssi on mainita sota vain sen lopputuloksen kannalta - että Israel valtasi Golanin Syyrialta, Länsirannan ja Itä-Jerusalemin Jordanialta ja Gazan ja Siinain Egyptiltä, mutta sodan syttymissyitä tai tapahtumakulkua ei mainita. Lisäksi tiedotusvälineet väittävät sen olevan syy nykyiseen terroriongelmaan, koska sodan seurauksena Israelin miehitys palestiinalaisalueilla alkoi.

Esimerkiksi Helsingin sanomat kirjoittaa (la 16.6.07, Jukka Huuskon uutisanalyysi: Kriittinen raja uhkaa ylittyä Lähi-idässä): "Kesäkuussa 1967 käydyssä sodassa Israel löi Syyrian, Egyptin ja Jordanian joukut ja miehitti Länsirannan, Gazan ja Golanin kukkulat. Tämän sodan lopputulos on yhä Israelin ja arabimaiden ristiriitojen ratkaisematon avainkysymys."

Tämä on ikävällä tavalla linjassa sen kanssa, mitä meidän lapsillemme opetetaan Israelin ja arabimaiden välisistä sodista. 8. luokan koulukirjat esittävät sodat samalla tavalla - niiden syttymissyitä ei kerrota, vaan mainitaan aina Israelin vallanneen lisää alueita. Tästä tietämätön nuori (tai vanhempikin lukija) vetää sen johtopäätöksen, että sodat ovat syttyneet Israelin valloitushalujen takia.

Esimerkiksi oppikirja Historian tiet 8 (s.248) opettaa Kuuden päivän sodasta näin: "Vuonna 1967 Israel iski kaikin voimin Egyptin ja sen liittolaisten kimppuun. Maa ilmoitti toimivansa itsepuolustukseksi. Kuuden päivän sodassa Israelin panssari- ja ilmavoimat olivat täysin ylivoimaisia. Egypti menetti itäisiä alueitaan Suezia myöten. Israel valloitti myös Jordanvirran länsipuoliset alueet, Jerusalemin ja Golanin kukkulat."

Oppikirja Historia ja me 8 (s.178) taas kertoo näin: "Vuonna 1967 Israel yllättäen valloitti Siinain Suezille saakka, Jordanin länsirannan ja Golanin kukkulat Syyrian rajalta."

Seuraavassa lyhyt yhteenveto Kuuden päivän sodan tapahtumista:

Vuoden -67 sotaa edelsi jatkuva terroritoiminta sen rajojen yli arabimaista. Egyptin presidentti Nasserin uhosi Israelin tuhoa, ja sai Neuvostoliitolta valtavasti aseistusta. Toukokuussa -67 tapahtumat kehittyivät nopeasti Israelia uhkaavaan suuntaan:

14.5. Egypti mobilisoi joukkonsa

16.5. Nasser vaatii YK-joukkoja poistumaan Israelin rajalta. YK oli Siinain sodan (1956) jälkeen Israelin vaatimuksesta sijoittanut joukkojaan ns. "puskurivyöhykkeeksi" Israelin ja Egyptin väliselle rajalle. Tämä oli yksi kansainvälisen yhteisön lupauksista Israelille, joiden perusteella Israel luovutti Egyptille takaisin vuoden 1956 sodan jälkeen valtaamansa Siinain niemimaan ja Gazan. Lisäksi israelilaisille aluksille luvattiin taata vapaa kulku kansainvälisillä vesillä. (Egypti oli Siinain sodan edellä sulkenut sekä Suezin kanavan että Tiranin salmen israelilaisilta aluksilta) ja terrori-iskut Egyptin hallitsemasta Gazasta Israeliin luvattiin estää. Kaikki nämä lupaukset petettiin ennen Kuuden päivän sotaa - ensimmäisenä terroritoiminnan ehkäiseminen. Terrori Gazasta Israeliin alkoi heti muutaman päivän kuluttua Israelin vetäytymisestä. Myös Suezin kanava pysyi suljettuna israelilaisilta.

19.5. YK-joukot poistuvat Nasserin vaatimuksesta "puskurivyöhykkeeltä". Kairon radio: "Tämä on mahdollisuutemme, arabiveljet, tehdä selvää Israelista tappavalla tuhoamisiskulla ja pyyhkiä pois sen häpeätahra pyhältä maaltamme."

22.5. Egypti sulkee jälleen Tiranin salmen israelilaisilta. Kairon radio: "Arabit ovat lujasti päättäneet pyyhkäistä Israelin kartalta."

