*Maailman on saatava tietää!*

*Maailman on saatava tietää!*
_Adele Raemer_

Kun elävät panttivangit ovat nyt palanneet kotiin, heidän tarinansa lävistävät sydämen ja särkevät sielun.
Siitä lokakuun 7. päivän synkästä aamusta lähtien, jolloin maailma näki pahuuden todelliset kasvot, panttivangit alkoivat palaamaan – ja heidän tarinansa paljastavat tunnelin ovien takana piilevän kauhun syvyyden. Tarinat, joita edes äidin ei olisi koskaan pitänyt joutua kertomaan.

Koska _Matan Angrest_ oli sotilas, hänet joutui kestämään uskomatonta julmuutta.
Hiljaa, kyyneleet silmissään, hänen äitinsä _Anat_ kertoi käsittämättömästä kokemuksesta:

"Hän palasi takaisin vakavien palovammojen kanssa oikeassa kädessään ja sormissaan, ja hänen näkönsä oli vaurioitunut." Mutta mikä todella mursi hänet, ovat haavat, joita ei voi nähdä – ne, jotka ovat syvällä hänen sisimmässään.

Ensimmäisten kuukausien aikana Matania kidutettiin, kunnes hän menetti tajuntansa. Hänet sidottiin bensatankkiin kahdeksi loputtomaksi viikoksi – 20 160 minuutiksi – pää peitettynä, hänen kehonsa tärisi auton akun antamista sähköiskuista. Hän oli paljain jaloin. Nälkäinen. Hänen tuskin annettiin liikkua. Oli päiviä, jolloin hänen ei sallittu edes käydä vessassa.

Ja kaikki tämä vain siksi, että hänellä oli yllään Israelin puolustusvoimien univormu.
Kun hän vihdoin palasi kotiin, kotoa lähtenyt poika ei ollut enää sama ihminen. Hänen tilallaan seisoi nuori mies, jonka hänen kokemansa pimeys oli muuttanut ikuisesti.

Nämä eivät ole sotatarinoita – ne ovat todistuksia rajattomasta inhimillisestä kärsimyksestä, Hamasin julmuudesta, barbaarisuudesta ja ihmisyydettömyydestä. Kun kansainväliset elimet, joiden on tarkoitus puolustaa perusihmisoikeuksien säilyttämistä, kuten Punainen Risti ja YK, eivät tehneet mitään siepattujen hyväksi, kärsimyksestä tuli käsittämätöntä. Matan koki julmuutta tasolla, jota ihmissielu ei pysty sisältämään.

Jaa nämä tarinat. Maailman on saatava tietää!