25.5. Egypti rohkaisemana Syyria, Irak, Jordania ja Saudi-arabia siirtävät joukkojaan Israelin rajoille.

30.5. Kairon radio: "Akaban lahden sulkemisen myötä Israelilla on edessään kaksi vaihtoehtoa, jotka kummatkin johtavat sen tuhoon: Se joko kuristuu kuoliaaksi arabien sotilaallisen ja taloudellisen boikotin seurauksena tai se tuhoutuu sitä etelästä, idästä ja pohjoisesta piirittävien arabijoukkojen tuleen."

31.5. Egyptillä on 100 000 miestä ja 1000 tankkia Israelin vastaisella "puskurivyöhykkeellä". Kairolainen El Akhbar-sanomalehti: "Jordanian kanssa solmitun sotilaallisen sopimuksen mukaan Jordanian tykistö toimii koordinoidusti Egyptin kanssa ja Syyria on asemissa valmiina katkaisemaan Israelin kahtia Kalkilyan kohdalta, missä Israelin alue Jordanian aseleporajan ja Välimeren välillä on vain 13 km leveä."

4.6. Israelin rajoille keskitettyjen arabijoukkojen määrä oli kolminkertainen Israelin armeijan miesvoimaan nähden.

5.6. Israel päättää yrittää voittaa edessä olevan sodan yllätyshyökkäyksellä ja tuhoaa Egyptin ilmavoimat lentokentille.

9.6. Israel hyökkää Syyrian joukkojen kimppuun Golanin kukkuloilla. Hyökkäystä edelsivät Syyrian vuosia kestäneet terroriteot Galilean ja Gennesaretin Israelin puoleisten rantojen siviiliväestöä vastaan ja edeltävinä päivinä Syyrian pommitukset Israelilaisiin kyliin, joissa 205 rakennusta ja viljelyksiä oli tuhoutunut.

10.6. Israel on vallannut Golanin kukkulat Syyrialta.

11.6. Sota on ohi. Israel valtasi Egyptiltä Siinain, Syyrialta Golanin kukkulat ja Jordanialta Länsirannan.

Heti sodan jälkeen 16. kesäkuuta 1967 Israelin parlamentti teki päätöksen, että se luovuttaisi vallatut alueet takaisin arabinaapureilleen, jos nämä suostuisivat solmimaan rauhan Israelin kanssa. Arabimaat vastasivat Khartumin kokouksessa saman vuoden syyskuussa: EI rauhaa Israelin kanssa, EI neuvotteluita Israelin kanssa, EI Israelin tunnustamista. Egyptin suostuttua rauhanneuvotteluihin ja rauhansopimukseen vuonna 1979, Israel luovutti Siinain Egyptille lupauksensa mukaisesti (vetäytyminen saatettiin loppuun vuoteen 1982 mennessä).

***

Lisää tietoa Kuuden päivän sodasta mm. osoitteessa

www.SixDayWar.org .

Hyvät ystävät, kirjoittakaa ja oikaiskaa lehtiinne käsityksiä Kuuden päivän sodasta. Antakaa myös tätä tietoa nuorillenne, joille annetaan monissa koulukirjoissa täysin väärä mielikuva Lähi-idän konfliktin taustoista!

Terveisin,

Varpu Haavisto
Suomen Take A Pen
The Six-Day War
SIXDAYWAR.ORG

****************
Jer. 31:23
Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vielä kerran sanotaan Juudan maassa ja sen kaupungeissa, kun minä käännän heidän kohtalonsa, tämä sana: 'Herra siunatkoon sinua, sinä vanhurskauden asuinsija, sinä pyhä vuori.'
31:24 Ja Juuda kaikkine kaupunkeineen asuu siellä yhdessä, peltomiehet ja ne, jotka vaeltavat laumoineen.
31:25 Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Suomi 100 vuotta 1917 - 2017



Pohjoismaiden valtionpäämiehet/naiset vierailulla Suomessa. Islannin presidentti puolisoineen, Tanskan kuningatar, Ruotsin ja Norjan Kuninkaat puolisoineen. Juhlien isäntänä presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio.



1Moos. 1:14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,

1Kun. 8:65 Näin Salomo siihen aikaan vietti juhlaa, ja koko Israel hänen kanssansa, Herran, meidän Jumalamme, edessä seitsemän päivää ja vielä toiset seitsemän päivää, yhteensä neljätoista päivää. Se oli suuri kokous, johon kokoonnuttiin aina sieltä, mistä mennään Hamatiin, ja aina Egyptin purolta asti.




Suomen kansalliskukka: Kielo